Lauantaina rankat sateet lähestyivät Poria joten päätin itse kuunnella vain muutaman kiinnostavan kotimaisen ennen lähtöä kotimatkalle pahimpien myrskyjen edeltä.

Kaisa’s Machine

Basisti Kaisa Mäensivu sai tänä vuonna Pori Jazzin vuoden taiteilijan tittelin. Lokkilavan sateinen lauantai alkoikin pienellä seremonialla kun Jari Perkiömäki ja Reino Laine palkitsivat Mäensivun virallisesti tällä kunnialla.

Kaisa’s Machine on vuosien varrella elänyt eri kokoonpanoissa – vähän tilanteesta riippuen bändissä on viime vuosina levyillä, keikoilla ja kiertueilla nähty yhdysvaltalaisia, suomalaisia ja eurooppalaisiakin muusikoita. Nyt Porissa lavalle saatiin New Yorkista kahdella viimeisimmällä masiinalevyllä soittanut kitaristi Max Light joka esiintyi Porissa myös Sata Shipbuilding-lavalla oman trionsa kanssa perjantaina, vibrafonissa oli Kaisa’s Machinen Suomen keikoilla usein soittanut Mikko Antila, pianossa iltajamien housebändissä soittanut joitakin vuosia New Yorkissa vaikuttanut, mutta sieltä Tanskaan Kööpenhaminaan palannut Rasmus Sørensen ja rummuissa luonnollisesti Mäensivun puoliso Joe Peri.

Ohjelmisto perustui vahvasti viime vuoden Moving Parts -levyyn. Elättelin etukäteen toiveita että kun levyn materiaalia on jo livenä Suomessakin paljon kuultu niin olisi saatu solistisesti seikkailullisempi ja live-esiintymisten kautta kehittynyt versio materiaalista, mutta melko perusmeiningillä materiaali saatiin nyt kuulla, mutta eipä siinä, kyllä viime vuoden #2 jazzlevyn materiaalia mielellään kuuntelee miten vain tulkittuna. Mäensivu edustaa ehdottomasti tällä hetkellä suomalaisen jazzin kansainvälisesti uskottavinta kärkeä.

• Kaisa Mäensivu – basso
• Max Light – kitara
• Rasmus Sørensen – piano
• Mikko Antila – vibrafoni
• Joe Peri – rummut

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Monta kertaa aiemmin Porissakin esiintynyt kolmen räppärin ja big bandin yhteenlittymä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana on jälleen aktiivinen tänä vuonna uuden levyn Liikkuu tiimoilta.

Lasse “Redrama” Mellbergin tilalle eturiviin on tullut Palefacen ja Tommy Lindgrenin vierelle Fanny “F” Sjöholm ja nyt on oma konttori auki – uusi levy on julkaistu bändin omalla Konttori Records -levymerkillä. Sävellyksistä vastaa yhä Valtteri Laurell Pöyhönen. Tekemisen omarahoitteisuudesta mainitsi setin mittaan myös Paleface spiikeissään kovin halpaa tekeminen ei voi olla isolla big bandilla, mutta jazzin ympäristössä touhuavaksi kokoonapanoksi kansansuosiotakin on tullut jostaa kertoo esimerkiksi peräti kolmen julkkarikeikan sarja Kultsalla suuren kysynnän takia.

Omaan makuuni koplan ensilevy Burnaa vuodelta 2013 on yhä ylivoimaisesti paras, erityisesti sen takia että big band kuuluu siinä vahvasti, uudemmilla levyillä musiikki tuntuu perinteisemmältä tuotannolta ja iso orkka usein enemmän torvisektiolta. Ehkä tässäkin budjetti esittää rajoituksensa, big bandin kanssa materiaalin työstäminen, harjoittelu ja äänittäminen ei ole halpaa hommaa joten ehkä levyn tekovaiheessa homma on pidettävä pienempänä, mutta keikalla big band pääsee sitten uudellakin materiaalilla oikeuksiinsa ja Kirjurinluodon päälava ei ollut tälle porukalle liian suuri ja sateisesta kelistä huolimatta yleisössä saatiin vähän festaritunnelmaa nousuun.

Kuultiin paitsi uutta matskua niin myös ensimmäisen levyn parhaita paloja – käyntikorttibiisit Julkinen sana ja Ne burnaa olivat paikallaan ja sydäntä lämmitti että bändin mielestäni kuolemattomin klassikkobiisi Se on jatsii kuultiin Porissa jäleen. Uuden levyn biiseistä oma suosikkini on Sattuu ja tapahtuu ja komeasti Kirjurinluodolla Pope Puolitaipaleen ja Kalevi Louhivuoren räväkät soolot nostivat sen vielä korkeammalle tasolle – harmillisesti tosin kameramies ei tuntunut löytävän koka mahtaa olla soolovuorossa joten tämä solistinen ilotulitus ei päässyt screenille asti.

Uusi tulokas F sopii eturiviin mainiosti, naisääni tuo uutta ulottuvuutta soundiin ja F:n flowssa ja laulussa on mukavaa asennetta ja otetta. Jos en nyt omissa rankingeissani uusinta levyä nosta bändin parhaaksi niin ehkä nyt ainakin toiseksi parhaat meiningit on tulilla ja kun on koko uran kaaren materiaali käytössä niin livesetti saattaa olla porukan paras kokonaisuus tähän asti.

• Julkinen Sana
  • Paleface
  • Tommy Lindgren
  • F
• Ricky-Tick Big Band joht. Valtteri Laurell Pöyhönen

Festareista yleisesti

Mitäpä jäi sitten käteen Pori Jazzeista kokonaisuutena tänä vuonna?

Julkisessa keskustelussa Pori Jazzin ohjelmistosta kuulee lähinnä valituksia, erityisesti jazzohjelmisto saa harvoin ansaitsemaansa arvostusta. Ilmaiskonserttien ja joka iltaisten jamien kautta Pori Jazz on yhä suomalaisen jazzin laajin festivaalikattaus, joskin vahvaa kautta parhaillaan elävä suomalainen free jazz loistaa poissaolollaan.

Lokkilavalle oli tänä vuonna saatu useita omien instrumenttiensa kärkinimiä, jazzin perinteissä kiinni olevia pianisteja parhaasta päästä ja uusiakin tuulia. Näin jazzohjelmistoon etukäteen lähinnä kädenlämpöisiä reaktioita, mutta itse pidin Lokkilavan jazzohjelmistoa melko hyvänä ja monipuolisena. Ihan kaikkia unelmien bändejä jotka olivat lähiaikoina jossain Euroopassa ei toki nähty – jos katselee Rotterdamin edellisen viikonlopun North Sea Jazzin, samaan aikaan järjestetyn Molden ja lauantaina alkaneen Edinburghin ohjelmistoja niin erityisesti Patricia Brennanin septetti, Pat Methenyn Side-Eye, James Brandon Lewis Quartet Immanuel Wilkins, Shabaka ja Kokoroko olisi ollut mukava nähdä näilläkin leveysasteilla, mutta kaikkea ei tunnetusti voi saada.

Ensisijaisesti Lokkilavalle Poriin tulevalle jazzvieraalle nykyiset jazzkatujärjestelyt eivät sen sijaan käytännössä toimi, siirtyminen Lokkilavalta ilmaislavalle vie aikansa ja setit oli laitettu puoliksi päällekäin eli jos Lokkilavalla kuunteli jazzsetin loppuun ei kannattanut ilmaislavalle lähteä – Jazzpuistovuodet olivatkin jazzinnälkäiselle vieraalle selkeästi parempi järjestely. En tiedä olisiko mahdollista jonkunlainen välimuoto jossa Etelärannassa olisi metrilakua ja rihkamaa ja jotain ohjelmaa porilaisten elämää rikastuttamassa, mutta Kirjurillakin ilmaista jazzia päälavan settien aikaan. (Validi-lava Kirjurille 2027?)

Cafe Jazzin iltojen nuoremmalle bilekansalle suunnatut keikat näyttivät kiinnostavan, ainakin nuorta väkuä oli Kirjurinluodolla runsaasti kun sieltä Lokkilavan ohjelmiston jälkeen lähti kohti jameja. Tämä lienee onnistunut veto.

Jameissa nykyinen sijainti Porin teatterissa näytti ratkaisseen Kehräämö-vuosien ongelman kun torstaina jamiyleisöä ei tullut paikalle juuri lainkaan monena vuonna. Sen vastapainoksi sitten saatiin vanhempien vuosien Cafe Jazzin jamiongelma – kun paikalle saapuu Lokkilavan viimeisen setin jälkeen, on tila jo tupaten täynnä. Vaikka TV-kuva ja kaiuttimet mahdollistivat jamien kuuntelun ja katselunkin teatterin aulassa ja terassilla niin vähän ankeaa oli saapua mestoille Kirjurinluodon päätyttyä. Ehkä joka ilta voisi olla palohälytys että saadaan vähän lisää tilaa. Aivan optimaalisena ei siis nykyistä jamipaikkaa voi pitää – teatterikatsomokaan ei sinänsä ole ihan paras ympäristö, jameissa olisi hyvä olla vähän rennompi tunnelma, mutta lienee tärkeää että jameissa on paitsi muusikoita niin yleisöäkin vaikka sitten katsomossa pönöttämässä. Olisiko tässäkin ehkä mahdollisuus pitää torstaista lauantaihin useammat viralliset jamit eri paikoissa?