Vuoden hiljaisuuden jälkeen jazzin ystävät pääsivät taas nauttimaan Pori Jazzeista, vaikkakin pienennetyssä mittakaavassa. Suomalaisen jazzin ystävää tämä ei haittaa sillä ohjelmisto rakentuu suomalaisen jazzin laajan kirjon varaan Lokkilavalle. Kolmen päivän aikana kuullaan 15 eri esiintyjää, joten Lokkilavalla muutenkin valtaosan ajasta viettävä jazzdiggariväki saa nauttia aivan täyspainoisesta festivaalista.
Cafe Pori Jazz: Kadi Vija Key Project
Ennen varsinaisen festivaalin alkua esimakua pystyi hakemaan Cafe Pori Jazziksi nykyään brändätystä Kirjurinluodon kahvilasta jossa livejazz soi nykyään säännöllisesti. Torstain puolen päivän artistina toimi laulaja Kadi Vijan Key Project joka esitti viime vuonna ilmestyneen levyn jo tuttua materiaalia. Key Projectin keskeisenä konseptina voi nähdä Vijan esiintymisen yhtenä instrumenttina muiden joukossa usein sanattomasti laulaen – muu bändi saa osansa valokeilasta ja yhteisestä soittamisesta. Suhteellisen harvalukuinen yleisö sai nauttia vahvasti omaa linjaa vetävän laulajan materiaalista puiden katveessa miellyttävin olosuhtein vaikka luvassa oli Suomessa ehkä vuoden kuumin päivä.
- Kadi Vija – laulu
- Max Zenger – bassoklarinetti
- Tuomo Dahlblom – kitara
- Tuomas Timonen – rummut
Eino Grön, Antti Sarpila & Pori Jazz All-Stars
Varsinaisen Pori Jazz Soi Taas -festivaalin ohjelmiston avasi all-star kokoonpano. Perinteistä swingiä ei ole juuri viime vuosina Kirjurinluodon festivaalialueen sisällä kuultu, nyt onneksi ohjelmistosta löytyi sillekin tilaa kun lavalle kiipesivät ensin instrumentaali numeroon suomalaisen swing-musiikin mestarin, Antti Sarpilan johdolla Pori Jazz All-Starsiksi nimetty bändi jossa soittivat Seppo Kantonen, Ville Herrala ja Jaska Lukkarinen.
Joskus on Suomessakin käyty tiukkoja vääntöjä jazzin eri tyylisuuntien välillä, mutta kun bändi lähti irrottelemaan Basic Jumilla oli ensimmäinen ajatus, että kyllä tällainen classic jazz sopii saumattomasti tänä päivänä modernimpiakin otteita sisältävään ohjelmistoon – hyvän mielen musiikkia.
Toiseen kappaleeseen saatiin sitten laulusolistikin lavalle – Porin oma poika, alkuvuodesta 82 vuotta täyttänyt Eino Grön. En ole koskaan mieltänyt Gröniä jazzlaulajaksi ja liekö hän montaa svengaavaa kappaletta ehtinyt liki loputtomilta tangoilta levyttämäänkään, mutta Love Me or Leave Me todisti het, että Sinatra-henkinen herrasmiessvenailu sujuu varsin uskottavasti useammalla kielelläkin, joskin täytyy sanoa että legendaarisesta äänestä löytyy ylimääräisiä sävyjä ja tunnetta kun sai laulaa välillä Suomeksi.
Mukavana avauksena setti oli positiivinen yllätys, bändi laittoi setin keskivälin toisessa instrumentaalissa Täältä Bechet mukavasti lisää kierroksia ja solistin ollessa lavalla maltettiin soittaa tyylillä Kantonen Basiemaisen vähäeleisesti kompaten, Lukkarisen tenhoiasti svengaten ja Herralan soittaen erittäin miellyttävän tumman napakasti. Perinteisen jazzin tyylikästä tunnelmaa – toimi auringon kuumasti paahtaessakin.
- Eino Grön – laulu
- Antti Sarpila – klarinetti, sopraanosaksofoni
- Seppo Kantonen – piano
- Ville Herrala – basso
- Jaska Lukkarinen – rummut
Reiska Lainen Quintet
Päivän festivaalin toisen kokoonpanon johtaja oli todellinen Pori Jazzin legenda – Reiska Laine – joka on soittanut kaikilla tähän asti järjestetyillä Porin festareilla vuodesta 1966. Tämän kertaisen kvintetin kokoonpano oli hieman ennakkoon ilmoitetusta muuttunut kun Juhani Aaltonen oli pitkäkestoisen koronan takia sivussa, mutta tuuraajaksi saatiin Timo Lassy jota kuultiin tämän kokoonpanon kanssa viime vuoden Tampere Jazz Happeningissakin.
Tuon TJH-setin tavoin lähdettiin liikkeelle Laineen suuren innoittajan – John Coltranen – musiikilla A Love Supreme -levyn kuolemattomin sävelin Resolutionilla. Setti seuraili Coltranen musiikin suuntia kun jatkettiin Koivistoisen ja Kantosen sävellyksin Catalonia ja For the Memory of a Friend. Samaa materiaalia siis kun kuultiin Tampereella, mutta ehkä vähän jämäkämmällä otteella vaikka Laineella vähän pasmat olivatkin sekaisin Kantosen saksofonisti Rasmus Korsströmin muistolle omistetussa kappaleessa olivatkin – ripeällä uudelleenaloituksella siitä selvittiin.
Modernimpaa ja abstraktimpaa otetta oli luvassa Koivistoisen Hallanvaarassa joka soolojen aikana meni tälläkin kertaa aivan freeksi ja sitten olikin jo aika lähteä loppusuoralle Lassyn Moves -levyltä tutulla Casa de Ferrolla. Sen jälkeen oli vielä pienelle encorellekin aikaa – Afro Bluekin oli Tampereelta ohjelmistosta tuttu. Setti oli erinomaisen miellyttävä – tunti meni ohi aivan hujauksessa!
Välispiikit muistuttivat jazzin jatkumosta – Laine kehui Porilaisen yleisön asiantuntemusta (tässä kontekstissa vähemmän hämmenvätästi kuin viime marraskuussa Tampereella!) ja kertoi muutaman muiston yli 50 vuoden Porin historialtaan ja hänen kysyessään kuinka moni yleisöstä on käynyt Pori Jazzeilla ainakin 10 kertaa lähes kaikki kädet katsomon etuosassa ainakin nousivat ylös, Krokfors puolestaan omisti setin muutama viikko sitten edesmenneelle basisti Antti Hytille.
Monelle Pori Jazzin supistuminen yhden lavan tapahtumaksi tänäkin vuonna oli varmasti pettymys, mutta jazzin perässä tänne tulleelle yleisölle siinä tuntuu olevan oma arvonsakin, että jazzlava saa vielä kerran olla se festivaalin suurin ja kaunein – se antaa oman lisäarvonsa Grönin, Sarpilan, Koivistoisen ja Laineen kaltaisten pitkän linjan tekijöiden esiintymisille. Jazz!
- Reiska Laine – rummut
- Eero Koivistoinen – tenorisaksofoni
- Timo Lassy – tenorisaksofoni
- Seppo Kantonen – piano
- Ulf Krokfors – basso
Mikko Karjalainen Fellowship Quintet
Viime vuosina tuntuu tulleen Suomesta taas normaalia enemmän vahvoja levyjä ja kokoonpanoja jotka ovat vahvasti kiinni akustisen jazzin perinteessä ja trumpetisti Mikko Karjalaisen Fellowship Quintet kuuluu näihin, joskin viime vuoden lopun debyyttilevy Fellowship jäi hieman pettymykseksi ennakkosinkun Manago Blues nostettua odotukset korkealle.
Levy nimittäin tuntui pikemminkin muutamalta eri julkaisulta – siitä noin kolmannes oli aivan timanttista modernia jazzia, kaksi biisiä joilla Paleface vieraili spoken word -hengessä olivat henkisesti lähempänä monia muita Karri Kalpeanaaman featteja kuin muuta levyä ja loput oli valitettavan keskinkertaista materiaalia.
Kirjurinluodolla bändi avasi vahvimmalla materiaalillaan aivan hurjalla energiatasolla – The Thang ja Manago Blues olisivat ehkä räjäyttäneet katon ilmaan jos sellainen olisi festarialueella ollut ja vaikka jazzpäivä oli alkanut onnistuneesti niin ehkä sen tähän asti hienoimmat hetket koettiin tämän setin alkuun.
Levymateriaalille uskollisesti energiatasot kuitenkin kaikkosivat kuin pilvet tämän kesän taivaalta. Myös Palefacen vierailu livesetissä varasti huomion pitkälti bändiltä, joskin Unexpected Twist of Fateen toi onnistunutta dynamiikkaa Jukkis Uotilan vahva pianosoolo – huomion kohdistaminen hetkeksi takaisin instrumentalisteihin oli erittäin tervetullutta. Ei ole sinänsä yllättävää että suomalaiset jazzbändit ottavat mielellään Palefacen kaltaisen jazzinsa tuntevan mainstream-suosiota nauttivan tyypin vierailemaan, mutta jotenkin Fellowship Quintetin tapauksessa erilainen materiaali tuntuu sopivan yhteen heikosti bändin muun musiikin kanssa.
Setin loppuun oli säästetty yksi herkkupala – tennisjazzbiisien kaikkien aikojen kärkeen kuuluva Federer sai menoon takaisin kunnon piiskausta ja päättii setin positiiviseen energiaan. Parhaimmillaan erittäin kova bändi – mitäköhän seuraisi jos se vain olisi sitä koko levyn tai setin ajan.
- Mikko Karjalainen – trumpetti, flyygelitorvi
- Pope Puolitaival – tenorisaksofoni, huilu
- Jukkis Uotila – piano
- Antti Lötjönen – basso
- Jussi Lehtonen – rummut
- +Paleface – spoken word
Elektro GT feat. Paleface
Rumpali Mikko Hassisen johtama elektronisvivahteinen fuusioyhtye Elektro GT uudistui monin tavoin viime vuonna ilmestyneelle toiselle levylleen Ruma, Hassisen lisäksi ainoa muusikko jäljellä ensimmäisen levyn kokoonpanosta on kosketinsoittaja Aki Rissanen. Jos edellisessä kokoonpanossa oli vahvempaa genrejen kohtaamista Lauri Porran ja Timo Kämäräisen kaltaisten muusikoiden kautta niin nykyinen Elektro GT ei juuri nimekkyydessä kalpene, onhan trumpetissa nyt Verneri Pohjola ja kitarassa uuden sukupolven monipuolisena sähkökitarataitajana itseään vakiinnuttanut Jere Haakana ja bassossa Heikki Laine. Uudella levyllä vahvassa roolissa on myös Paleface jonka rappia kuullaan
Setti alkoi Hassisen ollessa lavalla yksin elektronisen taustan kanssa. Heti kättelyssä tuli selväksi, että Elektro GT ei kaihda elektroniikan ja äänenvahvistuksen tuomia mahdollisuuksia, bassoa oli nimittäin sen verran että kyllä lämpimän kelin vaatimat lyhyemmätkin lahkeet läpättivät.
Kohta mukaan saatiin muutkin instrumentalistit ja soundien väkevyys jatkui – jos levyltä uusi Elektro GT kuulostaa hieman pikkunäppärältäkin niin livenä uskallettiin paahtaa niin että kierroksia saatiin irti enemmän. Erityisesti alun instrumentaaliosuudessa Verneri Pohjola innostui näyttämään mitä maailman trumpetistit ovat 80-luvun Miles Davisin musiikista oppineet – erittäin onnistunutta meininkiä jonka milesdavismaisuus jotenkin puhkesi kukkaan näin livenä.
Muutaman instruraidan jälkeen saatiin sitten Palefacekin mukaan ja tymäköiden soundien hyvät puolet kuultiin räpin kanssakin, erityisesti Pomminpurkaja sai nyt vahvempaa latausta.
Loppupuolella saatiin vielä väkevää instrumentalismiakin Hiljaisen metsän lopuksi joka ehkä alkua enemmän toi mieleen 70- ja 80-luvun Milesin Hassisen hakatessa vahvalla kädellä symbaalista rytmiä kuin 70-luvun Davisin pimeimmissä funk-paahdoissa Pohjolan puhaltaessa vahvasti päälle. Hyvä, hyvä!
Setin loppuun kuultiin vielä encorena Palefacen omaa musiikkia – Talonomistaja meni mukavaan reggaerytmiin.
- Paleface – rap
- Mikko Hassinen – rummut
- Verneri Pohjola – trumpetti
- Jere Haakana – kitara
- Aki Rissanen – koskettimet
- Heikki Laine – basso
Timo Lassy Trio & Tuomo Prättälä & Maarit Hurmerinta
Torstai-illan viimeinen esiintyjä oli Timo Lassyn trio joka oli kutsunut seurakseen kaksikin solistia. Setti alkoi kuitenkin valikoimalla instrumentaaleja tulevalta Trio -levyltä jolta on tähän mennessä julkaistu kaksi näytekappaletta. Viime vuosina Lassyn uran kehityksessä on tuntunut siltä, että voisi olla aika kääntää esiin uusi lehti nyt jo yli kymmenen vuoden Timo Lassy Band -aikakauden jälkeen. Jotain uutta tässä uudessa musiikissa ehkä onkin vaikka Lassyn oma soitto on tuttua ja tunnistettavaa ja henkisesti basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen eivät niin kovin kaukana ole Antti Lötjösestä ja Teppo Mäkysestä joiden kanssa Lassy on pitkään soittanut johtamassaan kokoonpanossa. Tuttua Timo Lassya oli siis tarjolla, hyvä groove ja meininki.
Ensimmäinen solistivieras oli Tuomo Prättälä joka on ehkä jazzdiggarien näkökulmasta ollut viime vuosina esillä instrumentalistina taitavana pianistina mm. Verneri Pohjolan kvartetissa ja Ilmiliekissä, mutta onhan hän myös maamme parhaita soul-laulajia ja sitä herkkua saatiin nyt useampi kappale, muutama laina ja muutama Tuomon oman sävellys – uudempaa ja vanhempaa tuotantoa.
Lopuksi vielä tähän päivän pisimpään settiin saatiin lavalle mukaan myös Maarit Hurmerinta joka 2000-luvun alkupuolella keräsi kehuja laajentaessaan repertuaariaan enemmän jazzin suuntaan jazzlevyllä ja -keikoilla. Jazzpossun merkittävien saavutusten listalla Hurmerinta on myös Jazzpossun mielestä onnistuneimman suomalaisen käännösbiisitulkinnan esittäjä – Hoida itses kuntoon Viis pientä -levyltä on nimittäin hämmentävän kova suoritus sillä se on kaikin puolin kovempi veto kun Stevie Wonderin alkuperäinen, moiseen ei ole moni Suomessa pystynyt. Nyt 67-vuotiaan, aikoinaan yhden ensimmäisistä merkittävistä soul-laulajista Suomessa, äänessä ja fraseerauksessa selvästi ikä jo painaa eikä kovin korkeisiin sfääreihin noustu, encorena kuultu Jäätelökesä tosin odotetusti näytti nostavan yleisön mielialaa.
Solistien kautta kolmiosaisen setin motiivi jäi hieman hämäräksi – uusi Timo Lassy -levy on sen verran merkittävä tapahtuma, että kyllä varaan yksinkin setin rakentaisi, nyt jäi tunne että eikö uuteen materiaaliin luoteta riittävästi? Laajempi kattaus tuntui vievän fokusta.
- Timo Lassy – tenorisaksofoni
- Ville Herrala – basso
- Jaska Lukkarinen – rummut
- + Tuomo Prättälä – laulu, piano
- + Maarit Hurmerinta – laulu
Jamit
Perinteiset iltajamit kuuluvat tänäkin vuonna festarin ohjelmistoon. Tosin paikka on muuttunut perinteisestä jazzkadun ravintolasta Kultturitehdas Kehräämöksi joka osoittautui varsin viihdyttäväksi miljööksi lyhyen kävelymatkan päässä festivaalialueesta. Jami-isäntänä toimii tänä vuonna kymmenettä kertaa Mikko “Gunu” Karjalainen.
Kovin suurta yleisöryntäystä maksullisiin jameihin ei torstai-iltana ainakaan vielä nähty jos muistelee miten isompien festivaalipuitteiden aikaan tupa oli Kirjurinluodon vaietessa yleensä aivan täynnä, mutta yleisöä oli paikalla ehkä viitisenkymmentä ihmistä.
Housebändinä saapuessamme paikalle toimivat Gunun kanssa Riitta Paakki, Kaisa Mäensivu, Joe Peri ja nimekkäitä soittajia saatiin lavalle mm. Verneri Pohjola, Reiska Laine, Eero Koivistoinen, Jukkis Uotila, Jussi Lehtonen, Holger Marjamaa, Heikko Remmel ja Jari Perkiömäki. Soitto vielä soi varmaan hyvän tovin kun yhden aikaan lähdimme paikalta.
Ensimmäisen päivän yhteenveto
Monien jazzin ystävien livetapahtumien nälkä ja muusikoiden palo päästä vihdoin taas leipätyön pariin on ollut paikoin alkuvuodesta huumaava. Helsingissä ulkoilmatapahtumat ja runsaat jamit tuntuvat jo lähes normalisoineen tilanteen – livejazz ei tunnu enää harvinaiselta herkulta heinäkuussa vaan keikoissa on jopa valinnan varaa ja nyt on sitten aivan asiallinen suomalaisen jazzin festivaalikin tarjolla, mutta aika harvalukuiselta yleisö vaikutti – ehkä korkeintaan samaa suuruusluokkaa kun Lokkilavan tienoilla on nähty normaalivuotena eikä ehkä aivan sitäkään. Jazzyleisön pieni apaattisuus ohjelmistoa kohtaan on yllättävää – “onhan noi jo nähty” asenne on ymmärrettävää, mutta toisaalta pitkästä aikaa olisi tarjolla vähän enemmän yhteisöllisyyttä livejazzin ympärillä ja viiden setin pitkien jazzpäivien Kirjurinluodolla aivan erinomaisilla ilmoilla varsin kohtuullisen hintaisin lipuin luulisi kiinnostavan koronakituuttamisen jälkeen enemmän. Torstaipäivä lienee kuitenkin yleisön kannalta arkipäivänä se vähiten houkutteleva, joten Pori Jazz Soi Taas -tapahtuman suosio ehkä varsinaisesti mitataan perjantaina ja lauantaina.
Paikalla olleille järjestelyt toimivat, isompi festivaali on tarjonnut eri lavojen kautta jopa tauottomia jazzpäiviä, mutta 45 minuutin roudaustauot jättävät nyt mukavia mahdollisuuksia ruoka- ja juomahuoltoon jota on suhteellisen hyvin tarjolla. Suomalaisen jazzin laajan kirjon esittelyn näkökulmasta se, että Lokkilava on nyt se suurin ja kaunein esiintymispaikka koko kinkereillä tuntuu bonukselta ja moni puhui festivaalin henkisesti palanneen nyt juurilleen. Jazzin ystävälle Pori Jazz Soi Taas tekee tehtävänsä.