Aki Rissanen Trio

Pori Jazzin Kirjurinluodon konserttien toisen päivän konsertit avasi uhkaavien sadepilvien alla Aki Rissasen trio. Pitkään yhdessä enemmän ja vähemmän säännöllisesti opiskeluajoistaan saakka soittanut kolmikko – Rissasen tukena suomijazzin luottomiehet Antti Lötjönen bassossa ja Teppo Mäkynen rummuissa – soitti keväällä ilmestyneen Amorandom levyn jo tutuksi käynyttä materiaalia. 

Nykyään monet jazzbändit julkaisevat levyn ensin ja soittavat livenä materiaalia vasta sen jälkeen mikä tuntuu johtavan välillä harmillisesti siihen, että niitä parhaita, hiottuja tulkintoja biiseistä ei taltioida ikinä levylle. Tämän Amorandom -ohjelmiston kanssa tilanne oli toinen. Alunperin pitkälti samannimiseen animaatioon sävellettyä materiaalia trio oli esittänyt jo muutamia vuosia ja tämän huomaa kun muistelee bändin varhaisia Amorandom-esityksiä. On itsevarmuutta ja musiikki tuntuu hyvin hautuneelta.

Tunnin festarisetti noudatteli levyn kaavoja – sivupoluille ei kummemin lähdetty seikkailemaan, mutta ei tällä materiaalilla tarvitse. Synkeässä säässä bändin biisit soivat usein uhkaavasti, mutta hyvällä, väkevällä tavalla.

Jos torstain avannut Jack DeJohnetten bändi tuntui isolla lavalla liian pieneltä niin Rissasen trio oli tuonut mukanaan Amorandom-animaatioon perustuvat Petri Ruikan visuaalit jotka saivat setin tuntumaan ison lavan arvoiselta. Tästä pisteet ja ehdottomasti päälavan aspekti jonka useamman alkuiltapäivän jazz-bändin kannattaisi ottaa huomioon.

• Aki Rissanen – piano
• Antti Lötjönen – basso
• Teppo Mäkynen – rummut

Matthew Halsall & the Gondwana Orchestra

Manchesterissa vaikuttava trumpetisti Matthew Halsall on jo useamman vuoden ajan ollut kiikarissani yhden Brittein saarten jazzin mielenkiintoisimman pienlevy-yhtiön, Gondwana Recordsin, pyörittäjänä. Gondwana ei ole julkaissut kovin paljoa levyjä – muutaman levyn vuositahdilla mennään – mutta lähes poikkeuksetta julkaisut ovat mielenkiintoisia ja edustavat hienosti tämän ajan raikasta jazzia joka poimii eri genreistä ja jazzin aikakausista parhaat rusinat pullista soittajille sopivasti.

Viime vuonna levy-yhtiön löydöistä Lokkilavalla kuultiin GoGo Penguinia, tänä vuonna perjatain Lokkilavan annin avasi Halsallin viimeisin oma projekti – viime vuonna toisen levynsä julkaissut Gondwana Orchestra.

Bändin musiikissa yhdistyvät Halsallin kiireetön, mainion melodiantajun värittämä trumpetismi ja pehmeämmän spiritual jazzin perintö kevein aasialaisin makuvivahtein – Alice Coltrane melodisimmillaan – kuuluuhan bändin soitinvalikoimaan harppukin -ehkä parhaana esimerkkinä siitä hedelmällisestä maasta johon bändi on musiikilliset juurensa upottanut

Bändin molemmat levyt ovat ihastuttaneet mainiolla lämpimällä äänimaailmallaan jossa Gavin Barrasin muhkea basso oikein hivelee korvia. Heti alkutahdeista sateisella Kirjurinluodolla kävi selväksi että sama hieno soundi orkesterilla on livenäkin.

Toisella levyllä bändi laajensi ilmaisuaan lauluelementteihin ja laulua oli mukana nytkin, solistina Bryony Jarman-Pinto  joka päästettiin ääneen muutaman ensimmäisen instrumentaalin jälkeen. Omaan makuuni tosin bändin soundi on instrumentaalibiiseissä parhaimmillaan.

Kokonaisuutena bändi livenä toimi ja kuulosti levyiltään, ei moitteita vaikka todella ravistelevaa maagista nousukiitoa ei rankahkossa sateessa päässyt syntymään – levyjä tunteville bändi oli livenä ehkä hieman liian turvallinen, mutta hyvä buukkaus jazzin marginaaleista nousevana kiinnostavana nimenä.

• Matthew Halsall – trumpetti
• Taz Modi – piano
• Bryony Jarman-Pinto – laulu
• Gavin Barras – basso
• Luke Flowers – rummut
• Amanda Whiting – harppu

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

Päälavan perjantain toinen jazz-kiinnitys oli jazzpiirien ulkopuolella kansansuosiossa Suomessa omassa luokassaan painiva kolmen rap MCn ja big bandin yhteenliittymä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana.

Energinen joukko ei ihan onnistunut tuomaan aurinkoa tullessaan, mutta sateen he saivat onneksi taukoamaan. Iltapäivän mittaan päälavalle oli jo muodostunut kunnon yleisömeri ja Julkisen Sanan herrat Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren saivat mukavasti yleisön mukaan heiluttamaan käsiään. Yleisön haltuunotto on oma taitonsa ja näillä jäbillä homma on hanskassa.

Liikkeelle lähdettiin luonnollisesti pääpaino viime vuonna ilmestyneen Korottaa panoksii materiaalilla mutta setin edetessä ensimmäisenkin levyn kovimpia stygejä kuten Rakkaudella vihaajille ja Se on jatsii (joka kuultiin vähän liiankin nopeatempoisena vetona – alkoi jo melkein kuulostaa balkanhommilta!) ja “nimibiisi” Julkinen sana kuului settiin – bändin ilmoitetun soittoajan jo loputtua tilaa löytyi vielä Obsessiollekin, joten ensimmäisen levyn huippukohdat koettiin keikalla pitkälti kaikki. Hyvä niin, uutta levyä promottaessa välillä yleisön odottamat makupalat jäävät liian usein puuttumaan.

Eikä se tietenkään pelkkää MCden juhlaa ollut – solisteille oli muutenkin tilaa. Erityisesti rummuissa aina luotettava tunnelmannostattaja Jaska Lukkarinen keräsi raikuvat aplodit energisellä soololla ja Mikko “Gunu” Karjalainen tyylitteli hienosti kaikuefektein flyygelitorvella – erittäin tyylikäs soolo!

Toisen levyn voimalla Ricky-Tick Big Band & Julkinen sana on todistanut olevansa enemmän kuin tähdenlento, mutta toisen levyn materiaali ei ainakaan tälle kuulijalle näin livenäkään tunnu vievän hommaa paljoa eteenpäin mainiosta debyytistä. Olisi tässä kuitenkin ehkä aineksia isomman yleisön kestosuosikiksikin, jos ei muuten niin prototyyppinä siitä miten rap-hommaa voi tehdä vähän vanhempaankin makuun ja miten jazzmuusikoista saa mukavasti tehoja irti suurenkin yleisön jutuissa – kohta nelikymppisten veijareiden suuhun varsin huonosti sopivat 15 vuotta nuorempien jutuilta kuulostavat biisit kuten Talutushihnassa voisikin surutta karsia ohjelmistosta.

• Karri “Paleface” Miettinen – MC
• Lasse “Redrama” Mellberg – MC
• Tommy Lindgren – MC
• Ricky-Tick Big Band joht. Valtteri Laurell Pöyhönen

Nina Mya

Laulaja Nina Mya on muutamien ensimmäisten kuuntelujen perusteella tehnyt tänä vuonna tähän mennessä uransa parhaan levyn. Tämän Closure -levyn ohjelmistoa saatiin kuulla tunnin setin verran Pori Jazzin harmaan perjantain Lokkilavalla.

Edellisellä levyllä taustamuusikot olivat New Yorkista, nyt Myan taustabändi edustaa kotimaista jazzosaamista aivan huipulta – puhaltimissa Jukka Eskola trumpetissa ja flyygelitorvessa ja Petri “Pope” Puolitaival tenorisaksofonissa ja huilussa, joka vastaa myös puhallinsovituksista, pianossa Henri Mäntylä, bassossa Jori Huhtala ja rummuissa Tuomas Timonen ja komeasti bändi soikin livenä.

Hyvät puhallinsolistit erityisesti nostivat meiningin korkeammalle tasolle – Eskola osoitti jälleen olevansa aivan huippu solisti, Jukan soittoa ei voinut kuin ihailla. Puolitaivalta on viime aikoina useammin kuultu pehmeämmässä alttofoniosassa, mutta nyt The Wayfaring Stranger/Shades of Blue –kappaleessa Pope näytti että juureva Coltrane-soundinen tenorikin irtoaa komiasti.

Myan äänessä on tummaa tunteikkuutta – vähän scattiakin on joukossa, mutta vahva tulkinta edellä mennään.

Kokonaisuutena Myan uusi materiaali on mukavasti ajatonta – usein jazzin perinteessä kiinni oleva laulujazz tuntuu vanhahtavalta tai retrolta, mutta ei tässä tapauksessa. Muutamien kappaleiden afro-latin vivahteet toivat mukavasti vaihtelua – erityisesti Tuomas Timosen jykevällä rumpukompilla lähtenyt Mongo Santamarian Afro-Blue  oli huippukohtia.

Hyvää, ammattitaitoista tunteella tehtyä laulujazzia – taisipa olla vielä näin elävänä koettuna levyäkin piirun verran parempaa!

• Nina Mya – laulu
• Jukka Eskola – trumpetti, flyygelitorvi
• Petri “Pope” Puolitaival – tenorisaksofoni
• Henri Mäntylä – piano
• Jori Huhtala – basso
• Abdissa “Mamba” Assefa – lyömäsoittimet
• Tuomas Timonen – rummut

Tenors of Kalma

Tänä vuonna Pori Jazzeilla myönnettiin ensimmäistä kertaa uusi Ted Curson -palkinto. Sen ensimmäinen saaja on kitaristi Kalle Kalima jonka kokoonpanoja kuullaan Kirjurinluodon konserteissa kahdesti. Ensimmäisenä makupalana Imagelavalla esiintyi viime vuonna levyn julkaissut Tenors of Kalma, jossa Kaliman kanssa seikkailevat Jimi Tenor saksofoneissa ja koskettimissa ja rummuissa Joonas Riippa.

Trio yhdistelee musiikissaan railkkaasti erilaisia vaikutteita – setin avannut The Missing Page 1964’ssa on 70-luvun proge ja psych rock henkeä, on elektronista poppia Jimi Tenorin tapaan ja tuhtia kokeellista jazzia.

Bändin levy liitelee paikoin melkoisissa sfääreissä, nyt festareilla ote oli hieman suoraviivaisempi ja turvallinen groove piti jälleen alkanutta sadetta Imagelavan edustalle ajaneen yleisön melko tukevasti maapallon pinnalla.

Loppua kohti trio löi koneeseen lisää kierroksia suomalaiselle tutulle kesän ilmiölle omistettu Ininää avautui kuin avautuikin kiemuroidensa päätteeksi ja setin päätti hienosti monille koulun musiikkitunneiltakin tuttu japanilainen kansanlaulu Sakura jonka yhdistelmä vahvaa ja tuttua melodiaa ja ronskia, ennakkoluulotonta rouheaa soitantaa teki siitä koko setin kohokohdan.

• Kalle Kalima – kitara
• Jimi Tenor – tenorisaksofoni, koskettimet
• Joonas Riippa – rummut

Snarky Puppy

New Yorkissa vaikuttava Snarky Puppy edustaa tämän ajan pop-jazzia. Erityisesti nuorten muusikoiden suosiossa oleva teknisesti taitava bilebändi on herättänyt kotimaassaan runsaasti kiinnostusta jazz-piirien ulkopuolellakin.

Snarky Puppy vieraili 2014 sekä Espoossa April Jazzeilla että myös Porissa ja bändillä näyttää olevan Suomessakin innokkaat faninsa, jatkuvasta sateesta huolimatta nähtiin nimittäin ensimmäistä kertaa se ihme, että Lokkilavan yleisö nousi penkeiltä tanssimaan ja jammailemaan musiikin tahdissa ja yleisesti ottaen tunnelma oli tähän mennessä jazz-puolen riehakkain.

Onhan se varsin tanssittavaa bilemusaa, mikäpä siinä. Hieman retrot syntikkasoundit saavat bändin hieman paradoksaalisesti kuulostamaan varsin nykyaikaiselta. Ei ihme, että bändi uppoaa laajempaankin yleisöön.

Änkyrä sadetta pitävä jazzin ystävä tosin kovasti kaipaisi lisää särmää ja persoonallisempaa soittoa, mutta kaikkea ei voi olla yhtä aikaa.

• Michael League – bass
• Larnell Lewis – rummut
• Marcelo Woloski – lyömäsoittimet
• Bob Lanzetti – kitara
• Bill Laurance – koskettimet
• Shaun Martin – koskettimet
• Justin Stanton – trumpetti, koskettimet
• Mike Maher – trumpetti, flyygelitorvi
• Chris Bullock – saksofonit, huilu

Teemu Viinikainen III

Kitaristi Teemu Viinikainen toi Kirjurinluodon Image-lavalle uuden trionsa III – rummuissa päivän toisessa setissään Joonas Riippa ja Moogissa ja Rhodesissa Pori Jazzin vuoden nousevana kykynä palkittu Mikael Myrskog.

Viinikaisen edellinen trio Ville Herralan ja Mika Kallion kanssa on luottanut enemmän hillittyyn charmiin, mutta tämä uusi kolmikko runttasi puolestaan kelpo voimalla ja balladeissakin oli tietynlaista jäntevyyttä.

Riipan rumpalintaidot pääsivät vahvasti useammassakin kappaleessa esiin – etenkin Birdmanin alussa saatiin nauttia hienosta pitkästä soolo-osiosta, kappale lieni saanut innoitusta Antonio Sanchezin soolorumpusoundtrackista saman nimiseen Oscar-voittajaelokuvaan.

Myrskogin sähköiset koskettimet hoitivat useampaakin hommaa – bassolinjat tulivat niin luontevasti että sitä vallan unohti ettei bändissä ollut basistia ja äänimaailmaan tuli koskettimista mukavasti lisäväriä. Kitaravetoiset triot ovat helposti äänimaailmaltaan varsin yksipuolisia, mutta tällä kokoonpanolla ei ollut sillä osin ongelmia. Myrskogilla tuntuu olevan hyvä paletti koossa – näiden koskettimien lisäksi viime vuosina hyviä otteita on kuultu myös Buba Wii Aa -bändissä uruissa ja Kadi Quartetissa pianossa.

Viinikainen itse tyylitteli hienosti niin vahvoilla rock-soundeilla kuin pehmeillä balladisävyillä. Sävellyksetkin herättivät sadetta Image-lavan katoksen alle keräntyneessä olosuhteet huomioon ottaen varsin mukavan kokoisessa yleisössä ihastusta – ehkä Hedvig Mollestad torstaina sai innostuneimmat bailaamaan kovempaa, mutta kokonaissuosionosoitusten määrässä Viinikaisen kolmikko pesi muut Image-lavalla tähän mennessä esiintyneet. Hieno tunnelma, pienessä lavassa on oma taikansa!

Hyvä avaus uudelta triolta – jäämme innolla odottamaan tulevaa.

• Teemu Viinikainen – kitara
• Mikael Myrskog – Rhodes, Moog
• Joonas Riippa – rummut