Kannaste4

Perjantaina We Jazz siirtyi Korjaamolle jossa sitten lauantaina on tarjolla varsinainen iso kattaus. Nyt We Jazzin oli tyytyminen Kulmasaliin pikkujoulujen painostuksessa.

Illan ensimmäinen bändin oli Kannaste4 joka julkaisi levyn We Jazzilla keväällä. Näin nyt bändin livenä kolmatta kertaa. April Jazzin kevään julkkarikeikka jäi mieleen positiivisena kokemuksena – bändin johtaja Jussi Kannasteen välispiikit toivat musiikille hyvää kontekstia ja levy muuttui selkeämmäksi leaderinsa henkilökuvaksi. Lavalla paljastui maailmaa omalta osaltaan parantamaan pyrkivä pohdiskelija ja siltojen rakentaja joka on koonnut musiikkiaan tulkitsemaan joukon omalla sarallaan vahvoja persoonoja vahvan kollektiivisessa hengessä.

Pääpiirteittäin Korjaamon setti eteni samoin nuotein, mutta kun homman oli jo aiemmin kokenut niin bändiltä olisi toivonut vahvempaa heittäytymistä sooloihin tai muuta uutta intensiteettiä. Vahvimmaksi hahmoksi nousi basisti Johnny Åman joka osoitti olevansa mainio tuuraaja levyllä ja aiemmilla näkemilläni keikoilla mukana olleeseen Petter Eldhille. Olen enimmäkseen aiemmin kuullut Åmania perinteisemmin svengaavissa jukkisuotilahenkisissä hommissa, mutta nyt hän oli ymmärtänyt tehtävänannon ja kanavoi onnistuneesti Eldhin maanista energiaa ja intensiteettiä.

Mietin suurinpiirtein jokaisella Kannasteen keikalla että hän on solistina vähän fiilissoittaja. Usein sooloissa kuuluvat toistuvat kuviot jotka tuntuvat siltä, että Kannaste etsii jotain inspiraatiota tai ajatusta ilmasta, joskus jotain löytyy ja tulokset ovat maagisia mutta usein kipinä ei syty. Nyt ehkä tuntui vielä siltä että tässä kokoonpanossa Kannaste ottaa ehkä turhankin kohteliaan isännän roolin eikä halua nousta solistina ryhmän keskipisteeksi

• Jussi Kannaste – saksofoni
• Tomi Nikku – trumpetti
• Johnny Åman – basso
• Joonas Riippa – rummut

Ill Considered

Toista maata oli sitten Lontoolaistrio Ill Considered jonka meiningistä ei puuttunut intensiteettiä.

Saksofoni-sähköbasso-rummut trion levyt ja keikat pohjautuvat vapaaseen improvisaatioon, mutta trio ei tee perinteistä freetä vaan musiikki on enemmän groovepohjaista ja tanssimusiikin rytmienkin puolelle menevää. Erityisesti livenä vakuutti bändin laaja dynamiikka – kaikilta soittajilta löytyi useita eri vaihteita jolla päästiin siirtymään kauniista herkkyydestä kovaan paahtoon. Saksofonisti Idris Rahmanin tenori soi paikoin kauniisti laulaen tuoden mieleen Mammal Handsin ja Portico Quartetin kaltaiset brittibändit ja paikoin taas vahvasti free-räjähdellen. Basisti Liran Donin soitti usein ylärekisterissä melodisesti ja sieltä sukelsi alas äänenvoimakkuutta lisäten kun tarvittiin kovempaa menoa ja rumpali Emre Ramazanoglu oli keskeinen dynamo joka erityisesti vakuutti elektronisten tanssibiittien henkisellä soitollaan – tässäpä oivaa hämärien kellaribileiden tanssijazzia.

Vahva esitys joka todisti että ehkä kotikulmiensa ulkopuolella erityisesti runsaasta levykatalogistaan tunnettu bändi on mahdollisesti vielä kovempi livepumppu. Kova meininki on kovaa meininkiä.

• Idris Rahman – saksofoni
• Liran Donin – basso
• Emre Ramazanoglu – rummut