Tällä viikolla oli Helsingissä mahdollisuus kuulla kitaristi Kalle Kaliman saksalaiselle NDR Bigbandille säveltämä Quentin Tarantinon elokuvista innoitusta hakeva Pulp Friction -sarja. Elokuvista ja elokuvaohjaajista on tullut keskeinen teema Kaliman musiikissa K18-kokoonpano on julkaissut Stanley Kubrickista, David Lynchista ja Luis Buñulista innoittuneet levyn, Klima Kalima -trio puolestaan Finn Noir -levyllä haki teemansa suomalaisista elokuvista – kaikille näille ja myös Vuotalolla torstaina kuullulle Pulp Frictionille on yhteistä että varsinaista elokuvamusiikkia ei soiteta tai varioida suoraan vaan sieltä haetaan innoitusta tunnelmiin ja sävyihin.

Olen itse aina yhdistänyt Quentin Tarantinon elokuvat vahvasti niiden musiikkiin ja Pulp Fiction oli aikoinaan ensimmäinen leffa jonka kävin kahdesti katsomassa elokuvateatterissa tuoreeltaan, joten oli mielenkiintoista kuulla mitä Kalima Tarantinosta oli löytänyt.

Vincent Vegalla lähdetiin liikkeelle ja verrattuna etenkin K18-tunnelmiin olihan siinä Tarantinolle ominaista vähän retrompaa svengiä mikrotonaalisen mörköjazzin sijaan – tosin verrattuna Kaliman muuhun elokuvista innoittuneeseen tuotantoon suurin osa erosta tuli erilaisen kokoonpanon kautta. Samaa hieman vinksahtanutta tunnelmaa hiipi kuitenkin tähänkin ohjelmistoon paikoin – saatiin siis ensisijaisesti nauttia säveltäjä Kaliman big band -musiikista pikemminkin kuin Tarantino-tribuutista, niinkuin olettaa saattoikin.

Kaliman oma sähkökitaransoitto, jossa usein vaihtelevat sulavuus ja rosoisuus, ei ollut kovin vahvasti kahdesta lyhyehköstäsetistä koostuneessa lyhyine taukoineen puolitoistatuntisessa konsertissa esillä – UMOn riveistä nousi esiin paljon solisteja, joista suurimman vaikutuksen teki saksofonisti Ville Vannemaa joka soitti useamman illan hienoimpiin kuuluneen soolon.

Materiaali on myös levytetty NDR:n kanssa ja vaikeuksien kautta on vielä tulossa julkaisuun ennemmin tai myöhemmin.

• Kalle Kalima, sävellykset ja kitara
• UMO Jazz Orchestra joht. Mikko Hassinen