Levyhyllylokakuun neljännellä viikolla levyhyllystä tarttui käteen muutama ajankohtainen levy, kuolemattomia klassikoita ja yksi tuore uudelleenjulkaisukin.
20.10. John Abercrombie – Dave Holland – Jack DeJohnette – Gateway
Saksalainen ECM levy-yhtiö merkitsee monille ensisijaisesti viileää pohjois-eurooppalaisuutta, mutta 70-luvulla ECM oli myös merkittävä amerikkalaisen fuusiojazzin kehityksen taltioija. Yksi ECM:n suurista amerikkalaiskitaristeista on John Abercrombie joka tässä vuoden 1976 Gateway -levyllä pistelee melko tyylikästä sähköistä kitaratrio musiikkia basisti Dave Hollandin ja rumpali Jack DeJohnetten kanssa, joista molemmat on nähty livenä Suomessakin vuoden sisään.
Abercrombien näin livenä April Jazzeilla 2002, bändissä tuolloin viulisti Mark Feldman, basisti Marc Johnson ja rumpali Joey Baron. Suurin osa yleisöstä oli aivan ymmällään kun bändistä ei aina tiennyt että virittelevätkö pojat vielä soittimia vai alkoiko seuraava biisi tosiaan jo. Yleisö pääsi mukaan oikeastaan henkeen mukaan vasta ihan lopun kaavamaisessa blues-jamittelussa. Itselle positiivisesti mieleen jäänyt keikka yhtä kaikki.
21.10. KYN – Sydän Liekeissä
Sydän liekeissä oli 21.10. uutta ohjelmistoa Mikko Hassiselta ja Jukka Linkolalta esittäneen KYN -kuoron ensimmäinen vahvasti jazziin kallellaan oleva levytys vuodelta 1993. Säestyspuolella muutamia sittemmin ansioituneita jazz-nimiä kuten Kirmo Lintinen ja Manuel Dunkel.
Levy on vähän raakile vielä, sittemmin kuoro on tälläkin saralla parantanut, mutta parhaat hetket ovat hienoja – erityisesti levyn avaava nimikappale joka on Kirmo Lintisen sävellys Arto Mellerin runoon on upea.
22.10. Black Motor – Jumehniemi
Black Motorin 2011 äänitetty Jumehniemi on jäänyt melko vähälle kuuntelulle levyhyllyssäni, joten levyhyllylokakuun kunniaksi oli aika ottaa se esille – se on nimittäin varsin hyvä levy jossa Black Motorin “agraari-free” törisee parhaimmillaan.
Levy julkaistiin alunperin vain LP:nä, mutta tänä vuonna ilmestyi myös CD-versio, joten kannattaa ottaa levy haltuun jos on LP-soittimen puutteessa mennyt aikanaan ohi.
23.10. Archie Shepp – Kwanza
Ulkoisesti Archie Sheppin Kwanza –levyssä on vähän keräilyerien makua. Levyn viisi biisiä ovat neljästä eri levytyssessiosta eri kokoonpanoilta vuosilta 1968 ja 1969, mutta levy sai julkaisunsa vasta 1974. Samoista sessioista oli jo neljä vuotta aikaisemmin julkaistu For Losers ja väliin mahtuu useampi uusi Shepp-levy.
Pitkän välin saattaa selittää kuitenkin parhaiten Impulse! -levy-yhtiön vastaavan tuottajan vaihtuminen 60-luvun kultakauden Bob Thielestä Ed Micheliin näiden levytyssessioiden aikoihin – ainakin materiaali on ensiluokkaista ja levy on ainakin Jazzpossun makuun paljon parempi kuin For Losers joka ei ole huono levy sekään. Kohokohtina reipas Back Back ja hieno versio pasunisti Grachan Monchur III’n sävellyksestä New Africa.
24.10. Taco Bells – Vadelma / Hawaii
Suomalaisen freen kätkettyihin helmiin lukeutuu 2006 toimintansa aloittanut Taco Bells joka esiintyi 24.10. Supermassive -festareilla. Vieraana triolla oli viulisti/jouhikonsoittaja Pekko Käppi, joka vierailee myös tämän ensi-LP:n 2007 äänitetyllä Vadelma-puolella, joten levy oli ajankohtainen.
Levyn toinen puoli Hawaii on äänitetty Helsingissä 2009, tuolloin vieraana kitarassa Marko Ylianttila.
25.10. Ornette Coleman – Science Fiction
Ornette Coleman siirtyi 1971 Columbia -levy-yhtiölle Science Fiction -levyllä joka pakkaa alle 40 minuuttiin melkoisen määrän kaikenlaista – on Orneten mittapuulla pelkistetyn kaunista naislaulua, huuruisaa runonlausuntaa, välähdyksiä alku-uran klassikkotunnelmista, mutta kuitenkin jotain ihan uutta. Useamman vähän keskinkertaisena pidetyn levyn jälkeen Science Fiction oli paluu kultakantaan.
Science Fiction on levy jota ei tee mieli kuunnella ihan hirveän usein, mutta toisaalta levy joka tuntuu siltä ettei siihen myöskään koskaan kyllästy – tiheää tavaraa kerta kaikkiaan.
26.10. Eero Koivistoinen – The Original Sin
Ihan uuden julkaisun soittaminen lienee hieman levyhyllylokakuun hengen vastaista, mutta kai tähän saa tehdä poikkeuksen kun levy on kuitenkin alunperin jo yli 40 vuotias Eero Koivistoisen The Original Sin jonka Svart records on julkaissut juuri uudestaan rajoitettuna painoksena – 300 mustaa ja 200 valkoista lättyä on nyt saatavilla.
Koivistoisen neljäs LP tasapainoilee vielä klassisempien jazz-vaikutteiden ja uusien fuusio-soundien välimaastossa – sähkökitaraa ja -pianoa on jo mukana, mutta myöhempien 70-luvun levyjen täysi heittäytyminen fuusio-soundeihin ei ole vielä täysin tapahtunut.
Alkuperäinen julkaisu on kolminumeroisissa hinnoissa ja CD-julkaisua levystä ei ole tietääkseni tehty, joten jos halajaa tämän hienon kotimaisen jazz-klassikon fyysisenä hyllyyn on syytä toimia ripeästi.