Iiro Rantalan lahja suomalaiselle jazztapahtumakentälle – Kansi Auki pianojazzfestivaali – käynnistyi eilen neljättä vuotta musiikkiteatteri Kapsäkissä suomalaisella illalla, jossa oli aivan erinomaisen kutkuttava tarjonta. Alkuun Jussi Lampela piti luennon pianokonsertoista ja jazzista pohjustaakseen omaa uutta teostaan, sitten alkoi musiikillinen anti Sid Hille Contemporary Collectiven setillä jota seurasi sitten Jussi Lampelan Pianokonsertto nr. 1 “Yllättäviä kohtaamisia”, jossa Jussi Lampela Nonetin solistina soitti Rantala itse.
Sid Hille Contemporary Collective
Etukäteen odotin illalta erityisesti Sid Hille Contemporary Collectiven esitystä, sillä tämän kokoonpanon aiemmin syksyllä ilmestynyt levy Outer Space (from the perspective of my record player) oli suorastaan hämmentävän hyvä ja eheä kokonaisuus suurimmaksi osaksi improvisoivalta nelikolta. Sellaista kun pystyisi tuottamaan erilaisena uutena elämyksenä niin mitäpä muuta voisi kokoonpanolta toivoa!
Tämän kerran avaruusmatka alkoi levyn tavoin kellon alkukumautuksella, mutta selkeästi erilaisin tunnelmin. Heikki Nikulan bassoklarinetti soi nyt sävyisämmin ja tunnelmallisemmin kuin levyn alkupään free-ryöpytyksessä. Kitarassa Teemu Viinikainen otti heti alkumetreillä tyylikkäästi hommaa haltuun sopivan avaruudellisella juoksuttelulla. Alussa enemmän taustalle jättäytyivät tueksi sellossa Markus Hohti ja Sid Hille sähköpianolla. Jos levyn loppuvaiheista tuli mieleen Milesin Bitches Brew niin nyt käväisi mielessä In a Silent Way rauhallisemmista tyylittelyjaksoista.
Livenä bändin soundi oli erinomaisen miellyttävää – erityisesti Nikulan bassoklarinettia on ilo kuulla improvisoidun musiikin kontekstissa, jazzpiireissä usein Eric Dolphyn roisius on liiankin suuressa huudossa tällä kaunisäänisellä instrumentilla. Hohtin sello on bassoklarinetille mukava kaveri, molemmat soittimet taipuvat vuorollaan basson rooliin avaten nelikon äänimaailmalle uusia mahdollisuuksia jättämättä sointia täysin pohjattomaksi leijunnaksi.
Aivan täysin erilainen kuin levyllä ei 48 minuuttinen Outer Space ollut – ehkä hyvä niin. Voimakkaimmin tuttuna esiintyi jäntevämpi päätösjakso – se Bitches Brew -henkinen – jonka iskevä riffi ja rytmikkäämpi vaihde iskivät levytetyn version lailla. Se oli komea päätös abstraktille avaruusmatkalle sävelletyn ja improvisoidun – konserttimusiikin ja jazzin rajamaille.
Toimihan se livenä, toimipa hyvinkin. Sopivassa suhteessa jäsenneltyä ja vapaata, yllätyksellisyyttä ja punaista lankaa.
Toinenkin lyhyt kappale kuultiin setin loppuun – Stating the Obvious. Siinä kollektiivi otti hieman perinteisemmän ja sävelletymmän otteen Hillen klassisvaikutteisen pianon johdolla Viinikaisen kitaran ollessa vikkelin sooloääni. Hyvää, nautittavaa musiikkia loppuun asti!
Sid Hille Contemporary Collective
- Heikki Nikula, bassoklarinetti
- Teemu Viinikainen, kitara, elektroniikka
- Sid Hille, piano, Rhodes, lyömäsoittimet, elektroniikka
- Markus Hohti, sello
Jussi Lampela Nonet & Iiro Rantala: Pianokonsertto nr. 1 “Yllättäviä kohtaamisia”
Jo ennen Hillen poppoon settiä säveltäjä/sovittaja/muusikko Jussi Lampela piti lyhyen johdannon jazzin vaikutteista konserttimusiikissa, erityisesti pianokonsertoissa musiikkinäyttein lähinnä 1920-luvulta jolloin ensimmäisten äänilevyjen ja kaupallisen radion voimalla uudet jazz-rytmit levisivät toden teolla maailmalle.
Ennen varsinaista kantaesitystä Nonetti soitti oktettina muutaman alkupalan. Kuultiin alkusoitto Kolmen pennin oopperasta ja eräästäkin Miles-biisistä vaikutteita ammentanut So When.
Alun luennossa liikuttiin lähinnä läpisävelletyissä maisemissa joissa jazz ja blues vilahtelivat tyylillisinä viittauksina ja pitkälti sävellettyä oli kuulemma Lampelankin Pianokonsertto nr. 1, mutta kyllä tässä konsertossa sentään oltiin vahvasti jazzin tunnelmissa, konsertoille ominaisessa hidas-nopea-hidas rakenteessa toki – oli ilmavaa big band -henkeä, josta Lampelan Nonetin konserttisarjoissakin on saatu nauttia ja eri soittajien sooloille Iiro Rantalan lisäksikin löytyi tilaa ja valokeilaa ihan jazzin hengessä.
Rantalan taitava pianismi sykäytti useamman kerran ja pianojaksot olivat hienoja. Muista solisteista erityisesti jäivät positiivisesti mieleen rytmiryhmä: basisti Ville Herrala oli hyvin esillä muutamaankin otteeseen ja erityisesti rumpujen takana Jussi Lehtonen räjäytti pankin oikein kunnolla omalla repäisevällä soololla joka oli juuri sitä parasta Lehtosta.
Encorekin kuultiin runsaiden aplodien päätteeksi – muusikot saivat vaihtaa vähän vapaammalle Ornette Colemanin ehkä kepeimmän sävellyksen parissa kun riemukas blues Turnaround päätti illan – erityisesti mainittakoon vielä Mikko Pettisen komea flyygelitorvisoolo.
- Solistina: Iiro Rantala – piano
- Jussi Lampela – sävellys, sovitukset, orkesterinjohto
- Mikko Pettinen – trumpetti
- Petri Puolitaival – baritonisaksofoni
- Antti Rissanen – pasuuna
- Ari Jokelainen – alttosaksofoni
- Miika Jämsä – tuuba
- Tero Toivonen – käyrätorvi
- Ville Herrala– basso
- Jussi Lehtonen – rummut
Kansi Auki jatkuu sunnuntaihin asti.
Perjantai 14.11.
- 18.00 – Luento: M. A. Numminen – Katsaus jatsimusiikkiin – Kapsäkki
- 19.00 – Hauschka – David Helbock – Kapsäkki
- 21.30 – Eastfield Quartet – Ravintola Allotria
Lauantai 15.11.
- 17.00 – Luento: Pekka Savolainen – Pianonviritys – Kapsäkki
- 19.00 – Rémi Collin – Thomas Enhco – Kapsäkki
- 21.30 – Antti Ohenoja Ragtime Rebels – Ravintola Allotria
Sunnuntai 16.11.
- 14.00