Etukäteen ajattelin, että vuosi 2019 ei ollut kansainvälisesti jazzissa mitenkään erityisen merkittävä – ainakin itse kuuntelin merkittävästi vähemmän uusia levyjä kuin 2018 kun paneuduin uutuuksiin oikein toden teolla ja uusia levyjä tuli kuunneltua yli 250.

Huomasin kuitenkin alkaessani koostaa nyt kuudetta kertaa ilmestyvää Jazzpossun top 5 -listaa, että top 5 -paikan arvoisisita levyistä ei ollut minkäänlaista pulaa ja nopeasti täyttyi myös ylimääräinen 10 jonka koin mainitsemisen arvoiseksi.

Bubbling under – 10 muuta tutustumisen arvoista (aakkosjärjestyksessä)

• Anton Eger – Æ
• Branford Marsalis Quartet – The Secret Between the Shadow and the Soul
• David Torn, Ches Smith & Tim Berne – Sun of Goldfinger
• Fire! Orchestra – Arrival
• Ill Considered – 8
• Joel Ross – Kingmaker
• Resavoir – Resavoir
• Sarah Tandy – Infection in the Sentence
• The Comet is Coming – Trust in the Lifeforce of the Deep Mystery
• Yazz Ahmed – Polyhymnia

Jos katsoisi vain näitä viime vuosien top vitosia niin voisi jäädä huomaamatta, että uuden brittijazzin nousu on viime aikojen ehkä merkittävin jazztrendi. Kokonaiskuva ehkä hahmottuu paremmin tästä lisäkympistä josta lähes puolet tulee Brittein saarilta.

Yksi ajan teemoista jazzissa tuntuu olevan, että uusi brittijazz ja eurooppalainen jazz muutenkin tunnutaan ottavan taas hieman vakavammin rapakon tuolla puolen. Downbeat -lehden palstatilasta tuntuu koko ajan hieman isompi osuus kertovan Euroopan tapahtumista ja eurooppalaisista muusikoista ja uudet brittijulkaisut tunnetaan ainakin nuorempien diggarien keskuudessa.

5. Allison Miller’s Boom Tic Boom – Glitter Wolf

 

Yhdysvaltalaisen jazzkulttuurin ikäviä puolia on, että vielä löytyy jazzlabeleita jotka julkaisevat musiikkia vain CD:nä ja pitäytyvät poissa streamauspalveluista, joten ainakin jonkun verran hyvää musiikkia menee ohi korvien ihan vain julkaisupolitiikan takia. Onneksi sieltäkin alkaa löytyä jazzia julkaisevia labeleita joiden levyjä saa tilattua jostain EU:n sisältäkin – kymmenen vuotta on jo toiminut Brooklynista käsin Royal Potato Family jonka julkaisuja olen pyrkinyt seuraaman ja sieltä bongasin newyorkilaisrumpali Allison Millerin Boom Tic Boom -kokoonpanon uusimman julkaisun Glitter Wolf.

Olin kuullut bändin jonkunlaisena läpimurtona pidetyn Otis Was a Polar Bear -levyn pari vuotta sitten, mutta tämä uusi iski kyllä kovempaa heti huikealla avausraidalla Congratulations and Condolences.

Boom Tic Boom on hauska yhtye, se on paikoin kamarijazzmaisen arvokas jota korostavat soundissa viulu ja klarinetti paikoin toisinaan taas jopa free jazzin puolelle menevä ja välistä löytyy kaikenlaista latin jazzista muuhun rytmiseen iloitteluun.

4. Theon Cross – Fyah

Tuubisti Theon Cross on tullut kansainvälisesti tunnetuksi Shabaka Hutchingsin johtaman Sons of Kemetin nykyisenä tuuban soittajana. Sons of Kemetin Your Queen is a Reptile oli viime vuoden parhaita levyjä, mutta Crossin uusin omissa nimissä julkaistu Fyah ei sen rinnalla kalpene. Activaten seiniä ravistelevasta bassokkaasta tykittelystä Candace of Meroen letkeään afrobeattiin levy on täynnä vahvaa materiaalia.

Brittijazzin uusien toivojen livekokoonpanoja kuunnellessa tulee joskus mieleen, että ehkä kysyntää on varsinkin festareille ja keikoille enemmän kun tarjontaa. Parhaat tulokset saadaan kun kaikkiin instrumentteihin riittää parasta A-ryhmää ja tällä levyllä näin on – ydintriossa suomalaisyleisöille keällä kahdeltakin festarivierailulta tuttu Nubya Garcia tenorisaksofonissa ja Binker & Moses -duosta tunnetuksi tullut ja We Jazzeillakin nähty Moses Boyd rummuissa.

3. Muriel Grossmann – Reverence

Tietäjät ovat alkaneet tietää Ibizalta käsin toimivan itävaltalaissaksofonisti Muriel Grossmannin erityisesti sen jälkeen kun tallinnalainen RR Gems on julkaissut hänen musiikkiaan vinyylilevyinä – joskin ainakin Jazzrytmit on Suomessa noteerannut jonkun aiemmankin levyn.

Eikä ihme että vinyylipiirit ovat ottaneet Grossmannin omakseen – sen verran väkevää on tämä post-Coltrane spiritual/afro-jazz fiilistely, varsinkin tässä ajassa kun spiritual jazz on yleisestikin tehnyt uutta tulemista ollen myös uuden brittijazzin keskeisiä innoituksen lähteitä. Tuntuukin jotenkin oikealta sijoittaa Grossmann tähän listalle juuri Theon Crossin edelle – hän ansaitsisi suurempaankin näkyvyyttä maailmanlaajuisesti siinä missä Shabaka Hutchings, Nubya Garcia tai Binker Goldinginkin.

2. Jaimie Branch – FLY or DIE 2: bird dogs of paradise

Trumpetisti Jaimie Branch ei tunnu tavanomaiselta jazztähdeltä eikä hänen musiikkinsa tavanomaiselta jazzilta – siinä on oma jäljittelemätön otteensa ja hetkessä tuleva ja menevä inhimillinen rosoisuus. Toinen Fly or Die -on pohjimmiltaan livelevy, vaikka se ei hirveästi livetaltionnilta kuulostakaan. Se on äänitetty Lontoossa – suurimmaksi osin Lontoon uuden skenen keskeisenä areenana joitakin vuosia toimineessa ja nyt lakkautetussa Total Refreshment Centerissä ja osin Cafe Otossa joka on paikallisia keskeisiä free jazzin ja kokeellisen musiikin keikkapaikkoja.

Branchia on ihanan vaikea lokeroida, musiikissa on avant-garden haastavuutta, improvisaation hetkessä elävää vaaran tuntua, mutta myös vastustamattomia ja mieleen jääviä melodioita.

Levyn on julkaissut Chicagolainen International Anthem josta on viime vuosina tullut ehkä vahvimmin ajan hermolla oleva amerikkalainen jazzia julkaiseva labeli ehkä pitkälti verkostoitumisen kautta. Suomessakin on saatu nauttia useista International Anthemilla levyjä julkaisseiden artistien hienoista keikoista – Branchin lisäksi Makaya McCraven ja Jeff Parker ovat käyneet viime vuosina Helsingissä ja ensi vuoden alkupuolella kaikki nähdään täällä jälleen. Jaimie Branch Fly or Die Helsingin G Livelabissa 28.1. ja Tampereen G Livelabissa 29.1.

1. Petter Eldh presents Koma Saxo

Osa eri top 5 -listojen tekemiseen erikseen “ulkomaisille” ja “kotimaisille” on että vuosien varrella pääsee määrittelemään mihin näiden välillä sitten raja vedetään. Logiikka sinänsä näiden erottamiseen on selvä – aktiiviselle diggarille joka pääsee läheltäkin seuraamaan Suomessa vaikuttavien muusikoiden kehittymistä ja soittoa kuukaudesta ja vuodesta toiseen on hyvin vaikeaa mitenkään objektiivisesti samalle asteikolle asetella Suomen skenestä tulevia levyjä kansainvälisten julkaisujen kanssa (sikäli kun näissä listoissa nyt paljoa objektiivisuutta on), joten paras puhua niistä erikseen.

Olli Hirvonen tuotti ennakkotapauksen toiseen suuntaan – suomalainen leaderi täysin muuten ulkomaisen New Helsinki bändin kanssa ulkomaisella labelilla päätyi vielä top 5 kotimaisiin ja nyt sitten rajankäyntiä toisesta suunnasta. Yksi suomalainen sideman – tässä tapauksessa suomalainen saksofonisti Mikko Innanen (joka oli ahkera muutenkin levyrintamalla julkaisten omilta kokoonpanoiltaan peräti kolme levyä, tai viisi levyä ja kirjan jos niin haluaa laskea) ja suomalainen We Jazz Records -labeli eivät estä basisti Petter Eldhin johtaman Koma Saxon marssia ulkomaisten julkaisujen listan kärkeen.

Kaikki kritiikki epäsuorasta kotikenttäedusta lienee aiheellista – kuten We Jazz-keikan yhteydessä totesin, Koma Saxo on esiintynyt toistaiseksi livenä yhteensä useammin We Jazz -festareilla kun missään muualla yhteensä, mutta kun kyseessä on kokoonpano joka tarjoili vuoden parhaita livesettejä niin 2018 ja 2019:kin ja Eldhin tuotannon myötä levyllä näytti onnistuneesti itsestään vielä lisää puolia onnistuneen vähän instrumental hiphop -henkisen käsittelyn jälkeen niin ei harmita antaa sille nyt tässä vuoden parhaan tunnustus.

Kolme kovaa saksofonistia ja maanista energiaa pursuava komppipari – melodista tai ihanalla tavalla kaoottista – mahtavaa musiikkia.