Chick Corea Vigil Kulttuuritalolla


corea-vigil

Ensi vuonna 75 täyttävä Chick Corea kuuluu eittämättä sukupolvensa suurimpiin vielä aktiiviisiin jazz-legendoihin Wayne Shorterin ja Herbie Hancockin rinnalla. Eilen Corea toi Helsinkiin toista kertaa Vigil -kokoonpanon joka viimeksi kävi Finlandia-talolla 2013.

Kokoonpanoa oli päivitetty ja meininkikin oli muuttunut viime kerrasta akustiseen suuntaan – jos viimeksi Vigil edusti 70-luvun fuusio-soundien uutta tulemista niin nyt oltiin akustisesti liikenteessä ja melko matallalla energiatasolla. Vigil-levyn biiseistä taidettiin kuulla vain Roy Haynesille omistettu Royalty.

Vaikka Corean arsenaaliin kuului Macbookkia, sähköpianoa ja moogia niin yhtä introa lukuunottamatta varsinainen 80 minuuttinen setti meni akustisen pianon vetämänä. Kokoonpanon uusi basisti Carlitos Del Puerto, jonka maineikkaassa kuubalaisessa Irakere-bändissä bassoa soittanut isä Carlos oli muuten eilen Kulttuuritalon yleisön joukossa, oli myös täysin akustisesti liikenteessä ja hyvin soitti – täytyy tsekata mitä muuta mies on tehnyt.

Kitarassa lavaolemukseltaan varsin flegmaattisen oloinen Charles Altura oli myös parhaimmillaan nailonkielisen varressa – sähkökitara soi varsin vaisusti. Englantilaispuhaltaja Tim Garland väläytti muutaman kerran hienoja solistin otteita, mutta toisaalta oli myös Garlandille ominaista pliisua kasariviihdejazzfraseerausta.

Rytmiosastolla kesällä Vijay Iyerin kanssa Porissa käynyt rumpali Marcus Gilmore oli nyt vähemmän esillä kun viimeksi kun enemmän tilaa sai uusi lyömäsoittaja Luisito Quintero joka toi bändiin vahvemmin Corean sydäntä lähellä aina olleita lattarirytmejä jotka vastasivat setin huippuhetkistä – parhaana biisinä setin päättänyt Paco de Lucian Zyryab joka nosti hetkellisesti energiatasoa korkeammalle.

Encorena saatiin viime vierailun tapaan Spain, tällä kertaa hieman vaisuna versiona vaikka yleisöä vanha klassikko toki miellyttikin. Yleisön laulatusta oli mukana tälläkin kertaa.

Viimeksi Finlandia-talolla oli paljon tyhjää tilaa, nyt Kultturitalolla oli ehkä sitäkin väljempää. Sinänsä ikävää että edes suurimmat jazzin elävät legendat eivät suomalaisyleisöä tämän enempää kiinnosta, mutta totta puhuen tällä kertaa paikalle saapumattomat eivät jääneet kovin paljosta paitsi.

  • Chick Corea, koskettimet
  • Tim Garland, saksofonit, huilu
  • Charles Altura, kitarat
  • Carlitos Del Puerto, basso
  • Marcus Gilmore, rummut
  • Luisito Quintero, lyömäsoittimet

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *