Alttosaksofonisti ja säveltäjä Tim Bernen Snakeoil -yhtyeen uudesta levystä Incidentals jää päällimmäisenä mieleen ajatus, että Berne on totta todella kehittänyt vuosien varrella vahvasti omaleimaisen tyylin – niin hyvässä kuin huonossa. Heti avausraidan Hora Feliz päästessä abstraktisti leijuvan Matt Mitchellin pianon ja elektroniikan dominoivan alkunsa jälkeen sävellettyyn melodiaan Bernen saksofonin johtamana ei sitä voisi kenenkään muun säveltämäksi kuvitella. Huonona puolena se, että Bernen kappaleet alkavat kuulostaa myös erehdyttävästi toisiltaan – neljä Snakeoilin ECM:n julkaisemaa levyä tuntuvat kovin samanlaisilta levyiltä vaikka intensiteetti onkin hieman vuosien varrella kasvanut ja sähkökitara on ensimmäisen levyn jälkeen tullut osaksi soitinarsenaalia – tällä kertaa kaksin kappalein Ryan Ferreiran lisäksi tuottaja David Tornin tuodessa omat sähköiset mausteensa muutamaan raitaan. Mutta if it ain’t broke, don’t fix it – aivan ensiluokkaista nykypäivän jazzia ovat kaikki Snakeoil-levyt.

Soittajilla tuntuu tällä levyllä olevan omat selkeät roolinsa – ilahduttavimmin sooloilee klarinetisti Oscar Noriega jonka klarinetti johdattaa usein musiikin hieman erilaisiin suuntiin Bernen ollessa enemmän bändin patriarkka jonka soitto näkyvästi alleviivaa säveltämäänsä materiaalia. Pianisti Mitchell soittaa itsevarmalla ja painokkaalla otteella, oli sitten kyseessä sävelletty melodialinja tai vapaampi improvisaatio – otteissa on sellaista vahvaa määrätietoisuutta että tuskin mikään nuotti kuulostaisi näin soitettuna vahngolta tai väärältä.

Rumpali Ches Smith soittaa paikoin myös vibrafonia – nämä ikäänkuin heijastelevat bändin materiaalia jossa vaihtelevat väkevät melodiat ja vapaamman improvisaation muodottomampi muhina. Ferreiran sähkökitara sen sijaan on vieläkin enemmän sivuosassa uudempana tulokkaana, vaikka hänkin toki soolohetkensä saa.

Raidat ovat pitkiä ja suhteellisen raskaita – tämä ei ole mitään kevyttä viihdemusiikkia. Varsinainen opus on varsinainen viiden ruokalajin ateria, 26 minuuttinen Sideshow jossa erilaiset koko bändin voimalla tykitetyt sävelletyt osat ja hiljaisemmat improvisoidut osat pienemmin miehityksin vaihtelevat moneen kertaan.

Paljon omilla levy-yhtiöillään musiikkiaan julkaissut Berne sai ensimmäisen mahdollisuuden näyttää vetovoimaansa isompiin jazz-yleisöihin 80-luvulla muutaman levyn verran Columbia Recordsille – tuolloin ei varsinaisesti tärpännyt, Fulton Street Maul oli arvostelumenestys mutta myynti oli heikkoa ja tie vei nopeasti takaisin marginaaliimpiin kuvioihin. Nyt tällä vuosikymmenellä Berne onkin sitten vahvemmin vakiinnuttanut itsensä yhtenä ECM:n mielenkiintoisimmista amerikkalaismuusikoista – jos vaikka Snakeoilin levyt ovat hieman samasta muotista tulleita niin ovat ne silti kaikki vahvoja tämän päivän jazzin näyttöjä. Pitkä ja johdonmukainen työ on palkittu.

Uutta levyä saa Digeliuksesta.

• Tim Berne – alttosaksofoni
• Oscar Noriega – klarinetti, bassoklarinetti
• Ryan Ferreira – sähkökitara
• Matt Mitchell – piano, elektroniikka
• Ches Smith – rummut, vibrafoni, lyömäsoittimet, timpani
• + David Torn – sähkökitara