Aki Rissanen – Imaginary Mountains

Aki Rissanen Trion edellisestä studiolevystä Art in Motion on ehtinyt vierähtää jo kuusi vuotta, joten Edition Recordsin julkaisemaa Imaginary Mountains -levyä olikin jo odotettu.

Tarjolla on tuttua Rissasen trion tuntua, rytmistä ja harmonista jännitettä ja erilaisten vaikutteiden yhdistämistä klassisesta musiikista konemaisiin rytmeihin. Levyn kansiteksteissä Rissanen kertoo että aiemmin trion materiaali oli tarkasti sävellettyä, mutta nyt triolle on annettu enemmän vapauksia. Tämä kuuluu materiaalissa -monet raidat tuntuvat jotenkin “pienemmiltä ideoilta” ja kappaleet ovat keskimäärin hieman lyhyempiä kuin ennen. Tuntuu siltä että edellisen trion studiolevyn jälkeen tehty soolomateriaali jota kuultiin Divided Horizon -levyllä ja Hyperreal -trion enemmän sähköinen materiaali ovat myös tulleet osaksi Aki Rissanen Trion DNAta. Sähköpiano kuuluu nyt myös Trion kalustoon, Yamaha CP-70 tuo levylle paikoin selkeästi erilaista tunnelmaa kuin aiemmilla triolevyillä on totuttu.

Trion omaperäisestä ilmaisusta vahva näyte on versio Joe Hendersonin Black Narcissuksesta joka kuulostaa täysin rissasmaiselta ja olisi ilman nimeään vaikeasti lainakappaleeksi tunnistettava vaikka Hendersonin originaali olisi tuoreessa muistissa.

Triosta kehittyi 2010-luvulla yksi parhaista suomalaisista jazzkokoonpanoista ja näin odotukset levyä kohtaan olivat korkealla ja nyt tuntuu siltä, että levykokemus siirsi paljon odotuksia livekeikkojen suuntaan. Levy jättää tunteen että ideoiden kehittelyä ja jännitteiden kasvattamista olisi voinut tehdä enemmänkin – muutamat upeat kohokohdat kuten Rissasen musiikkia parhaimmillaan edustava Erik Satielle omistettu For E ja Teppo Mäkysen hieno rumpusoolo High Expectationsissa jättävät kaipaamaan lisää nousuja ja huippuja.

Digijulkaisu ja LP eroavat hieman, LP:n B-puolen kappalejärjestys on laitettu uuteen uskoon ja painostava ajankuva 2025 puuttuu LP:ltä.

Bändi esiintyy Suomessa loka-marraskuussa seuraavasti:

• 15.10 G Livelab Helsinki
• 16.10 G Livelab Tampere
• 17.10 Ravintola Poppari, Jazz Jkl
• 24.10 Porvoo Jazz Festival Club, Vanha 123
• 5.11 Espoon kulttuurikeskus, Louhisali
• 13.11 Malmitalo
• 29.11 We Jazz 2025

Levyä saa Bandcampista.

Oiro Pena – Béke

Suomen free jazz -henkisistä piireistä on viime vuosina tullut paljon mainioita levyjä joissa keskeisenä vahvuutena on hyvien melodioiden arvostus ja liiallisen häröilyn tai ylenpalttisen aggressiivisuuden puute. Kansainvälistäkin huomiota on herättänyt hämyryhmä Oiro Pena joka on tällä saralla kunnostautunut kotikutoisen tuntoisilla spiritual jazz -henkisillä julkaisuilla ja tuntuu nyt löytäneen uuden vaihteen suomenkielisen laulun ja kansanmusiikkimaisuuden kautta. Tätä on kuultu vuoden keikoilla ja nyt myös levyllä Ultraääni/Salatut Elämät julkaisulla Béke.

Levyn hengen keskeiset elementit ovat Merikukka Kiviharjun laulu, Merimaija Aallon alttoviulu ja lauluharmoniat jotka tuovat kansanmusiikkimaista henkeä ja Sami Pekkolan verevä tenorisaksofoni joka täydentää tätä oivasti särmikkäällä freetörinä hengellään. Rytmisen kivijalan muodostavat basisti Philip Holm, kosketinsoittaja Staffan Södergård ja rumpali Antti Vauhkonen ja parhaimmillaan rytmiikka imaisee tehokkaasti mukaansa.

Levy tuntuu selvästi Oiro Penan itsevarmimmalta ja vahvimmalta kokonaisuudelta. Nähtäväksi jää onko tämä pysyvä suunta vai lähteekö Pena seuraavalle levylle eri poluille. Vuoden parhaita kotimaisa levyjä.

Kierrätyskansista lähtien käsityön henkeä huokuvaa levyä saa vielä Bandcampista, mutta painos alkaa loppua, joten ripin rapin ostoksille.

Mulatu Astatke – Mulatu Plays Mulatu

Ethiojazzin suurmies Mulatu Astatke on lopettelemassa uraansa. Marraskuussa on tulossa viimeinen kiertue Euroopassa ja viimeisen levyn henkeä on syyskuun lopulla julkaistussa Mulatu Plays Mulatu –levyssä jossa Astatken vanhoja biisejä uusin sovituksin soittaa brittiläinen kiertuebändi jota vahvistavat etiopialaisia perinnesoittimia soittavat muusikot Astatken perustamalta African Jazz Village -klubilta Addis Ababasta.

Astatken levytykset ovat pääsääntöisesti joko vanhuuttaan rahisevia ja kahisevia tai sitten uudempia levyjä joissa on alkuperäisen ethiojazzin henkeen huonommin soveltuvia moderneja elementtejä. Mulatu Plays Mulatun parasta antia on, että se on hyvän kuuloinen levy johon erityisesti etiopialaiset perinneinstrumentit tuovat tarpeellista mystiikkaa. Näin se tuntuu oivalta yhteenvedolta Astatken urasta ja sopii mainiosti vaikka levyhyllyn ainoaksi edustavaksi ethiojazzotokseksi. Mitään kovin uutta ethiojazziin jo tutustuneille sinänsä levyllä ei juuri ole.

On mielenkiintoista, että bändissä soittaa muutamia brittiläisen free jazzin nimekkäitä tekijöitä. Pianisti Alexander Hawkins ja basisti John Edwards eivät kuitenkaan erotu kovin vahvasti bändistä free -elementtien tarjoilijoina vaikka Hawkinsin pianotyöskentelyyn keskittyminen joskus palkitseekin. Nouseva vaikuttaja Carlos Niño vierailee yhdellä biisillä lyömäsoittimissa – tuntuu siltä, että ehkä sen vuoksi että levyä voi nyt mainostaa Niñonkin kautta.

LP on merkittävästi digijulkaisua lyhyempi. Tunnin digillä on neljä biisiä enemmän kuin 40 minuuttisella LP:llä. Hieman kyynisesti voi ajatella että ethiojazzbiisit ovat keskenään sen verran samanhenkisiä, että tämä ei jää hirveästi harmittamaan.

Strut Recordsin julkaisemaa levyä saa Bandcampista.

Chip Wickham – The Eternal Now

Huilisti/saksofonisti Chip Wickhamista voisi sanoa, että hän on jatkanut Ricky-Tick Records -henkisen klubijazzin tekemistä sen jälkeen kun se Suomessa Ricky-Tickin toiminnan vaipuessa horrokseen loppui.

Suomalaiseen jazzkorvaan myös uudella Gondwana Recordsin julkaisemalla levyllä The Eternal Now on hyvin Ricky-Tickahtava menevä poljento ja mikäs siinä – tuohan Suomessakin Five Corners Quintet tänä vuonna vanhoja tyylejä takaisin lavoille.

Kovin häkellyttäviä uusia avauksia levyllä ei kuulla vaan luvassa on jokseenkin rentoa groovailua tämän henkisen klubijazzin fiilistelijöille. Uudessa brittijazzissa kuullaan usein klubien tanssilattioillekin sopivia fuusioita, mutta Wickham tuntuu silti erityiseltä hahmolta tämäntyylisen musiikin hengen ylläpitäjänä.

Levyä saa Bandcampista.

Sun Ra – Sleeping Beauty

Sun Ran omaperäinen afrofuturistinen musiikki jaksaa kiehtoa ja niin uusia arkistojen aarteita kuin vanhojen levyjen uudelleenjulkaisuja tuntuu tulevan levykauppoihin säännöllisesti. Voisi sanoa, että Sun Ra edustaa paradoksaalisesta marginaalin mainstreamia. Ran levyt vetävät puoleensa niitä jotka hakevat sielunsa virkistyksen kaukaa valtavirran ulkopuolelta, mutta toisaalta huomasin muutama kuukausi sitten Lontoon levykauppakierroksella, että suurimmassa osassa levykaupoista missä kävin oli erikseen eroteltu Sun Ra -osio, joskus ainoana muusta jazzista erotettuna kategoriana.

Itse koen Sun Ran diskografian varsin vaihtelevatasoisena – olen ehdottomasti enemmän ihminen joka haluaa omistaa kymmenen Sun Ra levyä kun ihminen joka haluaa omistaa sata Sun Ra -levyä. Parhaat Sun Ra levyt ja biisit ovat kuitenkin kovaa kamaa, joten on syytä panna merkille, että mielestäni ehkä yksi viidestä parhaasta Sun Ra -levystä – Sleeping Beauty – on taas tullut saataville LP:nä.

Sun Ra äänitti ja julkaisi levyjä ahkerasti – yleensä omilla levymerkeillään. Vuonna 1979 esimerkiksi kun Sleeping Beauty ilmestyi ensimmäistä kertaa Saturn levymerkillä, Sun Ra Arkestra julkaisi 7 levyä.

Paperilla Arkestra ja levyn kokoonpano on “big band ja vähän päälle”, mutta pitkissä levytyssessioissa kokoonpano vaihteli kuten saksofonisti Knoel Scott kertoo tätä julkaisua varten kirjoitetuissa uusissa kansiteksteissä. Levyn kolmessa biisissä onkin usein enemmän pienyhtyemäinen tunnelma vaikka monet torvetkin pääsevät ääneen. Soundin vaihtelevuus tuntuu olennaiselta osalta Sun Ra -mystiikkaa.

Sun Ran levyt ovat minulle, jälleen paradoksaalisesti näin omaperäiselle muusikolle, usein “hittivetoisia” – hyvät Sun Ra biisit ovat merkittävästi parempia kuin keskiverto Sun Ra -biisit. Sleeping Beautyn kosminen “hittibiisi” on Door of the Cosmos, mutta levynä sen todellinen vahvuus on että kaikki sen kolme raitaa ovat mieleenpainuvia. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen levy myös rajoitetummin Sun Ran tekemisiä diggailevalle ja hyvä levy vaikka ihan ensimmäiseksi Sun Ra -kokemukseksi.

Levyn painos on Bandcampista loppuunmyyty, mutta Digeliuksessa saattaa vielä olla levyä hyllyssä.