Tänä vuonna omalta kohdaltani Tampere Jazz Happening jäi lauantain varaan ja silloinkin piti illalla lähteä kotimatkalle hyvissä ajoin. Mielenkiintoisia kokoonpanoja onneksi kerkesi tässäkin ajassa näkemään ja kuulemaan.

Olavi Louhivuori “The Net of Indra”

Rumpali Olavi Louhivuori on niin monessa mukana aktiivisena toimijana Suomessa, että täältä käsin häntä ei tule ajatelleeksi Edward Vesalan avaamien polkujen kulkijana ja sen kaltaisen modernin eurooppalaisen jazz-suunnan uudeksi tiennäyttäjäksi, mutta ehkä ulkomailta katsottuna jossa Louhivuoren paras käyntikortti lienee ollut pesti Tomasz Stankon eurooppalaisessa kvartetissa tilanne saattaa olla toinen.

Buddhalaisesta filosofiasta nimensä ottava The Net of Indra koottiin norjalaisen Vossa Jazz -festivaalin tilauksesta – tässä pohjoismaisessa yhteistyökuviossa Suomesta on mukana Juhani Aaltonen joka terveyssyistä joutui Vossasta olemaan poissa. Bassossa niin Vossassa kuin nyt Tampereellakin Ruotsista kotoisin oleva Palle Danielsson, tuomonista ECM-levytyksistä mm. Keith Jarretin kanss, Jan Garbarekin ja  Peter Erskinen kanssa jo legendaksi muodostunut herra. Nyt kvartetin täydensi norjalaistrumpetisti Eivind Lønning siinä missä Vossassa neljäntenä pyöränä oli kitaristi Jakob Bro.

Levytyshistoriasta ja yhteisistä tekijöistä saattoi siis päätellä että kokoonpano olisi varmasti ECM:n Manfred Eicherin mieleen ja tätä se oli Pakkahuoneellakin koettuna heti alkutahdeista avarana ja hitaasti kehittyvänä. Oli tilaa ja aikaa kokeilla ja kuunnellakin, johtaja Louhivuorikin itse liittyi soittoon kunnolla hyvän tovin ensin muita kuunneltuaan. Vapaammat soolo-osiot laajenivat ja supistuivat yksinkertaisiin melodioihin – hienovaraista, mutta hivelevällä tavalla koskettavaa se oli kun taas huomasi Aaltosen, Lønning ja Danielssonin palanneen pitkästä aikaa yhteisen melodian äärelle.

• Olavi Louhivuori – rummut
• Juhani Aaltonen – saksofoni, huilu
• Eivind Lønning – trumpetit
• Palle Danielsson – basso

Kaja Draksler Octet

 Suuremmat eurooppalaiset avant-gardeen tai freehin kallellaan olevat kokoonpanot kuuluvat sen verran erottamattomana osana Tampere Jazz Happeningin tyypilliseen artistipalettiin, että slovenialaispianisti Kaja Drakslerin seitsemää kansallisuutta edustava klassisen musiikin ja free-ilmaisun elementtejä yhdistelevä oktetti jonka biisit perustuvat Robert Frostin runoihin kuulosti idealta melkein jonkun “luo oma TJH ohjelmistosi”-nettigeneraattorin tuottamalta. Itse tutustuin Drakslerin musiikkiin ensimmäisen kerran viime vuonna julkaistun Eve Risserin kanssa tehdyn duo pianolevyn myötä ja aika samoista lähtökohdista tämä Drakslerin iso kokoonpano tuntui musiikin tekoon lähtevän kuin Tampereella 2016 nähty Risserin White Desert Orchestra.

Enemmän ja vähemmän vapaata kamari-avanttia, lausuntaa ja klassista laulua yhdistänyt musiikki oli isossa salissa iltapäivällä nautittuna vähän puuduttavaa kamaa. Sitä mietti että sanoisiko sitä että George Dumitriun viulunsoitossa oli mikrotonaalisia vaikutteita vai että kuulosti siltä että kaveri soitti nuotin vierestä.

Vaan oli musiikissa hetkensäkin – mitä vahvemmin eri musiikkityylit nousivat pintaan, sitä paremmin homma veti mukaansa niin freen kuin klassisenkin suunnassa. Puhaltajat Ada Rave ja Ab Baars – jota on lähivuosina Tampereella kuultu myös eurooppalaisen isompien kokoonpanon improvisaation klassikkonimi ICP:n riveissä – tykittelivät vahvimmillaan mehukkaasti ja kun yhtäkkiä vaihdettiin Händelin sävelin aivan klassiseksi niin kontrasti herätti kuuntelemaan.

• Kaja Draksler – piano
• Björk Níelsdóttir – laulu
• Laura Polence – laulu
• Ada Rave – klarinetti, saksofoni
• Ab Baars – klarinetti, saksofoni
• George Dumitriu – violin, viola
• Lennart Heyndels – double bass
• Onno Govaert – drums, orchestral percussion

¿Que Vola?

Rotevampaa rytmiikkaa iltapäiväohjelmiston päätteeksi lupasi ranskalais-kuubalainen ¿Que Vola? Idean isä on kuubassa rumba-musiikkiin ihastunut pasunisti Fidel Fourneyron, muistakin kokoonpanoista Tampere Jazz Happening -vieraille vuosien varrelta tuttu tyyppi. Havanasta löytyi kolme kovaa lyömäsoittajaa Adonis Panter-Calderon, Barbarito Crespo-Richard ja Ramon Tamayo-Martinez ja Ranskan jazzkentältä sitten loput – neljä puhaltajaa, Rhodes -sähköpiano, basso ja rummut. Melko kookas kokoonpano siis kyseessä.

Ja kyllä tästä porukasta irtosi rytmiä ja ääntä – aika toisenlainen vaihde oli silmässä kun varsin hillityssä iltapäivän aloituksessa ennen tätä pumppua. Rytmiryhmä takoi vahvaa taustaa jota vasten kelpasi tuutata, tosin paikoin vähän yksipuoliseksi meni melodisempi anti – vahvaan rytmiryhmään vastaamisessa on haasteensa. Tuntui vähän paradoksaaliseltakin että setin kappaleet tuntuivat toisaalta olevan hyvin samanlaisesta muotista, mutta siinä miten hyvin yksittäiset biisit toimivat tuntui olevan valtaviakin eroja – välillä meno oli aivan timanttia ja välillä taas samanlaista perusrullausta.

Paljon eroa tuli solisteista – alttosaksofonisti Benjamin Dousteyssier onnistui omassa showcase-numerossaan vallan mainiosti ja otti tilanteen haltuun, kosketinsoittaja Bruno Ruder puolestaan tuntui turhanpäiväiseltä tiluttelijalta. Vähän absurdiin välimaastoon joutui olosuhteiden ansiosta basisti Thibaud Soulas joka pantiin vähän erilaisen paikan eteen koko muun bändin lähtiessä bassosoolon ajaksi lavalta. Kun basson lisäksi alkoi sitten ainakin salin takaosan katsomoon kuulua jostain kauempaa torvien tuuttausta niin ajattelin ensin että kyseessä on Vapaat äänet -kiertueella taannoin nähdyn ranskalaiskokoonpano Quatuor Machaut’n käyttämä tehokeino jossa välillä osa soittajista soitti suljetun oven takaa tai katsomon sivulta, mutta Timo Lassy ja RTBB hornshan se siellä vain Klubilla soundcheckasi. 

Menevämmän pöhinän tuottajana ¿Que Vola? oli kokoonpano paikallaan muuten hillityn iltapäiväohjelmiston energiapommina, mutta hieman ristiriitaiset tunteet se jätti sillä parhaimmilla hetkillä yhdistelmä tuntui nerokkaalta, mutta parhaat hetket jäivät ehkä liian harvoiksi – kaikkea materiaalia ei kokoonpano ja konsepti nostanut samalle tasolle.

• Adonis Panter-Calderon – lyömäsoittimet
• Barbarito Crespo-Richard – lyömäsoittimet
• Ramon Tamayo-Martinez – lyömäsoittimet
• Fidel Fourneyron – pasuuna
• Aymeric Ayice – trumpetti
• Hugues Mayot – tenorisaksofoni
• Benjamin Dousteyssier – alttosaksofoni, baritonisaksofoni
• Bruno Ruder – Fender Rhodes
• Thibaud Soulas – basso
• Elie Duris – rummut
• Pierre Favrez – ääni

Hamid Drake & Yuko Oshima

Omalle kohdalleni viimeiseksi setiksi jäi tänä vuonna kahden rumpalin kohtaaminen – Hamid Drake oli Jazz Happeningissa jo kymmenettä kertaa ja setin aluksi konsertit juontanut Javiera Marchant Aedo antoi Drakelle kukkakimpun pitkästä yhteistyöstä. Tällä kertaa Draken aisaparina toimi pitkään jo Ranskassa asunut japanilaisrumpali Yuko Oshima.

Kiitospuheessaan kukista Drake mainitsi ensimmäisen Tampereen vierailunsa olleen oppi-isänsä Don Cherryn bändissä ja Don Cherryn globaalista musiikkikulttuurista ammentanut  tuotanto tuli toden totta mieleen myös reilun tunnin rumpudialogissa jossa oltiin varsin perimmäisten musiikin elementtien äärellä. Ei ole mitenkään harvinaista että puhtaasti lyömäsoittimin tehdyssä musiikissa alkuvoimaiset shamanistiset elementit tuppaavat nousevan esiin ja luontevastihan tämä toimi nytkin – ensin vähän verryteltiin virvelirummun mahdollisuuksia hyödyksi käyttäen, Drake enemmän rudimenttipohjaisesti vyöryttöen, Oshima välillä polvella painamallakin rummun sointiväriä muuttaen.

Muutenkin kahden rumpalin kohtaamisessa nähtiin samaa teemaa kahdesta eri kulmasta lähestynyttä soittoa – Drake usein vahvemmalla energialla ja Oshima hienotunteisemmin. Onnistuneesti lisäväriä toi Draken äänenkäyttö oli se sitten filosofista pohdintaa rumpalien roolista kuin alkuvoimaista laulua kehärummun säestyksellä.

Vähän reilu tunti tuntui kuitenkin lyömäsoitinduolle pitkältä – noin tunnin kohdalla setti tuntui tulevan juuri oivalliseen ja luonnolliseen loppupisteeseen hiljaisemman kehärumpu/soiva kulho -osan vaietessa, mutta vielä sitten yhteen osioon lähdettiin – ei olisi tarvinnut.

• Hamid Drake – rummut, lyömäsoittimet, ääni
• Yuko Oshima – rummut, lyömäsoittimet, ääni