We Jazzin järjestämä monipuolinen Odysseus -festari on tänäkin vuonna päällekäin Pori Jazzin kanssa ja veti minutkin perjantaiksi takaisin pääkaupunkiseudulle.

Tapahtumapaikkana toimii jälleen Korjaamo jossa settejä soitetaan viidessä eri paikassa ja lisäksi baarissa DJ:t soittavat levyjä.

Monien lavojen tapahtumassa on aina FOMOn vaara yllä, mutta perjantain hieman porrastettu ohjelmisto tuntui toimivan ainakin minulle hyvin ja asenteeksi otin suurpiirteisen lavalta toiseen fiiliksen mukaan seilaamisen.

Helteisillä ilmoilla aurinkoinen Kesäpiha ja sen ulkolava olivat mainio paikka avaa festari. Sumuposauttajan rento musiikki viritti pitkästä jonosta sisään virtaavaa kansaa oikeaan tunnelmaan.

Korjaamon esiintymislavoista suurin on Vaunusali. Toivottavasti hyvää Odysseuksen elinvoimasta kertoo, että perjantaille oli tälle lavalle buukattu suhteellisen nimekkäitä bändejä. Ensimmäisenä näistä lavalle nousi yksi porilaisen musiikkikulttuurin ylpeyksistä – Circle.

Bändi tarjosi vähän 70-lukulaista jykevää Hawkwindin mieleen tuovaa avaruusrockia. Metallisoundit yhdistyivät teatraaliseenkin lauluun – mahtipontista ja vähän pähkähulluakin vääntöä, mieleen tulivat paikoin niin Magma kuin jopa Grateful Deadkin, heavy stuff.

Kesäpihalla intiimejä pieniä miniatyyreja esitti vähin äänin saksofonisti Marcus Wärnheimin ja Jonathan Bäckströmin duo jotka musisoivat tuulenhenkäyksen kevyesti. Pieni yllätyksellisyys on mukava mauste ja pienet poput soitannat sopivat erinomaisesti Odyseuksen henkeen. Wärnheimin arsenaaliin kuului kaikenlaista omintakeista – olisi ollut mukava kuulla tätä duoa keskittyneemmin intiimissä sisätilassakin.

Ensimmäisen julkisen esiintymisensä Kinossa teki Kalvolan ylänkö. Odysseuksessa kuultiin duo-versio, saksofoneissa Sami Pekkola ja Rhodes-sähköpianossa Staffan Södergård, molemmat festareilla lavalla myös lauantaina Oiro Penan riveissä.

Duon tekemisen henki ja musiikki olivat samansuuntaista free jazz herkuttelua mitä kuultiin Phardahilta jossa Pekkola myös soittaa saksofoneja We Jazzeilla 2023 – lainakappaleita mm. Alice Coltranelta, Don Cherrylta, Joe McPheeltä ja David S. Warelta, tosin nyt huomattavasti intiimimmällä otteella.

Saksofoni-Rhodes äänimaailma toimi minimalistisuudessaan. Freetä pidetään usein vaikeana musiikkina kuunnella, mutta useampi kokoonpano viime vuosina Suomessa on vahvasti osoittanut, että freen voi kokea myös kauniina ja toiveikkaana musiikkina.

Jazz/impro henkiselle yleisölle oli tarjolla perjantain vetonaulana Vintillä koko illan tuhti anttilötjöskattaus. Päällekäin Kalvolan ylängön kanssa Vintillä soitti Antti Lötjösen ja Kalle Kaliman duo jolta ilmestyi alkuvuodesta Stings, Bites and Scratches levy ja yhdeksästä puolen yön tuolle puolen sitä seurasi Circus/Citadel -konsepti joka käytännössä materialisoitui Lötjösen kuratoimana free jamisessiona – ainakin sinä aikana kun sitä ehdin itse seurata.

Homma lähti liikkeelle Lötjösen, Kaliman ja Olavi Louhivuoren housebandin voimin ja sitten lavalle alettiin ottaa muita muusikoita vapaaseen kanssakäymiseen. Mukaan saatiin alkuvaiheessa mm. Eero Savela, Otto Eskelinen, Tapani Varis, Teemu Mustonen, Eeti Nieminen ja Kadi Vija. Ehkä rikkaudessaan kattaus jota saattoi ajatella jopa pienenä festivaalina festivaalin sisällä.

Ehkä suurin yksittäinen syy miksi palasin Porista perjantaiksi pääkaupunkiseudulle sen sijaan, että olisin yrittänyt löytää jonkun toimivan majoitusratkaisun oli ruotsalainen psykerockbändi Dungen. Erityisesti bändin alkutaipaleen levyt Stadsvandringar (tai II LP-muodossaan) ja Ta Det Lugnt ovat makuuni 2000-luvun alun jokseenkin parasta rockmusiikkia ja hyviä muistoja jäi myös kymmenisen vuotta sitten nähdystä Tavastian keikasta.

Vaunusalissa kuitenkaan noin 20 minuuttia aikataulusta myöhässä bändi ei tuntunut olevan parhaimmillaan eikä oikein kunnon hurmosta lähtenyt syntymään. Jos kuka tutustui bändiin ensimmäistä kertaa Odysseus-setin kautta, niin kehoitan tsekkaamaan myös ainakin yllämainitut levyt.

Vaikka hieman on ikävä Lonnankin kesäisiä We Jazz keikkoja ja merellisiä Odysseus-vuosia niin uudet järjestelyt Korjaamolla tuntuvat toimivan. Nykyisessä festivaalissa on isomman tapahtuman tunnelmaa, mutta kokonaisuus on vielä ihmisen kokoinen ja suhteellisen intiimi. Nyt ehkä Odysseus on kokoluokassa jossa se onnistuu yhdistämään pienemmän ja suuremman festarin hyvät puolet.