Paljon tämän vuoden We Jazzin ohjelmistosta oli ladattu lauantain Korjaamolle jonka tiloissa esiintyi toistakymmentä bändiä.

Tarjontaa oli runsaasti, joten lähdin hyväksi havaitulla strategialla maistelemaan pieniä palasia monista eri seteistä ottamatta turhaa stressiä siitä että jotain jäisi näkemättä tai kokematta.

Illan aloitti suuressa Vaunusalissa runoilija aja monet. Muutaman kappaleen siivun perusteella yhteiskunnallisesti kantaaottavassa meiningissä vaikutuksen teki monet’n spoken wordin ja taustabändin hyvä soundi – täytyy tutustua muusikoihin erikseen.

Kulmasalissa Aki Rissanen lopetteli Antti Lötjösen ja Teppo Mäkysen kanssa Imaginary Mountains -levyn julkkarikiertueensa. G Livelabin keikalla mainitut suunnitelmat sähköpianokeikasta eivät toteutuneet, joten mainiota uutta materiaalia kuultiin muiden viime kuukausien keikkojen tapaan. Illan monipuolisessa ohjelmistossa Rissasen osaksi jäi edustaa perinteisintä jazzia.

Ensimmäisessä aallossa festariaikataulu tarjosi luontevan tilaisuuden kuunnella kokonaan juuri perjantaina Luurankolauluja -levyn julkaisseen Uuden Ajan keikan kokonaan, joten heidän kanssaan vietin koko setin. Otto Eskelisen ideoima yhtye on ensimmäisen levyn jälkeen muuntunut kvintetistä kvartetiksi ja ehkä konsepti on myös selkeytynyt vaikka bändi vieläkin ammentaa laajasta kirjosta vaikutteita. Setin avasi Sun Ra -versiointi The Lady with the Golden Stocking jonka jälkeen kuultiin uuden levyn raidat levyn järjestyksessä. Hämyjazzin klassikko-osastoa Sun Ran lisäksi edusti setin päättänyt komea Alice Coltrane omistus Sangitananda ja muuten setti tarjosi paljon tuulahduksia erilaisista musiikkikulttuureista. Kitaristi Antero Mentu tunnetaan myös sitarin taitajana ja tätäkin maustetta saatiin muutamassa kappaleessa. Levyn yllätysveto on twist-biisi Tanssivat käärmeet jossa saatiin hetki perinteistä rock-kitaraa. Mainio monipuolinen setti!

Bändien seuraavassa aallossa oli tarjontaa päällekäinkin vapaamman musiikin ystäville. Aiemmin salakeikkavieraanakin We Jazzeilla käynyt ja lauantain iltapäivässä keskustelutilaisuuden järjestänyt saksofonisti Darius Jones tarjosi Vaunusalissa avant-garde puhallusta ja sitten vahvempaa freetä oli Kulmasalissa ruotsalaisen naistrio SPACEn toimesta – akustinen ceciltaylor-henkinen pianotrio meno ja sitäkin kovemmalla rytinällä Vintillä jossa puhaltaja Ken Vandermark ja Paal Nilssen-Love saivat duokiertueensa päätteeksi mukaan kolmanneksi pyöräksi noise/elektroniikkamies Tommi Keräsen. Noise-elektroniikkahan sopii korkean energian freepaahtoon joten yhdistelmä oli luonteva ja energiatasohuumaava. Mietin setn alkupuolellä mahtaako kavereilta löytyä kuin yksi vaihde, mutta ilahduttavasti suurjännitetykitykseen löytyi vähän vaihteluakin ja löytyipä paikoin jopa menevän groovenkin tunnelma tykitykseen. Vahva energiapommi! Oli ilo huomata että yleisökin kovasti nautti kuulemastaan.

Seuraavassa settien aallossa oli jälleen monta kiinnostavaa artistia päällekäin. Kulmasalissa parikymmentävuotisen taipaleensa We Jazziin päätti Olavi Louhivuoren johtama Oddarrang. Pidin bändistä todella paljon kun löysin sen toisen levyn Cathedral aikohin vuonna 2012 ja tuntuu että bändissä olisi ollut ainesta vielä parempaankin – erityisesti nautin bändin isoista postrockahtavista crescendo-hehkutuksista, mutta tuntui että myöhemmillä levyillä näitä ei enää saatu ja musiikki jäi pehmeämmäksi fiilistelyksi. En siis jäänyt jähyväissettiä seuraamaan kovin pitkäksi aikaa nyt kun oli kaksi muuta mielenkiintoista settiä käynnissä samaan aikaan muilla lavoilla.

Eniten odottamani festaribuukkaus Bill Frisell joutui perumaan Euroopan kiertueen terveyssyistä, mutta kiinnostava artisti oli löydetty korvaajaksi. Rumpali Tom Skinner on viime vuosina alkanut tehdä vahvemmin omaa uraa, kolme levyä on jo julkaistu trendikkäällä International Anthem -levymerkillä, niistä uusin tänä syksynä. Jazzihmiset ehkä tietävät Skinnerin Sons of Kemetin toisena alkuperäisenä rumpalina ja muuhun musiikkin panostavat ehkä The Smilesta jossa Skinner soittaa Radioheadin Jonny Greenwoodin ja Thom Yorken kanssa. Skinnerin bändi soitti vähän kamarihtavaa spiritual-vivahteista jazzia – oli sello ja kaikki. Nyt kuitenkin illan energiataso oli niin korkealla että Skinner tuntui vaisulta.

Sen sijaan yläkerrassa kova meininki oli We Jazzissa aiemminkin esiintyneellä Muriel Grossmannilla joka on vakiinnuttanut itsensä Coltrane-henkisellä paahdolla jossa on mainio vetävä meininki. Yleisö tuntui lähtevän hyvin mukaan nytkin, jos Grossmannin levyt tuntuvat välillä itseään toistavilta niin täytyy arvostaa sitä, että Ibizalla vaikuttava saksofonisti on löytänyt oivan kulman musiikkiin ja bändi vetää vahvasti pitkällä kokemuksella.

Ilta jatkui Korjaamolla vielä pitkälle yöhön, mutta itse lähdin tässä vaiheessa jo kotimatkalle tyytyväisenä viikon runsaaseen festaritarjontaan.