Jasper Høiby’s Planet B

Maanantain tapahtumapaikkana toimi GLO Hotel Art jossa We Jazz on ollut ennenkin useana vuotena, mutta nyt oltiin komeassa Jugend-salissa jossa We Jazz -keikkoja ei ainakaan niinä vuosina ole nähty kun itse olen ollut GLOssa yleisössä. Muutaman sadan hengen yleisön vetävä Jugend-sali oli varsin tyylikäs keikkapaikka – en panisi pahakseni jos täällä olisi keikkoja useamminkin.

Illan ensimmäisenä esiintyjänä nähtiin basisti Jasper Høibyn viime vuonna Edition Recordsilla ensimmäisen levynsä julkaissut trio Planet B.  Høiby tunnetaan parhaiten Suomessakin monien diggailemasta Phronesis-triosta joka ilmoitti viime vuoden alussa lopettavansa toistaiseksi toimintansa jäsenten keskittyessä omiin projekteihinsa ja nyt koronahaasteiden jälkeen laajemmin keikoille on päässyt myös Høibyn trio.

Ostin Planet B -levyn heti sen ilmestyessä 2020 keväällä, mutta täytyy myöntää että se jäi hyvin vähälle kuuntelulle. Ehkä välittömästi livenä musiikki ja sen elementit avautuivat paremmin. Kyseessä on siis trio kokoonpano jossa basistijohtajan lisäksi kuullaan saksofonisti Josh Arcoleoa ja rumpali Marc Micheliä. Musiikkia rikastetaan myös lyhyin puhesamplein joissa käsitellään inhimillisyyttä – Planet B on ensimmäinen levy neljän sarjasta joiden teemat ovat inhimillisyys tai ihmiskunta (humanity), ilmastonmuutos (climate change), tekoäly (artificial intelligence) ja valuuttareformi (monetary reform), melko kunnianhinoista tematiikkaa siis projektin taustalla – ja Høiby käyttää myös bassonsoiton tukena kevyesti elektroniikkaa jolla trion soundia onnistuneesti laajennettiin.

Høiby kertoi alkuspiikissään trion esiintymisten nojaavan paljon improvisaatioon – lähtökohta on ehkä suunniteltu, mutta sitten voidaan lähteä mihin suuntaan vaan. Aika selkeästi setti kuitenkin jakautui “kappaleiksi” jotka usein alkoivat Høibyn basson soolohetkellä josta sitten lähdettiin rakentamaan. Basisti itse oli selvä johtohahmo. Melkein kontrabasson pituisena miehenä Høibyn soitto sekä näyttää että kuulostaa siltä, että soitin on täysin hallussa. Høiby on poikkeuksellisen hyvin artikuloiva basisti ja niin vahva rytmiikka kun melodiallinen osallsituminen onnistuivat. Rumpali Michel kumisteli paikoin näyttävästikin tomejaan, mutta ei voinut olla ajattelematta että Phronesiksen Anton Egerin virtuoottisuutta ei löydy, vaikka tätä musiikkia onkin sinänsä turha Phronesikseen verrata – sen verran eri lähtökohdista musiikkia lähestytään.

Arcoleo oli hieman kuivakka fonisti, ehkä hieman Jussi Kannaste tuli mieleen, jos avausillan Timo Lassy triossa paljon pantiin fonistin karisman varaan niin tässä kokoonpanossa saksofoni on selkeämmin vain yksi kokonaisuuden osa.

• Jasper Høiby – basso, elektroniikka
• Josh Arcoleo – saksofoni
• Marc Michel – rummut

Amanda Whiting

Harpisti Amanda Whiting on jazzlevyrintamalla varsin uusi tulokas. Muutaman omakustanne-CD:n jälkeen löytyy vasta muutamia levytyskrediittejä viime ja tältä vuodelta – viime vuonna Whitingin harppua kuultiin saksofonisti Chip Wickhamin Blue to Redillä ja sen jälkeen Whitingia onkin alettu noteerata laajemmin kiitos yhteistyö vinyylijazzdiggarien suosiossa olevan Jazzman Recordsin kanssa – 2020 ilmestyi lainakappaleita sisältänyt Little Sunflower EP ja tänä vuonna omasta musiikista koostunut kokonaisuus After Dark jonka materiaalia suurimmaksi osaksi setissä kuultiin. Ensi vuonna on kuulemma toinen levy tulossa. Whiting on soittanut brittijazzpiireissä jo useamman vuoden ja nähty Pori Jazzeillakin 2016 Matthew Halsallin Gondwana Orchestran livekokoonpanossa.

We Jazziin saapui kvartettikokoonpano, huilussa ja saksofonissa Chip Wickham, bassossa Simon “Sneaky” Houghton ja rummuissa Antonio Pax. Muut soittajat ovat ennestään tuttuja Wickhamin levyiltä eivätkä Wickhamia lukuunottamatta soita After Darkilla ja sama kvartetti olikin kosketinsoittaja Jessica Laurenilla vahvistettuna juuri Wickhamin johdolla Blue to Redin materiaalia esittämässä kiertueella joka päättyi viime lauantaina legendaariselle Ronnie Scott’s klubille Lontooseen. Tämän porukan tuomalla Helsinkiin olisikin saanut festareille kaksikin mainiota keikkaa sillä Wickhamin Timo Lassy-henkistä musaakin mielellään näillä leveysasteilla livenä kuulisi.

Meininki keikalla olikin hieman levytystä erilaisempi ja groovea irtosi hieman enemmän. Houghtonin napakka basso ja Paxin vähäeleinen svengailu toivat musaan livenä lisäpotkua ja Whitingin mukavat ja hauskatkin välispiikit lämmensivät tunnelmaa.

Harppu on tehnyt viime vuosina paluuta jazzsoittimena. Spiritual jazz on ollut viime vuosikymmenellä yksi keskeinen uuttakin sukupolvea innostanut tyyli ja Alice Coltranen ja Dorothy Ashbyn jalanjälkien seuraajia on yhtäkkiä ilmestynyt useampiakin. Whiting on klassisen koulutuksen saaneena kotiseutunsa Walesin kansallissoittimen perinteitä kunnioittaen tässä hommassa harpun oman äänen häpeilemätön esiintuoja siinä missä Yhdysvaltojen skenen uuden sukupolven harpistisuuruus Brandee Younger esimerkiksi ottaa enemmän bändin soundia värittävänä soittajana.

Harppu soi siis Jugend-salissa komeasti pääsoittimena ja kauniisti soikin – Whiting on mielenkiintoinen tulokas ja erityisesti tämä live-esiintyminen todisti Whitingin olevan kyvykäs bändin johtajakin joka onnistuu yhdistämään harpun luontaisen soundin ja klassisen musiikin vaikutteetkin jazzmusiikkiin ja -asenteeseen.

Molemmat maanantain keikoista olivat onnistuneita – erityisesti siinä mielessä että ne heti houkuttelivat kuuntelemaan myös esiintyjien studiolevyjä uusin korvin.

• Amanda Whiting – harppu
• Chip Wickham – huilu, saksofoni
• Simon “Sneaky” Houghton – basso
• Antonio Pax – rummut

Jasper Høiby’s Planet B ja Amanda Whiting We Jazz 2021 tapahtumassa GLO Hotel Artin Jugend-salissa 29.11.2021