Tällä viikolla täällä Rosvoissa alkaa uutta säännöllistä soittolistatoimintaa. Viikottain päivittyvä Rosvojen viikkosaalis -lista tarjoilee uutta, ajankohtaista ja muuten vaan kovaa musiikkia suomalaisia musabloggarien valitsemana – allekirjoittanut pitää jazzin lippua tuolla korkealla, mutta kannattaa erityisesti laittaa seurantaan jos muutkin genret kiinnostavat.

Mutta sitten tähän kuukausittaiseen jazz-annokseen. Sympaattisen Buba Wii Aa -trion musiikin innoittamana pääpaino on tällä kertaa urkujazzissa – urkugroovea on tarjolla peräti 13 kappaleen verran. Muuten valintoja ovat ensisijaisesti inspiroineet Tampere Jazz Happeningin jälkeisen todellisuuden fiilikset. Vastapainoksi pehmeälle urkusoundille lopussa jazz-rytinää sieltä kaikista stydeimmästä päästä.

Buba Wii Aa – Buba Wii Aa

Urkutrio Buba Wii Aa on juuri lähdössä Suomen kiertueelle. Kannattaa tsekata jos menevä, pilkesilmäkulmassa soitettu urku-groovailu kiinnostaa.

Shirley Scott – Soul Shoutin’

Hammond-urkujen leidi #1 oli 60-luvulla Shirley Scott. Vuonna 1963 Prestige-levymerkillä ilmestyneen Soul Shoutin’ –levyn nimibiisi on klassista Hammond-svengiä kovimmillaan, Saksofonissa Stanley Turrentine.

Jimmy Smith – Jumpin’ the Blues

Hammond jazzin suurin legenda lienee Jimmy Smith joka Blue Notella ja Vervellä ilmestyneillä levyillään kirjoitti pitkälti Hammondin pelikirjan jota soittimen taitajat seuraavat vieläkin.

Pitemmän päälle Smithin levyillä on omaan makuuni usein liikaa balladeja ja himmailua, parhaimmillaan urkujazz on svengaavana ja nopeatempoisena, mutta kyllä tässäkin tyylissä Smith on kova luu – ei mahda mitään. Vuoden 1961 Jumpin’ the Blues lienee kovimpia klassikkobiisejä 60-luvun alun tuotannosta, saksofonissa tässäkun mr. Turrentine.

Jimmy McGriff – The Deacon

Edellisiä astetta diipimpi Hammond-diggareiden erikoismies on Jimmy McGriff. 60-luvun alkua eletään tässäkin, livenä Harlemin legendaarisessa Apollo Theaterissa äänitetty McGriffin oma sävellys The Deacon rullaa perusasioiden äärellä mukaansa tempaavasti niinkuin vain huippu Hammond-jazz voi.

Charles Earland – The Mighty Burner

Ehkä kaikista Hammond-biiseistä Jazzpossun ykkössuosikki on Charles Earlandin mainio The Might Burner – nimetty Earlandin oman lempinimen mukaan. Vuosi on 1969 ja levymerkki Prestige. Jazzbiisille poikkeuksellisen lyhyt kolmen minuutin kesto on aina saanut epäilemään, että tässä on tietoisesti haettu radiohittiä, mutta tiedäpä tuota sillä biisin oli tyytyminen sinkun B-puoleksi.

Baby Face Willette – Swingin’ At Sugar Ray’s

Baby Face Willetten Swingin’ At Sugar Ray’s soljuu niin passelisti Mighty Burnerin perään, että oli ihan pakko laittaa se tähän – kitarassa tässä Grant Green. Willetten levytysura johtajana jäi suhteellisen lyhyeksi neljällä levyllä vuosikymmenellä jolloin jazz-levyjä levytettiin lähes liukuhihnamaisella tehokkuudella, mutta 60-luvun alun Blue Note levyt ovat silti urkujazzin merkkiteoksia.

Grant Green – Grantstand

Grant Greenistä puheen ollen hänen omillakin levyillä on paikoin Hammondilla vahva osa. Tässä Grantstand –levyn nimibiisissä uruissa Brother Jack McDuff. Verrattuna edeltäneeseen soul jazzin ytimessä olleeseen kimaraan tässä ehkä hieman kunnianhimoisempaa sävellystä vakiopaahdon sijaan.

Larry Young – Monk’s Dream

Kuusikymmentäluvun ehkä kunnianhimoisin suurista Hammond-soittajista oli Larry Young joka otti ihan kunnolla pesäeroa soul jazzin valtavirtaan. Näin kääntyi Thelonious Monkin Monk’s Dream urkujazziksi vuonna 1966 Youngin albumeista merkittävimmältä Unity -levyltä.

Dave Pike – Sweet Tater Pie

Viime kuussa edesmenneisiin jazz-suuruuksiin kuuluu vibrafonisti Dave Pike jonka musiikista livautettakoon tänne urkupuolelle Jazz for the Jet Set -levyn Sweet Tater Pie. Uruissa tämän soittimen ääressä harvemmin nähty Herbie Hancock.

Dr. Lonnie Smith – Seesaw

Ei-oikeasti-minkään-asian-tohtori Dr. Lonnie Smith käväisi kesällä Suomessa Oulun Elojazzeilla. Smithin uralta puuttuu Jazzpossun näkökulmasta oikein kunnon klassikkolevy ja mies on vähän siinä kovimpien Hammond-taitajien varjossa kakkosrivin väkeä, mutta svengaa Smithkin hienosti parhaimmillaan: tässä käsittelyssä Don Covayn r&b hitti Seesaw, josta kovan version on tehnyt aikoinaan myös Tom Jones.

Esa Katajavuori – Sex-o-Matic

Suomalainen urkurinimi 70-luvulla oli Esa Katajavuori, joka muistetaan ehkä parhaiten nostalgista kitchiä tihkuvista Hammond-tulkinnoista ajan suomihiteistä (Irwiniä ja Juicea yms.).

Vähän vakavammin otettavaa Katajavuorta on Esko Linnavallin kanssa tehty On The Rocks jossa kovimpaa svengiä löytyy biisistä Sex-o-Matic.

Medeski, Martin & Wood – Sugar Craft

Kun Jazzpossu aloitteli jazzin diggailua 90-luvulla niin yksi ensimmäisistä suosikkibändeistä oli Medeski, Martin & Wood ja ensimmäinen tältä triolta hankittu levy oli Combustication. Parhaimmillaan trio svengaa mehukkaasti ja Billy Martinin breakbeat-tyylinen rumputyöskentely maistuu mainiosti. Blue Noten juhlavuoden kunniaksi äskettäin ensimmäistä kertaa vinyylillä julkaistu Combustication on varsin epätasainen levy, mutta kovimmat biisit ovat kovia – ehkä kovin on tämä avausraita Sugar Craft. Vierailevana starana levareiden kanssa DJ Logic.

Trummor & Orgel – Hopes and Dreams

Jonkunlainen nykypäivän Hansson & Karlsson on ruotsalainen urku/rummut duo Trummor & Orgel. Kaksikolta on tämän vuoden keväällä ilmestynyt uusi levy Hopes and Dreams jonka nimibiisi täten kuunneltakoon. Tässä soundia sieltä modernimmasta pop/kevyt rock päästä, paikoin tunnelma on perinteisempikin. Urkujazz-katsaus päättyy tähän.

The Greg Foat Group – Riff for Raff

Vaikka ei enää urkuteemalla edetäkään niin brittiläisen The Greg Foat Groupin musiikissa on jotain samantapaista hieman nostalgista svengiä jota urkujazzistakin usein löytää. Jazzman Recordsilla ilmestynyt uusi levy The Dancers at the Edge of Time on tutustumisen arvoinen.

Miles Davis – Honky Tonk

Sitten asioihin jotka nousivat mieleen viime viikonlopun Tampere Jazz Happeningissa. Milesin 60-luvun lopun ja 70-luvun musiikin raaka kokeilevuus ei ole juuri vanhentunut ja usein nousee vertailukohdaksi kun jossain jazzkeikalla modernismi jyllää ja sähkösoittimet on kaivettu esiin. Vuosien 1970 ja 1074 välillä tehdyistä äänityksistä koottu tuplalevy Get Up With It on paikoitellen melko haastava kuuntelupaketti, mutta viime vuosina tietyt biisit ovat alkaneet nousta säännöllisesti mieleen – yksi niistä on 1970 äänitetty Honky Tonk jossa on varsin rouheaa louhintaa ja pistääpä John McLaughlin kitaroineen ihanasti välillä ihan ränttätänttä-kompiksi. Kova biisi.

Colin Stetson & Sarah Neufeld – The Rest of Us

Kaikista kovimmista Tampere Jazz Happeningin näkemistäni seteistä ainoa jonka uutta matskua löytyy Spotifysta on Colin Stetsonin ja Sarah Neufeldin duo (muut kovimpaan kastiin yltäneet olivatmuuten Young Mothers josta lisää ihan kohta ja Ilmiliekki Quartet). Nautitaan vielä Kanadasta käsin toimivan sympaattisen kaksikon minimalismista siis yhden kappaleen verran vaikka aiemminkin on heitä näillä listoilla soitettu.

Edward Vesala – Jossain loistaa vielä valo

Yksi TJH:n vuoden teemoja oli erilaisen spoken wordin yhdistyminen jazziin. Tulipa tuosta mieleen, että kovimpia suomenkielisiä lausunnan ja jazzmusiikin yhtymiä on mielestäni Edward Vesalan Neitsytmatka -levyn päättävä Jossain loistaa vielä valo. Teksti on Arto Mellerin ja lausujana toimii näyttelijä Kari Väänänen.

Gil Scott-Heron – Whitey on the Moon

Spoken wordista ja jazzista ei ehkä voi keskustella mainitsematta Gil Scott-Heronia, joten otetaan yksi kantaaottava runo klassikkodebyytiltä Small Talk at 125th and Lennox.

Pharoah Sanders & Bill Laswell – With a Heartbeat

En enää oikein muista minkälaisen assosiaatioketjun päätteeksi päädyin laittamaan Pharoah Sandersin myöhäisemmästä Bill Laswellin kanssa tehdystä tuotannosta tämän With a Heartbeat -biisin tähän. Jotenkin se meni niin, että Tampereella usein yhdistyy avant-garde jazz maailmanmusiikin vaikutteisiin ja Laswell on käynyt itsekin Tampereella jo 80-luvulla ja tehnyt musiikkia mm. festareilla parina vuonna viime vuosina käyneen Morgan Ågrenin ja Raoul Björkenheimin kanssa.

Don Cherry – Relativity Suite: Part 1

Tampereella kuultiin tänäkin vuonna pohjoismaista huippuluokan free jazzia. Viime aikoina olen alkanut tässä pohjoisen rytinässä usein kuulla kaikuja Ruotsissa pitkään asuneen Don Cherryn musiikista, joten otetaan sitä tähän väliin kappaleellinen.

Yells at Eels – Muse

The Thing -basisti Ingebrigt Håker-Flaten toi Tampereelle suurimman positiivisen yllättäjän – Young Mothers oli erittäin vahvaa vaihtoehtojazzia jossa yhdistyivät elävästi hiphop, grindcore, HC punk, noise, indie rock ja free jazzin perimä. Piti oikein Googlailla bändin jäseniä ja selvittää mitä miehiä nämä Teksasissa vaikuttavat herrat oikein ovat.

Yksi kiehtovimmista hahmoista oli vibrafonia, toista rumpusettiä ja örinävokaaleita tarjoillut väkivahva jässikkä Stefan Gonzáles joka paljastui Dallasin alueen noise-skenen vaikuttajaksi jolla on hanskassa niin vapaampi jazz kuin extreme mekkalointi.

Isänsä, pitkän linjan jazztrumpetisti Dennis Gonzálesin ja veljensä Aaronin kanssa he muodostavat trion Yells at Eels jonka musiikissa elää Don Cherryn kaltaisten avant-garde jazzpioneerien henki.

Last Exit – Red Light

Kun puhutaan kovemman linjan metallin lailla möyryävästä voimajazzista niin yksi vakio vertailukohta on Last Exit – joka on muuten se kokoonpano jonka riveissä Bill Laswell kävi Jazz Happeningissa vuonna 1986. Superkokoonpanon muut voimahahmot ovat kitarassa Sonny Sharrock, saksofoneissa Peter Brötzmann ja rummuissa Ronald Shannon Jackson.

Raoul Björkenheim eCsTaSy – Quintrille

Vahvasti särjetyn luovan kitarankäsittelyn taitajiin kuuluu myös Raoul Björkenheim joka on ajankohtainen paitsi siksi, että hänen eCsTaSy -kokoonpanonsa mainio uusi levy Out of the Blue on nyt kuultavissa Spotifyssa niin myös siksi, että 90-luvun alussa vaikuttanut klassikkokokoonpano Krakatau tekee harvinaisen esiintymisen tämän viikon torstaina Etno soi -festareiden yhteydessä Kuudennella linjalla.

Raoul Björkenheim, Ingebrigt Håker-Flaten, Paal Nilssen-Love – Taajus

Toinen siivu vielä Björkenheimia – tässä soittokavereina Tampereen lauantaialkuiltapäivää isännöineen The Thing -trion Håker-Flaten bassossa ja Paal Nilssen-Love rummuissa.

Painkiller – Executioner

Raskaimmillaan Young Mothersin tykittely oli niin kovaa paahtoa ja örinää että ei tullut vastaavaa jazz-kytköksellistä kokoonpanoa toista mieleen kuin John Zornin grindcore-projekti Painkiller. Tässäkin mukana bassossa Bill Laswell ja rummuissa grindcore-bändi Napalm Deathista parhaiten tunnettu Mick Harris.