The Bad Plus jatkaa onnistuneesti taivaltaan uuden pianistin kanssa

Tuntui temaattisesti sopivalta, että kun April Jazzin ensimmäisenä iltana Tapiolasalissa kuultiin Esbjörn Svenssonin musiikkia niin toisena iltana Sellosalissa oli tarjolla The Bad Plus. Molemmat triot nousivat kansainväliseen suosioon samoihin aikoihin vuosituhannen vaihteen aikoihin – E.S.T. omalla ilmaisullaan, The Bad Plus enemmän sen ansiosta että trio teki omia jazz-versioitaan mm. Nirvanan ja Abban kappaleista.

Lounge/easy listening -versiot listahiteistä nauttivat noihin aikoihin jonkun verran suosiota Mike Flowers Popsin ja Richard Cheesen kaltaisten artistien esittämänä – nuoremmalle yleisölle matka tuolta osastolta pianotrio jazziin ei tuntunut kovin pitkältä ja kertavitsin kohtalolta The Bad Plussin pelasti se, että musiikki oli kuitenkin taiteellisesti kunnianhimoista ja triolla oli omaakin sanottavaa – ajan myötä pop-musiikin versiointi on jäänyt taka-alalle, kymmenen vuoden taukokin ehti yhdessä vaiheessa vierähtää ilman yhtään uutta pop-sovitusta, mutta tämän päivän genrerajoja pelkäämätön ote musiikin tekoon on säilynyt.

Alkuperäinen pianisti Ethan Iverson lähti bändistä viime vuonna, tilalle löytyi Orrin Evans. The Bad Plussilla ei ole koskaan ollut yhtä johtajaa, mutta Iversonista tuli ehkä bändin näkyvin hahmo – hänen Do the math -blogistaan erityisesti oli ja on yksi Internetin seuratuimmista jazzblogeista, sen kirjoitukset paljastavat myös Iversonin kiinnostuksen jazzin traditioon, joten ei sinänsä ihme että pianotrioilmaisua pikemminkin uudistamaan pyrkinyt The Bad Plus ei enää luovan ilmaisun kanavana oikein toiminut, flegmaattisen oloista oli livesoittokin viime kesänä Porissa.

Eilinen Sellosalin keikka todisti, että Evans täyttää Iversonin paikan mainiosti ja tuo trioon omankin lisänsä. Ensimmäinen kappale Seams demonstroi vahvasti tämän hetkisen kokoonpanon tyypillisen roolituksen – Evansin pianonsoitto rakentui pitkältä rytmillisesti toistuviin yksinkertaisiin kuvioihin johon vahvana kontrastina Dave King soitti suorastaan kuumeisella intensiteetillä voimakkaasti elävää komppia – virtuoosimaista paahtoa, mutta kuitenkin myös paljon nyansseja. Näiden välissä trion puhemies Reid Anderson oli vähäeleinen peruskallio, jonka sävellyksissä ja soittamisessa on kuitenkin usein jotain pientä knoppiakin.

Kingin rumputyöskentely oli usein päällimmäinen anti – King tuntuu mielellään haastavan soittokumppaneitaan ja yleisöäkin monipuolisin ideoin, välillä saatiin överin marssimaiseksi vedettyä kovakätistä rock-biittiä, toisinaan taas vapautunutta svengiä. Tätä vasten Evansin vaihtelu tyylikkään yksinkertaisen ja säästellysti suoritetun räiskähtelevän sooloilun välillä tuntui tervetulleelta.

Evansin oma sävellys Boffadem jonka Evans on aiemmin levyttänyt Seed -levylle oli selkeästi vahvemmin kiinni jazzin traditioissa kuin muut setin biisit ja se toimi setin kontekstissa aivan loistavasti, ehkä triolle tekisi hyvää muutenkin ottaa paikoin askelia bop-perinteen suuntaan.

Trion uuden levyn Never Stop II materiaaliin painottuneen setin jälkeen jäi päähän ajatus, että vetämällä trion eri elementit ja tyylit yhteen ja panostamalla vahvemmin setin kokonaisuuteen voisi tällä uudella kokoonpanolla saavuttaa uusiakin korkeuksia – ainakin tutut perusasiat ovat vielä kunnossa.

• Orrin Evans – piano
• Reid Anderson – basso
• Dave King – rummut

 

Espoo Big Band kantaesitti Marzi Nymanin musiikkia

Melkein 30 vuotta toimineen Espoo Big Band kuuluu erottamattomana osana April Jazziin. Tällä kertaa EBB kantaesitti “kotikentällään” vuodesta 2012 orkesteria johtaneen Marzi Nymanin uuden seitsemän osaisen teoksen joka esittelee erilaisia näkökulmia Espooseen ja espoolaisuuteen. Festarien jälkeen bändi suuntaa studioon ja levyllä tätä materiaalia pitäisi olla saatavilla vielä tämän vuoden aikana.

Teos alkoi varsin perinteisellä modernilla big band -soundilla jossa oli semmoista hieman kansallisromanttisen impressionistista tenhoa, että kävi jo mielessä että onkohan tästä tulossa jonkunlainen “Maisemakuvia Espoosta” ja Tikanmäen lisäksi myös paikoin Darcy James Arguen Brooklyn, Babylon -teos käväisi mielessä. No, Nymanin tuntien ei tullut yllätyksenä että seitsenosainen ei pyrkinyt tyylin yhtenäisyyteen vaan pikemminkin luovuuden maksimointiin varsin erilaisin tyylillisin ratkaisuin kappaleesta toiseen.

Heti toisessa pianisti Lenni-Kalle Taipaleelle omistetussa Brotherhoodissa kuultiin tyylin kirjosta heikommin onnistuneita basisti Eerik Siikasaaren tarttuessa vaihteeksi sähköbassoon – harvemmin Yrjö-palkitulta jazzlegendalta niin kömpelöyden rajamailla kulkevaa soittoa nimittäin kuulee ja vielä aika stydeillä funkkiin kallellaan olevilla soundeilla, ei siinä Lenni-Kallen soolonkaan tullut sitten keskityttyä.

Paremmin sitten kuitenkin orkesterin taitavia yksilöitä käytettiin setin edetessä – erityisesti Jukka Eskola osoitti trumpettisoolollaan miten vahva solisti pystyy nostamaan big bandin vielä seuraavalle tasolle, tulipahan sen verran mahtava soolo Eskolalta että oksat pois. Myös äskettäin oman laululevyn julkaissut pasunisti Jay Kortehisto ja saksofonisti Mikko Innanen sooloilivat mieleenjäävästi.

Kaikista yllättävinpään ja bändille sävelletystä ohjelmistosta persoonallisimpaan suoritukseen ylsi kuitenkin alttosaksofonisti Ari Jokelainen joka pääsi esittämään taitojaan laulajana – italiankielinen kappale liikkui jossain pakahduttavan melodramaattisen italoiskelmän ja sankaritenorin tunteikkaan poptulkinnan ja komeasti Jokelainen lauloi. Hyvin yllättävänä odotukset täysin väistävänä ja silti erittäin onnistuneena vetona tämä laulettu kappale saattaa hyvinkin olla se joka tästä sarjasta jää vahvimmin mieleen.

Big bandien encore-numeron ja edestakaisin ravaamisen problematiikka vältettiin ilmoittamalla encoresta etukäteen ja jatkamalla siihen kutakuinkin suoraan setin “finaalin” jälkeen. Espoo Blues -kappaleessa oli vähän semmoista vuodenaikaan sopivaa vappumatinea-henkistä hassuttelua, välillä pidettiin taukoa ja otettiin lavalla selfieitä ja kaverikuvia. Musiikillinen anti piti homman onneksi voiton puolella loppuun asti – pääsipä Innanen baritonisaksofonillaan loppuhuipennuksessa tuomaan ripauksen avant-garde rähinääkin mukaan.

• Trumpetit
• Tero Lindberg
• Jukka Eskola
• Pemo Ojala
• Sami Pöyhönen
• Pasuunat
• Pekka Laukkanen
• Jay Kortehisto
• Markus Larjomaa
• Valtteri Malmivirta
• Juho Viljanen
• Saksofonit
• Ari Jokelainen
• Pope Puolitaival
• Manuel Dunkel
• Sampo Kasurinen
• Mikko Innanen
• Komppi
• Lenni-Kalle Taipale, koskettimet
• Jarmo Saari, kitara
• Eerik Siikasaari, basso
• Jaska Lukkarinen, rummut