Sibelius-Akatemian vuotuinen DIG. -festivaali on tänä vuonna NorDIG. Kolmipäiväinen festari esittelee Musiikkitalolla oivan kattauksen pohjoismaista jazzia. Keskiviikon avajaisillassa valitettavan harvalukuiselle yleisölle esiintyivät ensin pianistit Aki Rissanen ja Sten Sandell ja illan huipennuksena jo kohta 20 vuotta yhdessä soittanut nimekkäistä soittajista koostuva Atomic.

Sten Sandell & Aki Rissanen

Sibelius-Akatemian jazzin ainejohtajan ja festivaalin ohjelmiston suunnitelleen Jussi Kannasteen alkuspiikin jälkeen lavan ottivat haltuun kaksi eri sukupolvia edustavaa pianista – ensin sooloina vuorollaan ja sitten yhdessä.

Rissasen soolo alkoi vasemman käden möyrivällä bassolinjalla joka alkoi kaleidoskooppimaisesti elää ja hakea erilaisia muotoja toisen käden liittyessä joukkoon. Muuttuva rakenne ja jatkuva jännite haastoivat korvaa – pianon kielillä lepäsi jotain nuottejakin, mutta paljonko oli suunniteltua ja paljonko improvisoitua tuntui mahdottomalta selvittää – sen verran abstraktia oli meininki. Niin kompleksia että tulkinta putosi auttamatta primitiiviseen, äänen voimakkuuden ja korkeuden vaihtelu – välillä hiljaisemmin ja matalalta, sitten siirtyminen korkeampaan, uusia nuotteja hitaammassa tai nopeammassa tahdissa. Elävä äänimassa, jatkuvan jännitteen eteenpäin ajama.

Sandellin soitossa oli paljon samaa henkeä kuin Rissasella – molemmat ehdottomasti tyyliltään lähempänä sitä taidemusiikiksi kutsuttua kuin jazzin perinnettä, mutta vahvasti improvisoidun ja hetkessä elävän tuntuista. Suurimpana erona Sandell muutti pianon ääntä paikoin kädellä tai pyyhkeellä vaimentaen ja paikoin vihelsi tai hyräili mukana saaden palettiinsa hieman laajemman kirjon erilaisia ääniä. Sandell soitti myös hieman määrätietoisemmin, vanhemman herrasmiehen auktoriteetilla, joskin yhtä haastavaa oli ryöpsähtelevien sävelten kulku ja siitä esiin nousevat kuviot.

Setin jälkimmäisellä puolella pianistit yhdistivät voimansa, nyt merkittävänä uutena elementtinä Rissasen hallitsema eloelektroniikka. Elektroakustisessa musiikissa on oma viehätyksensä inhimillisen ja konemaisen kohdatessa – tälläkin kerralla tämä toteutui sähköisten äänten ollessa rohkeasti elektronisen kuuloisia ja konemaisesti toistuvia. Musiikki loi kuulijoiden ympärille hieman epäluonnollisen tunnelman – jännitettä, jännitettä, jännitettä.

Setin edetessä elektroniikka siirtyi kuitenkin enemmän taka-alalle ja abstrakti vuoropuhelu käytiin enimmäkseen pianon luonnollisin äänin – loppu tuli aikanaan, luontevan tuntuisesti. Oli vaikea heti arvioida kauanko aikaa oli kulunut.

• Aki Rissanen – piano, elektroniikka
• Sten Sandell – piano

Atomic

Muinaiskreikan sana ἄτομος – atomos  – tarkoittaa jakamatonta. Demokritoksen ja Leukippoksen teoretisoima pienin hiukkanen josta kaikki aine koostuu. Ironisesti tietenkin yksi ihmiskunnan mullistavimpia tieteellisiä saavutuksia oli valjastaa ne voimat jotka vapautuvat kun jakamaton halkaistan, E=mc² ja niin poispäin.

Ehkä ruotsalais-norjalaisen Atomic -kvintetin nimi viittaa molempiin. Kokoonpano toimi usein ihaltavan kurinalaisesti yhtenä jakamattomana hiukkasena, mutta se sisälsi myös räjähtävää voimaa joka ilmeni vahvasti improvisoitujen soolojen ja sävellettyjen melodioiden vaihtelevassa leikissä.

Bändi on itse kuvaillut olevansa “puoliksi akateeminen luento, puoliksi hauska bileilta kaupungilla”. Free jazzin asennetta ja tunnelmaa on runsaasti – Ornetten, Coltranen ja Cecil Taylorin kaltaiset uranuurtajat muuttivat pysyvästi sitä mitä jazz on yhtä perinpohjaisesti kuin Einstein fysiikkaa konsanaan ja Eurooppaan free on kotiutunut ehkä jopa paremmin kuin jazzin synnyinmaahan. Vahvasti bändin otteista tuli mieleen esimerkiksi viime vuoden We Jazzin Berliini-illassa ihastuttanut vahvasti freehen kallellaan ollut Amok Amor, mutta kiistatta kurinalainen teemojen yhteissoitto paljasti kappaleiden sävelletyn luonteen – säveltäjinä saksofonisti/klarinetisti Fredrik Ljungkvist ja pianisti Håvard Wiik – ja paikoin soitto jopa perinteisesti svengasikin, kiitos rumpali Hans Hulbœkmon vahvan työskentelyn joka pitkälti määritti kunkin hetken tunnelman.

Solistiteissakin heijastuivat sävelletyn ja vapaan erilaiset sävyt – pianossa Wiik oli vahvasti free-henkinen, trumpetisti Magnus Broo usein puolestaan yllättävänkin harkittuihin melodia. Saksofonisti Ljungkvist hieman enemmän siltä väliltä välillä järjestelmällisemmin kehitellen, toisinaan taas free-henkisesti töötäten – paremmin iski näistä alkuvoimainen röhinä, hienovaraisempi soolojen rakentelu nimittäin jäi paikoin hieman Hulbœkmon hienon rumputyöskentelyn jalkoihin.

Bassossa tuttuun tapaan vakuuttavasti väänsi The Thingistä parhaiten tunnettu Ingebrigt Håker Flaten – nyt tosin hieman kvintetissä hieman pienemmässä roolissa kuin yleensä on totuttu.

Reilun tunnin setti oli tuhti paketti, mutta toimi kokonaisuutena hyvin, erilaiset yksilöt ja sävelletty ja improvisoitu täydensivät toisiaan – Atomic oli  Musiikkitalon Black Boxissa osasiaan suurempi.

• Fredrik Ljungkvist – tenorisaksofoni, klarinetti
• Magnus Broo – trumpetti
• Håvard Wiik – piano
• Ingebrigt Håker Flaten – basso
• Hans Hulbœkmo – rummut

Sten Sandell & Aki Rissanen ja Atomic Musiikkitalolla NorDIG. -festivaalilla 4.10.2017

NorDIG. jatkuu Musiikkitalolla 5-6.10. seuraavasti:

• 5.6. 19:00 Antti Lötjönen Quintet East – 20:15 Carl Winther Trio feat. Timo Lassy
  
• 6.6. 19:00 Kalle Kalima Pentasonic – 20:15 Saumur: Arve Henriksen, Hilmar Jensson & Skúli Sverrisson