Olen usein miettinyt, että 2010-luvulla suomalaisen jazzin eturiviin noussut sukupolvi on perinnetietoisempaa kuin edellinen Ricky-Tick Records -jengi. Saksofonisti, säveltäjä ja sovittaja Ville Vannemaa on tästä oiva esimerkki joka on taitonsa jo todistanut UMO Helsinki Jazz Orchestran kapellimestarinakin. Jazzaggression-levymerkillä on nyt ilmestynyt Vannemaan ensimmäinen levy leaderina joka kantaa Cassiopeia -kokoonpanon nimeä. Viiden tähden Cassiopeiassa soittavat Vannemaan ohella  New Yorkin jatko-opintivuosilta Suomeen UMOn pasuunoiden äänenjohtajaksi saapuva Kasperi Sarikoski, vibrafonisti Panu Savolainen, basisti Heikko Remmel ja rumpali Jaska Lukkarinen.

Levyn kuusiraitaisen LP version kahdelle puolelle on annettu nimet Bright Side ja Dark Side. Tyylillisesti Bright Side on vahvemmin kiinni jazzin perinteessä kepeällä West Coast cool -asenteella. On vaikea olla rinnastamatta sitä muutaman vuoden takaiseen Teppo Mäkysen Teddy’s WestCoasters -projektiin jossa sekä Vannemaa että Sarikoski soittivat. On mehevää yhteissoittoa ja kaunista harmonista soundia – saksofoni, pasuuna ja vibrafoni soivat yhdessä hienosti. Kaikissa kolmessa valoisan puolen kappalleessa Ei mitään aavistusta, Hyacinth ja Hurry Up on myös sävellyksissä mieleenjääviä koukkuja ja sooloilu on vapautunutta. Puolen kirkkain helmi on sen päättävä Hurry Up jossa kaikki kokoonpanon vahvuudet ovat hienosti esillä.

Dark Side -puolella tunnelmat ovat hillitymmät. Keinuvalssi on pitkälti Savolaisen vibrafonin vetämä jazzvalssi joka jää hienon Bright Siden jälkeen vähän kasvottomaksi. Sorrow on puolestaan se pakollinen balladi jossa bändin hieno soundimaailma pääsee hyvin esille. LP:n päättää Stars joka tuo mukaan modernimpaa rytmiikaa jossa ei sinänsä ole mitään vikaa – ja erityismaininnan ansaitsee korviahivelevä Savolaisen vibrafonin ja Sarikosken pasuunan outro, mutta Dark Sidestä jää hieman ristiriitaisiin tunnelmiin sillä Bright Side tuntuu siihen verrattuna vahvemmalta ja yhtenäisemmältä kokonaisuudelta ja tämän päivän jazzissa usein kortilla oleva perinteinen svengi on kuitenkin tämän kokoonpanon vahvinta osa-aluetta että siihen olisi voinut keskittyä yhdellä levyllä enemmänkin.

LP:n mukana tuleva CD-versio tarjoaa kaksi raitaa lisää – ehkä tyylillisesti yhden kummallekin LP:n puolelle sopivasti. Ring the Bell on hengeltään hieman modernimpi ja sopisi Dark Sidelle – liekö tätä kappaletta innoittanut Timo Lassyn tuotanto, ainakin se sopisi Lassyn ohjelmistoon mainiosti. Kepeä päätösblues Bacta Tank Blues menisi tyylillisesti puolestaan hyvin Bright Sidelle, svengi imee vahvasti mukaan ja biisi on mitä mainioin päätös levylle.

Bacta Tank Blues on myös velmu nimivalinta. Melko perinteisen jazzlevyn Dark Side -puolen nimestä nimittäin mielellään jättää arviossa Star Wars -heitot heittämättä niin on hauska että levy kuittaa homman itse Stawa-aiheisella nimellä.

Saksofonistina Vannemaa tuo mieleen Jukka Perkon. Sooloilu on sujuvaa ja johdonmukaisen tuntuista. Myös muut muusikot onnistuvat mainiosti ja taitavaa ja hyvin yhteennivoutuvaa soittoa jää helposti ihastelemaan. Jaska Lukkarisella on niin paljon kysyntää monipuolisissa projekteissa että tuntuu aina erityisen hyvältä kuulla hänen työskentelyään jazzkontekstissa – näin nytkin.

Uutta Jazzaggressionin julkaisemaa levyä saa Digeliuksesta – LP:n mukana tulee myös CD-versio.

• Ville Vannemaa – saksofoni, bassoklarinetti
• Kasperi Sarikoski – pasuuna
• Panu Savolainen – vibrafoni
• Heikko Remmel – basso
• Jaska Lukkarinen – rummut