Isossa-Britanniassa on tapahtunut paljon mielenkiintoista tällä vuosikymmenellä uuden jazzin saralla. Suomenkin festivaaleilla ja levykaupoissa on saatu tästä nauttia. Dave Stapletonin Edition Records on todistanut väkevästi brittiläisen ja pohjoismaisen jazzmaun yhteensopivuutta – onhan tuosta levy-yhtiöstä Verneri Pohjolan, Aki Rissasen, Oddarrangin ja Alexi Tuomarilan ansiosta tullut yksi merkittävimmistä tämän ajan suomalaista jazzia julkaisevista levy-yhtiöstä .Manchesterin seudun Matthew Halsallin Gondwana Recordsin skenestä Porissa on nähty ja kuultu Halsallin Gondwana Orchestraa ja Blue Notelle päätynyttä GoGo Penguinia ja nyt muutaman viime vuoden aikana uusi aalto on noussut väkevästi Lontoosta.

Tampere Jazz Happeningissa kuultiin 2014 Sons of Kemettiä. Sen johtohahmo Shabaka Hutchings teki suuremman kansainvälisen läpimurron muutama vuosi sitten eteläafrikkalaisten muusikoiden kanssa toteutetussa Shabaka and the Ancestors -projektissa joka 2017 nähtiin niin Porissa kuin Tampereellakin.

NYt Hutchings on kuratoinut Lontoon nuorta skeneä dokumentoivan yhdeksän biisin kokoelman We Out Here – tai ehkä sana kokoelma luo väärän mielikuvan, kaikki yhdeksän raitaa levytettiin juuri tätä levyä varten ja monilla raidoilla soittavat samat muusikot eri kokoonpanoissa, pikemminkin kyse on tekijöidensä kollektiivisesta julkaisusta.

Tekemisen meininkiä kuvaa hyvin äskettäin YouTubessa muusikko Soweto Kinchin julkaisema lyhyt haastattelu Hutchingsin kanssa ja Hutchingsin pohdinnat siitä mitä jazz on:

Pähkinänkuoressa siis Hutchings näkee amerikkalaisen jazzin tradition vain yhtenä askeleena Afrikasta lähtenyttä musiikkia. Pitkälti We Out Hereä on luontevaa ajatella afrikkalaisen diasporan musiikkina jossa elävät sulassa solussa amerikkalaisen jazzin, modernin r&b:n ja afrobeatin ja highlifen kaltaisten afrikkalaisten tyylien vaikutteet. Se on Brexit-aikakauden monikulttuurisen Britannian musiikkia joka nousee kaduilta ja kellareista eikä jazzin instituutioiden kautta.

Aikoinaan 60- ja 70-luvuilla samankaltaisia panafrikkalaisia ja muutenkin amerikkalaiseen  jazzperinteeseen verrattuna globaalimpia teemoja esille tuonut  musiikki jota nykyään usein spiritual jazziksi tituleerataan ammensi pitkälti John Coltranen musiikista – olivathan sen ehkä näkyvimpiä edustajia Coltranen bändissä kuuluisuuteen noussut Pharoah Sanders ja Alice Coltrane. Coltranen henki on läsnä vahvasti paikoin tälläkin levyllä – Maishan Inside the Acorn on hyvin ‘Tranemainen alkusoitto – kutsu palvontamenoihin joka tuo mieleen Coltranen Nature Boyn ja After the Rainin.  

Toisella raidalla Ezra Collective tuo tullessaan vahvan afrobeat-tuulahduksen ja sen jälkeen alkaakin levyn kova ydin, neljän kappaleen putki jossa etukäteen levyn nimekkäimmät hahmot tarjoavat levyn parhaat hetket. Ensin We Jazzeilla viime vuonna Binker & Moses -duossa vieraillut rumpali Moses Boyd yhdistää klubijazzin rytmit Nubya Garcian villiin ja vapaaseen saksofonisooloon – tätä seuraa Sons of Kemetin nykyisen tuubisti Theon Crossin vahva törinä Brockley ja sitten kaksi jazz-mielessä kiinnostavinta biisiä Nubya Garcian oma Once ja Hutchingsin Black Skin, Black Masks jossa kutkuttavasti Hutchingsin bassoklarinetti ja George Crowleyn klarinetti hyppivät leikkisästi uhkaavan kuuloisen synkän taustan päällä.

Loppua kohti levyn ote hieman herpaantuu – Triforce ja Joe Armon-Jones tarjoilevat molemmat melko tavanomaisen oloista modernia fuusiota ja lopuksi Kokoroko ottaa iisisti länsiafrikkalaistyylisen kitaran vetämänä.

We Out Here on helppo sivuuttaa vain jonain kokoelmana, mutta se on kuitenkin paljon enemmän. Se on oiva dokumentti vielä nousussa olevasta skenestä – yksi ehdottomasti alkuvuoden keskeisistä jazzjulkaisuista.

We Out Here – levyä saa tupla-LP:nä, CD:nä ja diginä Brownswoodin Bandcampista.

• Maisha – Inside The Acorn
• Ezra Collective – Pure Shade
• Moses Boyd – The Balance
• Theon Cross – Brockley
• Nubya Garcia – Once
• Shabaka Hutchings – Black Skin, Black Masks
• Triforce – Walls
• Joe Armon-Jones – Go See
• Kokoroko – Abusey Junction