Tämän vuoden We Jazz -tapahtuma avattiin eilen Aleksanterin teatterin komeissa puitteissa kotimaisen ja ulkomaisen huippujazzin sävelin.

Puuhamies Matti Niveksen lyhyen intron jälkeen jazzviikon pisti käyntiin tänäkin vuonna tapahtuman suojelija M.A.Numminen jazzaiheisella runolla – tällä kertaa tyyli oli proosaruno ja keskeisinä teemoina yleisön merkitys jazzille ja Helsingin sitkeän jazzkansan taival muutaman korttelin päässä Albertinkatu 20:ssa 60-luvulla sijainneesta Mäyränkolosta eteenpäin.

Teddy’s West Coasters

Ensimmäisenä bändinä esiintyi rumpali Teppo Mäkysen johtama Teddy’s West Coasters, jonka riveissä kuullaan kotimaista kärkeä kuuden puhaltajan ja Mäkysen ja Antti Lötjösen aina luotettavan kompin tukemana. Bändiltä ilmestyi äskettäin toinen levy vuoden sisään ja Volume 2:n materiaalin voimalla pitkälti mentiin.

Muutaman vuoden yhteinen taival kuului rutinoituneena soittona jossa puvut päällä soittaneelta oktetilta ei puuttunut huumorintajuakaan. Mainioita onnistumisia kuultiin monilta soittajilta – tällä kertaa erityisesti Gunu Karjalainen, Ville Vannemaa ja Kasperi Sarikoski onnistuivat solisteina, erityisesti Vannemaan ja Sarikosken vähäeleinen blues-herkuttelu teki Culver Loopista setin kohokohdan. Toinen hieno sooloiloittelu koettiin Mäkysen, Jukka Eskolan ja Jukka Perkon vaihdellessa nelitahtisia vuoroja villin vinksahtaneesti.

Tuttuus materiaalin kanssa on tuonut ilmaisun riemun pintaan – aiemmin West Coastersin musiikissa ovat korostuneet enemmän sovitukset ja laajat harmoniat, nyt soittajien yksilöllinen persoonallisuus ja hetkessä tulkitseminen saivat enemmän tilaa. Hyvä niin, jazz elää.

Mieleen on jäänyt miten hyvältä We Jazzin 2013 Aleksanterin teatterin keikalla kuulosti silloin Eskolan johtama Orquesta Bossa ja erittäin hyvältä kuulosti nyt West Coasterskin, joten sali vaikuttaa suosiolliselta isommille kokoonpanoille. Olisikohan tämä ollut viides West Coastersin keikka jonka kuulen ja erittäin vahva ehdokas parhaaksi.

• Teppo Mäkynen – rummut
• Antti Lötjönen – basso
• Miika Jämsä – tuuba
• Kasperi Sarikoski – pasuuna,  lehmänkello
• Mikko ‘Gunu’ Karjalainen – trumpetti, flyygelitorvi
• Jukka Eskola – trumpetti, flyygelitorvi
• Jukka Perko – alttosaksofoni, klarinetti
• Ville Vannemaa – baritonisaksofoni

Vijay Iyer Trio

Pianisti Vijay Iyer kävi Suomessa trioineen myös kesällä Porissa. Ulkoisista lähtökohdista keikka oli samanlainen – lähinnä uuden Break Stuff levyn materiaalia kuultiin nytkin, mutta konsertin henki oli varsin erilainen. Jos kesällä tarjolla oli helposti lähestyttävä näkökulma Iyerin taitaman modernin minimalistisen hypnoottisen rytmiikan kautta jossa levyn kiemuroita oiottiin helposti sulavaan ja soljuvaan muotoon niin nyt sukellettiin syvälle jännitteisiin kiemurteleville sivupoluille.

Keikan rytmityksessä tärkeä elementti olivat Break Stuffin lainabiisit. Ensimmäinen jakso mentiin kulmikkaan pianonsoiton vetämänä ja se päättyi Iyerin henkilökohtaisen sankarin, Thelonious Monkin, sävellykseen Work. Jos Iyerin kunnioitus Monkia kohtaan ei trio levyillä kovin usein kuulu, niin nyt Monkin henki oli vahvasti läsnä.

Keikan keskivaiheilla tarjolla oli tummaa dramatiikkaa, mutta myös kaukaisuudessa siintävää toiveikasta valonpilkettä. Iyerin oma Starlings alusti tunnelman tälle jaksolle ja se päättyi Billy Strayhornin viimeiseksi sävellykseksi jääneen Blood Countin surumielisiin säveliin.

Loppujaksossa kuitenkin saatiin voimakas nousu ja katharsis. Coltranen Countdownissa tutut teemat ja harmoniat löytyivät pikkuhiljaa alkuperäisen väärinpäinkäännetyn rakenteen tavoin ja sitten puolentoista tunnin setin kruunasi voimakkaasti mukaansa imenyt version The Star of a Storysta jonka myötä keikka saavutti vapauttavan huipun. Pitkä kaari toimi.

Kesällä rummuissa oli trion vakiojäsen Marcus Gilmore, tällä kiertueella kuultiin Iyerin kanssa pitkään yhteistyötä tehnyttä Tyshawn Sorey‘a. Gilmoren soitossa on konemaista tarkkuutta siinä missä Sorey on räiskähtelevämpi ja yllättävämpi soittaja. Ero tuntui trion soitossa oleellisesti.

Basisti Stephan Crump oli lavan keskellä napakka luottomies joka piti huolen siitä että terävä rytmikäs pulssi oli aina läsnä ja elossa, mutta paikoin Crump myös väritti komeasti jousella soittaen.

Alkukeikasta hieman jo pelotti, että setistä tulee liiankin raskas ja konstikas kuunneltava, mutta kokonaisuus osoitti, että Iyer hallitsee rytmityksen – oli draaman kaari sitten lyhyempi kappaleen sisäinen tai koko setin mittainen.

• Vijay Iyer, piano
• Stephan Crump, basso
• Tyshawn Sorey, rummut