Basisti Antti Lötjönen on ehdottomasti suomalaisen jazzin tärkeimpiä tekijöitä 2000-luvulla, tuntuipa joskus siltäkin että lienee mahdotonta järjestää Suomessa jazzfestivaalia ilman Lötjöstä. We Jazzin julkaisema Quintet East on tämän monien kokoonpanojen luottomiehen ensimmäinen levytys leaderina, näin 40. syntymäpäivän aattona. Itse kokoonpanon juuret ulottuvat kuitenkin jo vuoteen 2013 jolloin Lötjönen kokosi innoittajansa Charlien Hadenin Quartet Westin tapaan nimetyn Quartet Eastin Sibelius-Akatemian A-tutkintokonserttiin omien sävellyksiään tulkitsemaan. Tuon kokoonpanon jäsenet – trumpetissa Verneri Pohjola, tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja rummuissa Joonas Riippa – ovat mukana uudella levylläkin ja vuosien varrella kvintetin on täydentänyt saksofoneja soittava Mikko Innanen.
Olen itse aiemmin kuullut Q-tet Eastia kahteen otteeseen – Flow-festivaaleilla 2014 ja Sibelius-Akatemian NorDIG. 2017 -tapahtumassa. Noiden keikkojen muistojen peilaaminen uuteen levyyn tuo mieleen Aki Rissasen trion jossa yhtymäkohtia ovat paitsi Lötjösen läsnäolo niin myös se, että molemmat kokoonpanot kypsyttelivät materiaaliaan opintovuosien alkutahdeista ensimmäiseen levytykseen erinomaisin tuloksin. Nyt nimittäin Quintet East -levyllä bändi tuntuu paljon aiempia kohtaamisia vahvemmalta.
Lötjösen ja We Jazzin Matti Niveksen tuottaman levyn rakenteessa on muutamia hieman rohkeitakin vetoja. Se alkaa Lötjösen soolobassoraidalla Monograph I ja LP:n toisen puolen avaa toinen soolotutkielma Monograph II, Ornette Colemanin ja Charlie Hadenin duo-levytyksiltä epäilemättä poimittu 70-luvun TV-tunnaritulkinta Mary Hartman, Mary Hartman vedetään pitkälti Lötjösen ja Innasen duona. Muutenkin harmoniasoittimettoman kvintetin soittajia käytetään varsin harkitusti – basistin tyylitaju näkyy siinä miten soittokaverit pääsevät kaikki vuorollaan hienosti valokeilaan. Levyn muusikoiden tyylejä tuntevalle suomalaisen jazzin ystävälle Quintet East onkin todella miellyttävä kuuntelukokemus sillä kaikien soittajien omat äänet tulevat selkeästi esiin kokonaisuuden pysyessä kuitenkin ehkä yllättävänkin johdonmukaisena ja yhtenäisenä.
Ehkä erityisen kunniamaininnan kokoonpano saa Innasen liittämisestä porukkaan – tämän kokonaisuuden kuullessa on nimittäin vähän vaikea kuvitella että juuri hän on kokoonpanon uusin tulokas, sen verran suvereenia on sooloilu ja hänen soittonsa ja tyylinsä istuvat kutakuinkin täydellisesti musiikin Coleman/Haden -henkeen. Myös Joonas Riippa rummuissa tuntuu tällä levyllä täysosumalta, hänen luova ja monipuolinen rumputyöskentelynsä tuo hienoja säväyksiä musiikkiin.
Levyn ensimmäinen puolisko on hieman suoraviivaisempaa mannaa modernin jazzin ystäville – Erzeben Strasse ja Pocket Yoga ovat hienoa lievästi vapaahenkistä jazzia mieleenjäävinen teemoineen ja luovine sooloineen joiden aikana Pocket Yoga perinnetietoisen vapaantuneesti svengaakin. Niiden välissä Mary Hartman, Mary Hartman saa upean tulkinnan Lötjösen ja Innasen toimesta joka kruunautuu muun bändin saapuessa toistamaan teemaa loppuhuipennukseen.
B-puolella kuulijalle tarjotaan ehkä enemmän haastetta. Sooloveto Monograph II sahaa höyryveturin poljennolla drone-minimalismin hengessä jonka jälkeen Oblique tarjoaa levyn päällekäyvintä antia kun kolme puhallinta huhuilevat omia tarinoitaan samanaikaisesti koko stereokuvan leveydeltä. Toinen pitkä raita La Petit Lactoire on pohjimmiltaan levyn antia rauhallisimmillaan laiskan pulskeasti pikkuhiljaa edeten ja siitä pikkuhiljaa Innasen sooloilotulitukseksi kasvaen. Alle kolmiminuuttinen Rowan päättää levyn jopa hautajaissaattuehenkiseen hartauteen.
Quintet East on levy joka onnistuu mainiosti kaikessa mitä yrittää. Helsingin Sanomien 40-vuotishenkilökuva sanoo Lötjösen sanoneen että jazzbasistien tehtävä on “tukea muita muusikoita ja saada heidät kuulostamaan mahdollisimman hyviltä” – tässä hän onnistuu ensiluokkaisesti myös leaderina ja säveltäjänä.
Uutta levyä saa We Jazzilta LP, CD, digi.
- Antti Lötjönen – basso
- Verneri Pohjola – trumpetti, taskutrumpetti
- Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
- Mikko Innanen – altto-, baritoni- ja sopraninosaksofonit
- Joonas Riippa – rummut