Jazztori 2024: Ekman & Leponiemi – Boss Tenors


Lahden Jazztori-festivaali on pitänyt nimensä vaikka torihommista festivaali on nyttemmin muovautunut konserttisalipohjaiseksi. Festivaali tarjoaa tänä päivittäisiä konsertteja viikon ajan alkaen ja loppuen juhlavasti big band tunnelmiin ja viitenä päivänä siinä välissä on tarjolla pienempien kokoonpanojen musiikkia.

Erityisesti monipuolisessa ohjelmistossa minua ilahdutti että viikonlopun keikoilla ääneen pääsevät nuoremman sukupolven muusikot jotka eivät vielä kovin usein ole festivaalien päälavojen valokeilaan nousseet vaikka rahkeita olisi. Itse lähdin Lahteen lauantaina kun Pikkuteatterissa esiintyi saksofonisti Casimir Ekmanin kokoama kahden tenorisaksofonin kvintetti jossa toisena fonistina kuultiin Sami Leponiemeä, pianossa Samuli Rautiainen, bassossa Mikael Saastamoinen ja rummuissa Kasperi Halttunen.

Ekman ja Leponiemi ovat jo ainakin pääkaupunkiseudun jameja ja ruohonjuuritason jazzkeikkoja seuraaville tuttuja soittajia, mutta ehkä vielä uudempia tulokkaita uusia muusikoita levytysten kautta löytäville. Molempia on kuultu viime aikoina viime vuodesta ansiokkaasti nuoren jazzsukupolven tekemisiä dokumentoineen Bopcat Recordsin julkaisuilla – Ekmanin ensilevy Passage ilmestyi viime vuonna ja Leponiemen saksofoni soi tämän vuoden Pasilians -levyllä Next Morning.

Molemmat fonistit ovat mainioita perinnetietoisia soittajia ja Boss Tenors -ohjelmisto oli kunnianosoitus jazzin historian kahden tenorifonin kokoonpanoille keskeisimpinä innoittajina Gene Ammons/Sonny Stitt ja Johnny Griffin/Eddie “Lockjaw” Davis joiden ohjelmistosta kuultiin mm. Blues Up and Down, The One Before This ja Hey Lock. Modernimpaa jazzotettakin saatiin hieman mukaan Seamus Blaken ja Chris Cheekin kvintetin 10 vuotta sitten Criss Crossilla julkaistun Reeds Ramble levyn biisillä Na Carreira.

Paljon saatiin siis kuulla hyväntuulista hard bop -henkistä iloittelua ja kahden fonistin toinen toistaan innostavammat soolojen vaihtelut olivat setin suola vaikka solisteina ääneen pääsivät myös kvintetin muut jäsenet vuoroillaan. Saksofonistit pääsivät näyttämään hieman erilaisia puolia, Ekman oli ehkä tulisielusempi paahtaja kun taas Leponiemi pääsi esittelemään muutamaan otteeseen samettista balladisoundia jota nykyään liian harvoin jazztenoristeilta kuullaan mielestäni. Yhteissoitto oli saumatonta ja soolojen vaihtelun saumattomuus kertoi yhteisestä kielestä. Sympaattista “hyvän mielen jazzia” jota olisi voinut mielellään kuunnella toisenkin setin!

Vuodesta 1912 asti käytössä ollut Pikkuteatteri tarjosi oivan ympäristön jazzkeikalle. Tilassa oli hyvin tenorisaksofoneille sopiva “vähän isomman tilan” tuntu jossa musiikki soi hyvin.

Jazztori jatkuu Lahdessa 26.9. asti päivittäisin konsertein. Katso ohjelmisto tapahtuman kotisivuilta.

  • Casimir Ekman – tenorisaksofoni
  • Sami Leponiemi – tenorisaksofoni
  • Samuli Rautiainen – piano
  • Mikael Saastamoinen – basso
  • Kasper Halttunen – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *