Jazzpossun Top 5 (+15) ulkomaiset jazzlevyt 2023


Vuosi 2023 tuntui jazzlevyjen osalta hieman tasapaksulta. Ehkä koronavuosina patoutuneet kiertueet jotka toivat edelliseen vuoteen livenä vanhemman toiston tunnetta näkyivät nyt uuden musiikin suhteellisen kuivana kautena. Uuden brittijazzin innostuksen suuri aalto tuntuu yhä laantuneen huipustaan – vaikkakin muutama kova brittilevy listalle saatiin – eikä oikein uutta hittityyliä ole tullut tilalle.

Hyvää musiikkia kuitenkin julkaistiin jälleen eikä 20 suositeltavan levyn löytäminen ollut sinänsä hankalaa, mutta erityisesti esiin nostettava kärkiviisikko ei ollut tänä vuonna mitenkään selvä juttu.

  • Brian Blade & The Fellowship Band – Kings Highway
  • Enemy – The Betrayal
  • Fire! Orchestra – Echoes
  • Gard Nilssen’s Supersonic Orchestra – Family
  • GoGo Penguin – Everything is Going to Be OK
  • Jasper Høiby – Three Elements: Earthness
  • Johnathan Blake – Passage
  • John Zorn – Parrhesiastes
  • London Brew – London Brew
  • Matthew Halsall – An Ever Changing View
  • Matthew Shipp – Circular Temple
  • Michael Formanek Elusion Quartet – As Things Do
  • Slowly Rolling Camera – Flow
  • Walter Smith III – Return to Casual
  • Yussef Dayes – Black Classical Music

5. Koma Saxo – Post Koma

We Jazz festivaaleilta alkaneen Koma Saxon tarina voisi ehkä kuvata taloudellisten realiteettien muokkaamaa jazzin kehitystä yleisesti – kolmen saksofonistin live-kvintetistä päädyttiin tällä ehkä viimeiseksi jääväällä Post Koma -levyllä enemmän yhden miehen studiotuotantoon.

Alle kolmen minuutin keskimääräisellä raidan kestolla Post Koma tarjoilee pieniä ideoita usein instrumentaali hiphop -hengessä mutta kuitenkin suhteellisen orgaanisen kuuloisina.

Yksikään Koma Saxon levytyksistä ei ehkä kohonnut ihan ensimmäisen live-esiintymisen tasolle, mutta bändin kaaren tarina tämän ajan jazzmuusikon muuttuvasta roolista yhä useammin myös tuottajaksi saa osuvan päätöksen ja yhteenvedon Post Komalla.

4. James Brandon Lewis Red Lily Quintet – For Mahalia with Love

On outoa miten musiikki voi eri mielentilassa iskeä aivan eri lailla. Olin muutama vuosi sitten yhtä innostunut kuin moni muukin kriitikko ja jazzkirjoittaja James Brandon Lewisin Red Lily Quintetin Jesup Wagon -levystä ja kun ensin kuulin syyskuussa ilmestyneen uuden levyn For Mahalia, With Love olin hirveän pettynyt siihen.

Onneksi annoin levylle uuden mahdollisuuden myöhemmin sillä nyt en oikeastaan enää osaa sanoa mikä levyssä ensikuulemalla tökki. Ilmavan vapaa tenorisaksofoni-kornetti-sello-basso-rummut kvintetti tulkitsee gospellaulaja Mahalia Jacksonin ohjelmistoon kuuluneita sävelmiä vapaasti räiskyen ja väkevästi saarnaten. Juurevan jykevä materiaali pitää musiikin kasassa ja soitto saa lentää.

3. Jaimie Branch – Fly or Die Fly or Die Fly or Die ((world war))

Viime vuonna 39 vuotiaana kuolleen Jaimie Branchin varhainen poistuminen keskuudestamme oli suuri menetys jazzmaailmalle – ehkä suurempi kuin monet tajusivatkaan. Branch ehti koskettaa monia ja hänen räiskyvä musiikkinsa oli aina yllätyksellistä ja mielenkiintoista.

Postyymi julkaisu Fly or Die Fly or Die Fly or Die ((world war)) valmistui suurimmaksi osaksi Branchin ollessa elossa eikä levyn tekoprosessin keskenjäämistä levyltä huomaa sillä erityyppisen ja tunnelmaisen materiaalin vaihtelu oli Fly or Die -kokoonpanon levyillä pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Nytkin yllättävän kohokohdan tarjoaa stemmalaulettu folk/country-henkinen mountain.

Kaksi aiempaakin Fly or Die -levyä nousivat näille listoille ja tämä kolmas on kokonaisuutena ehkä niistä paras.

2. Ambrose Akinmusire – Owl Song

Trumpetisti Ambrose Akinmusire on osoittautunut yhdeksi viime vuosikymmenten merkittävimmistä amerikkalaisen jazzin suunnannäyttäjistä. Akinmusiren 2010-luvun alun levyt tuntuvat innoittaneen monia uuden sukupolven huippuja.

En ole jaksanut kuitenkaan kaikista Akinmusiren levyistä innostua, kylmäksi jätti myös 2023 ensimmäinen julkaisu, tylsän puolelle valahtanut soolotrumpettilevy Beauty is Enough, mutta aivan toista maata olikin sitten vuoden lopulla ilmestynyt Owl Song.

Owl Song tuntuu olevan jotain aivan uutta Akinmusirelle vaikka tuttuja kaikuja trumpetinsoitossa onkin. Intiimi triokokoonpano oli yllätys – kitarassa Bill Frisell ja rummuissa New Orleans -rumpali Herlin Riley (joka muuten soittaa myös Timo Lassyn ja Jukka Eskolan tulevalla kansainvälisellä Nordic Stew -levyllä), mutta hommahan toimii.

72-vuotias Frisell tuntuu löytäneen viime vuosina soittoonsa uuden hienon vaihteen, nytkin ilmeikäs kitarointi tuntuu levyn suolalta. Sitä vasten Akinmusire luo monta jazzvuoden kauneinta hetkeä.

1. Isach Skeidsvoll – Dance to Summon

Tuntuu oudolta valinnalta nostaa kotimaisen Ultraääni Recordsin julkaisema norjalaispianisti Isach Skeidsvollin debyyttilevy Dance to Summon vuoden ykköseksi, mutta kun punnitsin vuoden julkaisuja niin oli selvää että kaikista ulkomaisista levyistä Dance to Summon joka herätti ilmestyessään suurinta innostusta ja riemua.

Levyllä kohtaavat Mingusmainen kakofonistelu, lekalla otsaan sarjan free rytinä, ponteva riffittely ja afrikkalainen mystiikkakin. Kaikki toteutettuna nukkavierun kirveeksiveistetyssä käsityöläishengessä – äänenlaadun puutteet korvaa luomisen riemu. Aitoa meininkiä.

Tästä homma haltuun 18 tunnin soittolistalla

Apple Music soittis löytyy täältä