Savoy JAZZFestiin kuuluu olennaisena osana UMO Helsinki Jazz Orchestra. Suuri suomalainen big band -instituutio sai tällä kertaa vieraakseen laulaja Lizz Wrightin ja teemana oli George Gershwinin musiikki Jim McNeelyn sovituksina joiden Frankrurtissa toimivan hr-Bigbandin ensiesitysten solistina Wrightia myös kuultiin.
Tiedossa oli siis suuren amerikkalaisen laulukirjan joitain suurimmista lauluista. Settien alkuihin UMO sai perinteiseen tapaan myös instrumentaalibiisit ja homma lähti käyntiin sujuvasti Promenadella ennenkuin Wright toivotettiin lavalle ja tutut laulut lähtivät käyntiin ‘S Wonderfullilla.
Täytyy myöntää että Gershwinin biisien alkuperäinen harmonia ei aina ole iskostunut päähän niin vahvasti että kaikkien McNeelyn sovitusten hienouksia olisi älynnyt arvostaa, mutta Gershwinin lauluista ehkä tunnetuin Summertime näytti miten tuttu melodia saadaan toimimaan vähän tutusta poikkeavaan tyyliin.
Totutusta poikkeavista sovitusratkaisuista mainiosti toimi vuonna 1937 sävelletyn Slap That Bassin siirto sähköbassoaikaan jossa Vesa Ojaniemi teki hyvää työtä härskistikin funkkaavalla sähköbassollaan menemättä ihan parodian puolelle – ehkä vähän ilmeinen anakronistinen kikka, mutta toimi mukavasti.
Wrightin tumma ja vahva ääni ei olisi näiden klassikoiden tulkintaan big bandia tarvinnut, sen verran vahva ääni hänellä on. Tästä saatiin vahva näyte toisessa setissä kun Wright ja hänen luottopianistinsa Kenny Banks Sr esittivät duona Our Love is Here to Stayn ja Banks pääsi näyttämään rennon vauhdikkaita New Orleans -henkisiä piano-otteita – instrumentaalisuorituksena tämä taisi olla yleisön suosikki vahvoista aplodeista päätellen.
UMOn instrumentalistienkin riveistä pääsivät monet esiin solisteina – erityisen hyvin jäivät sooloista mieleen trumpetisti Mikko Pettisen ja saksofonisti Ville Vannemaan otteet.
Setin kappalejärjestys jäi mietittämään. Jälkikäteen setissä oli kaksi hienoa, erinomaisesti settien lopetuksiksi sopivaa biisiä – tumman dramaattinen My Man’s Gone Now ja menevä I Got Rhythm jossa otettiin mukavasti iloa irti sen rhythm changes sointukierron asemasta jazzin toiseksi suosituimpana biisirakenteena 12 tahdin bluesin jälkeen pienellä siihen sävellettyjen biisien “hittikimaralla”. Nyt nämä kaksi oli sijoitettu peräkkäin ensimmäisen setin loppuun joka kyllä teki siitä vaikuttavan, mutta toisen setin loppu olisi kaivannut mielestäni suurempaa finaalia että energia olisi saatu vielä kerran nostettua Wrightin ja Banksin duon tasolle, nyt lopetus jäi hieman vaisuksi – jos I Got Rhythm olisikin ollut toisen setin päätös tai encore niin päätös olisi ollut komean konsertin veroinen.
Lizz Wright, laulu
Ed Partyka, kapellimestari
Trumpetit: Timo Paasonen, Teemu Mattsson, Tero Saarti, Mikko Pettinen
Pasuunat: Mikko Mustonen, Kasperi Sarikoski, Pekka Laukkanen, Heikki Tuhkanen
Saksofonit, puupuhaltimet: Olli Ojajärvi, Max Zenger, Jouni Järvelä, Ville Vannemaa, Mikko Mäkinen
Komppi: Markus Ketola (rummut), Kenny Banks Sr (piano), Jere Haakana (kitara), Vesa Ojaniemi (basso)