Kaisa’s Machine

Tämän vuoden JAZZFest huipentui lauantaihin ja kahteen konserttiin Savoy-teatterissa. Ensin ääneen pääsi festivaalin taiteellisena johtajana kolmisvuotiskautensa nyt päättänyt Kaisa Mäensivu ja Kaisa’s Machine.

Suurimman osan vuodesta New Yorkissa viettävä Mäensivu on ulkomailla vaikuttavista suomalaisista jazzmuusikoista erityisesti kunnostautunut levyttävänä yhtyejohtajana ja säveltäjänä. Tästä todisti vahvasti 2023 levytys Taking Shape ja samaa linjaa jatkaa onnistuneesti ensimmäisten kuuntelujen ensi viikolla virallisesti julkaistava, mutta festareilla jo myynnissä ollut Moving Parts.

Masiinan ydinryhmää Savoyssa edustivat kahdella viime levyllä soittaneet Max Light (kitara), Eden Ladin (piano) ja tietysti Mäensivun puoliso Joe Peri (rummut). Erikoisvahvistukseksi oli saatu nimekäs Mark Turner joka taidetiin nähdä Helsingissä viimeksi 2016 We Jazzeilla. (päivitys: lukijapalaute kertoo, että tämän jälkeen nähty myös ainakin We Jazzeilla 2017 Jochen Rueckertin bändissä ja 2020 Savoy JAZZFesteillä Tom Harrellin bändissä)

Mäensivun musiikissa on mukavasti modernin New Yorkilaisen jazzin intensiteettiä, mutta myös tilaa melodisuudelle. Livenä viehättivät erityisesti tyylikkäät bassosoolot, johtajabasisti oli sopivasti instrumentalistina framilla, mutta ei liiaksi. Erikoisvieras Turner ei sen sijaan kummemmin säväyttänyt – esitys tuntui ammattimiehen rutinoituneen tyylikkäältä suoritukselta.

Hienona vierailuna saatiin mukaan laulajalupaus Maja Mannila joka lauloi komeasti levyltäkin löytyvän Satama -laulun joka huipentui komeaan scat-sooloon.

Setissä kuultiin uuden levyn materiaalia ja muutama biisi edelliseltäkin. Mainiota materiaalia josta löytyi livenä vielä kasvun ja kehityksen mahdollisuuksia.

• Kaisa Mäensivu – basso
• Mark Turner – tenorisaksofoni
• Max Light – kitara
• Eden Ladin – piano
• Joe Peri – rummut
• + Maja Mannila – laulu

Bill Frisell Trio

Festivaalin etukäteen eniten odottamani esiintyjä oli kitaristi Bill Frisell. Frisellin omaperäinen musiikki teki minuun suuren vaikutuksen Pori Jazzeilla 1996 ja innostuin tutustumaan laajemmin sen ajan uuteen luovaan musiikkiin.

Tässä kuussa 74 täyttävä Frisell on löytänyt mielestäni urallaan loppuvaiheen kultakauden jonka voisi ajoittaa hänen levytyksillään alkavan vuoden 2017 Small Town duolevystä Helsinkiin tulleen trion basisi Thomas Morganin kanssa. Frisell on koko uransa ajan ollu muusikko joka usein levyttää samoja kappaleita ja löytää usein niihin jonkun uuden kulman kokoonpanon tai luovan tulkinnan kautta. Frisell on soittanut monentyylistä musiikkia aggressiivisenkin kokeellisesta herkkään folk-tunnelmointiin. Frisell on ollut niin laajasti efektejä käyttävä seikkaileva sähkökitaristi kuin leiruotiofingerstylenäppäilijäkin Nyt tuntuu Savoyn keikan perusteella löytyneen onnistunut synteesi erilaisten tunnelmien ja sähkökitarailmaisun muotojen välillä.

Setti alkoi hieman katkonaisella etsiskelyllä – Frisell ei kaihda pientä yleisön hämmentämistäkään – mutta löytyi menevämpi yhteinen rytmi ja sitten yhtäjaksoisesta musiikista koostuneen noin puolentoista tunnin setin punaiseksi langaksi muodostui vuorottelu Frisellin levyiltä tuttujen teemojen tulkintojen ja looppien ja efektien värittämien äänimaailmojen välillä jotka toimivat siltoina sävellyksestä toiseen. Samanlaista hienoa sähkökitaran ja efektien mahdollistamien kudelmien tutkiskelua joista saatiin nauttia viime vuonna Savoyssa kun Frisell soitti Ambrose Akinmusiren triossa.

Musiikki oli etupäässä hienovaraisen melodista ja herkkää, tämä asetti rumpali Rudy Roystonille haasteen soittaa riittävän kevyellä kädellä josta Royston oivasti selvisi mainiosti. Tässä tunnelmoinnissa pienimmätkin äänet olivat merkittäviä. Muutamaan otteeseen dynamiikkaa löytyi särökitarankin kautta. Frisellin soitosta löytyy lähes koko sähkökitaran mahdollisuuksien kirjo ja laaja kattaus Pohjois-Amerikan musiikkiperinteen eri muotoja.

Frisellin soitossa livenä on aina viehättänyt se, että Frisell on valmis ottamaan riskejä ja kokeilemaan jotain uutta. Usein setin mittaan Frisellin kasvoille levisi tuttu ilahtunut hymy kun joku uusi mukava juttu löytyi tai bändi löysi hyvän grooven. Mukana oli aitoa soittamisen iloa ja taianomaista tunnelmaa.

Upea setti ja aivan parhaasta päästä seitsemästä näkemästäni Frisellin live-esiintymisestä – on mahtavaa että vielä yli 40 vuotta ensimmäisten levytystensä jälkeen muusikko on näin hyvässä iskussa.

• Bill Frisell – kitara
• Thomas Morgan – basso
• Rudy Royston – rummut