Kitaristi John Scofield on keikkaillut Suomessa ahkerasti. Tämän syksyn Porin, Espoon ja Tampereen keikkojen jälkeen esiintymisten määrä on jo lähellä kolmeakymmentä – Miles Davisin 80-luvun Porin esiintymisistä lähtien. Itse lähdin Suomen keikoista keskimmäiseen Espoon Kulttuurikeskukseen Tapiolaan. Tapiolasali oli ilahduttavan täynnä, tupa oli muutamaa viimeistä riviä lukuunottamatta täynnä.

Tällä kiertueella homman nimi on mies ja kitara. Sco tulkitsi jazzstandardeja, rock ja popklassikoita ja muutamia omiakin biisejään soittaen pääsääntöisesti looper-pedaalille soinnut ensin säestykseksi ja sitten niiden päälle melodiat ja soolot leppoisassa pelimannihengessä – hyvin samaan tapaan kuin muutaman vuoden takaisella John Scofield -levyllä.

Periamerikkalaisen musiikkiperinteen tulkitsijakitaristina elektroniikan mahdollisuuksiakin hyödyntäen Scon meininki on nykyään melko samanlainen kuin ikätoverillaan Bill Frisellillä. Näiden kahden sähkökitaran taitajan suurin ero lienee, että Sco on valmis monipuolisesti lähtemään perinteisemmille poluille. Erityisesti Sco on kunnostaunut suurista 70-luvun jälkeisistä jazzkitaristeista blues-pohjaisess groovejamittelussa ja vaikka nyt ei mitään überjam meininkiä ollutkaan niin perinteisemmän jazzkitarahengen lisäksi saatiin mukavasti myös bluesherkuttelua – tästä parhaana esimerkkinä setin päättänyt Buddy Holly -tulkinta Not Fade Away.

Jazzstandardeissa Sco ei kaihtanut biisivalintoja tutuimmasta päästä. Tulkintansa saivat mm. There Will Never Be Another You, Goodbye Pork Pie Hat, My Funny Valentine ja Blue in Green jossa erikoismausteena loopperista soinnut soitettiin takaperin joka vaati harmoniaosuuden loopperille taltioinnin soittamisen käänteisessä järjestyksessä. “Ykkösellä loopperiin ja sen kanssa eletään” henkinen meininki toi esitykseen inhimillistä henkeä ja se miten hyvin homma toimi kertoi joulukuussa 73 vuotiaan kitaristin rautaisesta ammattitaidosta.

Vaikka biisivalinnat olivat sinänsä turvallisesta päästä niin tulkintojen kautta mukana oli yllätyksellisyyttääkin – eipä olisi arvannut esimerkiksi että Glen Campbellin Wichita Lineman muuntuisi aikanaan Pharoah Sandersin ja Leon Thomasin The Creator Has a Master Planiksi.

Viihdyttävää ja sympaattista kitarointia!

Yli puolitoistatuntinen setti oli tosin melko pitkä riipaisu tämän henkiselle meiningille, yksi lyhyempi tai kaksi settiä olisi ehkä toiminut paremmin. Nyt pieni joukko ihmisiä lähti pois jo kesken settiä.

John Scofield Espoon kulttuurikeskuksessa 9.11.2024