We Jazz 2016 avattiin eilen juhlallisissa merkeissä Kansallisteatterissa. Lavalla nähtiin aiemmista We Jazz -tapahtumista tuttuja hahmoja: tapahtuman suojelija M.A.Numminen suoritti musiikillisen avajaisperformanssin, avajaiskonserteissa kahdesti aiemminkin esiintynyt Jukka Eskola toi lavalle juuri toisen EP:nsä julkaisseen Soul Trion ja illan päätti Timo Lassyn ja saksalaistrumpetisti Sebastian Studnizkyn kokoama monikansallinen Berlin x Helsinki Ensemble.

M.A.Numminen

Jos aiempina vuosina M.A.Numminen on kunnostautunut kunnianhimoisemman jazzrunouden kirjoittajana ja lausujana niin tällä kertaa saatiin puolestaan nauttia Nummisen absurdimmasta puolesta kahden blues-numeron puitteissa.

Ensimmäisen We Bluesin teksti oli monikielistä puhdasta nonsense-tajunnanvirtaa. Bluesista oli tosiaan kysymys, kitaristiksi Numminen oli tuonut 36 vuoden ajan Underground Rock -kuvioissa soittaneen Jukka Orman joka tyylitteli hienovaraisesti. Komppi oli lainattu Berlin x Helsinki -kokoonpanosta – bassossa Paul Kleber ja rummuissa Jaska Lukkarinen.

Toisen numeron teksti oli lainattu Nummisen Ylioppilaslehteen vuonna 1964 tekemästä Thelonious Monkin haastattelusta, josta tuli varsin eriskummallinen Monkin pääasiassa puhuessa niitä näitä nuoren Nummisen yrittäessä kysellä huolella valmisteltuja kysymyksiä maestron näkemyksistä jazzin tilasta. Nummisen tulkinta 52 vuoden takaisesta haastattelusta toimi riemastuttavasti.

• M.A.Numminen, lausunta
• Jukka Orma, kitara
• Paul Kleber, basso
• Jaska Lukkarinen, rummut

Jukka Eskola Soul Trio

Jukka Eskola Soul Trio on ollut tänä vuonna monessa mukana. Grotto Editionsin ja We Jazzin yhteistyöllä neljän raidan EP:itä on julkaistu kaksi – sunnuntai-illan setti toimi myös jälkimmäisen julkaisukonserttina.

Ensimmäisellä levyllä oli vieraita melkein joka raidalla, toisella EP:llä trio soittaa ihan kolmistaan ja musiikki on vähän perinteisempää Hammond-vetoista soul jazz-svengiä. Hienoa herkuttelua saatiin lavallakin – keikka käynnistyi bändin tavaramerkiksi muodostuneella More -sävelmällä Mondo Cane -elokuvan soundtrackilta. Vuoden lavakokemus näkyi vapautuneena sooloiluna kutakin biisiä makusteltiin kunnolla. Viimeistään toinen biisi Martha’s New Moment teki selväksi että todella nautittava setti oli tulossa – rumpali Teppo Mäkysen kasvoilta paistoi vapautunut soittamisen ilo ja mikäs siinä bändin mukana musiikista nauttiessa.

Ensimmäistä kertaa livenä soitettiin toisen EP:n balladi Soft Drop, joka on levyltä kuunneltuna jäänyt laahavan etäiseksi, mutta livenä siihen tuli hienoa magiaa, erityisesti Mäkysen tyylikkään rumputyöskentelyn kautta.

Urkujen takana Mikko Helevä soitti monipuolisesti – 60-luvun Hammond-jazz on usein hieman yksipuolista urkusoundeiltaan, mutta sitä ei tästä kokoonpanosta aisti. Eskola jätti Mäkyselle ja Helevälle paljon tilaa kaksinpuheluihin jota myös hyvin käytettiin.

Ensimmäiseltä EP:ltä kuultiin kaksi kappaletta – Mercer Ellingtonin hauska Jumpin’ Punkins ja setin huipentanut Hong Thong jossa saatiin nauttia Eskolan tulisieluisesta sooloilusta parhaimmillaan.

Vahva esitys – kolmesta näkemästäni Soul trion keikasta vahvin, erityisesti vapautuneen sooloilun ansiosta.

• Jukka Eskola, trumpetti ja flyygelitorvi
• Mikko Helevä, Hammond
• Teppo Mäkynen, rummut

Berlin x Helsinki Ensemble

Illan huipensi Berliinin ja Helsingin jazz-piirien kohtaaminen – äskettäin ensimmäisen esiintymisensä Berliinissä XJazz -festivaaleilla suorittanut saksofonisti Timo Lassyn ja trumpetisti Sebastian Studnitzkyn kokoama ryhmä – Helsingin päästä Lassyn lisäksi rummuissa Jaska Lukkarinen ja lyömäsoittimissa Abdissa Assefa, Berliinistä pianisti Uri Gincel ja basisti Paul Kleber.  Tällainen kulttuurien kohtaaminen on sympaattisella kaupunkikulttuuria jokaisella solullaan levittävällä festarilla paikallaan – etenkin kun Berliinistä on löytynyt sukulaissieluja.

Lassyn Love Bullet levyltä tutulla Undecidedilla lähdettiin liikenteeseen. Tuttu kappale antoi mukavasti kosketuspintaa makustella kokoonpanon eri puolia. Studnitzkyn soitossa oli paikoin henkevää pehmeyttä, paikoin napakampaa itsevarmaa solismia, paikoin 60-luvun Miles Davisin henkeä ja paljon pohjoiseen makuun sopivaa melodisuutta jota Lassy myöhemmin spiikeissään kommentoikin. Basisti Kleber oli napakka ja rytmisemmissä biiseissä oikeuksiinsa pääsevä soittaja. Pianisti Gincelin otteet toivat usein mieleen tämän päivän amerikkalaiset post-bopin perinteistä ammentavat soittajat. Hyvässä sunteessa tuttua ja uutta niinkuin kulttuurissa parhaimmillaan on.

Toisena kuullussa Kleberin sävellyksessä oli vahva rytmiikka voimissaan ja Lukkarinen ja Assefa pääsivät kunnostautumaan. Lukkariselta irtosi komeasti elektronisen musiikin, hip-hopin ja modernin r&b:n maailmoissa liikkunut komppi.

Setti jatkui reilun tunnin ajan varsin monimuotoisissa tunnelmissa. Kaikki bändin jäsenet olivat saaneet tuoda sävellyksiään joka kuului monipuolisena ohjelmistona – ehkä liiankin monipuolisena, useampi ennakkoon tuttu sävellys olisi ehkä tuonut uusien soittajatuttavuuksien persoonia vielä paremmin esille.

Lassy pisti solistina paljon peliin – ehkä nyt kun soolotila jakautui useamman solistin kesken kuin omassa bändissä, vahvempaa latausta riitti jokaiseen sooloon.

Komeaksi lopuksi saatiin ripaus afrikkalaista rytmiikkaa jossa Lukkarinen ja Assefa pääsivät oikeuksiinsa – rytmikäs lopetus oli varmasti pitemmän linjan Timo Lassy fanien mieleen. Hieman yllättyneitäkin yleisössä havaitsi kun encorea ei tullu.

• Timo Lassy, tenorisaksofoni
• Sebastian Studnitzky, trumpetti
• Uri Gincel, piano
• Paul Kleber, basso
• Jaska Lukkarinen, rummut
• Abdissa Assefa, perkussiot

Näin alkoi komeasti tämän vuoden We Jazz – pitempi ja kansainvälisempi kuin koskaan, mutta paljon Helsingin jazz-elämästä ja aiemmista festivaaleista tuttua on mukana. Neljättä kertaa järjestettävä festivaali on jo paikkansa joulukuun alun viimeisenä jazz-purskahduksena ennenkun konsertit ja julkaisut joulun alla taukoavat. Jazzpossu seuraa festivaalitapahtumia joka päivä ainakin yhden keikan verran huomista itsenäisyyspäivää lukuunottamatta, joten pysykää kuulolla ja nähdään keikoilla.