Viidestoista Turusta lähtevällä Viking Gracella järjestetty Flame Jazz Cruise risteily toi jazzin laineille jo vakiutunein nuotein – näitä risteilyjä on järjestetty kahdesti vuodessa syyskuussa ja alkuvuodesta. Ihan kaikkea laivan ohjelmatarjontaa jazz ei aivan valtaa, mutta suuremman profiilin livemusiikkitarjonta rennossa Retro-baarissa ja Vogue-yökerhossa on valittu jazzin ystävän makuun sopivaksi ja kuuden livesetin, kahden Flame Jazz talkshow keskusteluhetken ja jamisessioiden voimin jazzpainotteista ohjelmaa riittää lähes koko risteilyn ajaksi.
Pelin henki on siis se, että lauantaina iltayhdeksän maissa lähdetään Turusta ja ohjelma alkaa puolisen tuntia laiturista irtoamisen jälkeen Retro -baarissa Flame Jazz talk show’lla jossa risteilyllä esiintyvät muusikot pääsevät kertomaan uusimmat kuulumiset Flame Jazz -puuhamies Jussi Fredrikssonin johdolla. Tässä logistiikka puolella pelin henki tuntuu olevan että risteilyn aloitusjuomia jonottavat ruuhkauttavat Retron baaritiskin pahasti, joten ammattilaisvinkki on ottaa juoma matkalta mukaan joltain toiselta tiskiltä.
Talkshow’n perään alkaakin sitten liveohjelma samassa tilassa. Tällä kertaa avausbändinä oli Liettualainen Shinkarenko Jazz 4N joka basisti Leonid Shinkarenkon johdolla soitti musiikkia jonka juuret tuntuivat olevan 70-luvun lopun ja 80-luvun alun fuusiossa – hyvällä imulla vetivät, saksofonisti Jan Maksimovichin sooloilussa oli ensikuulemalta soundeissa hieman kulahtanutta 80-luvun makua mutta hyvällä intensiteetillä homma kääntyi sitten voitoksi, hieman vahvasta otteesta sooloiluun tuli William Suvanne mieleen.
Nipistin hieman aikaa jazzohjelmistosta ja kävin tsekkaamassa alkuillasta myös shampanja/cocktaillounge henkisen Seamore-baarin juoma- ja musiikkitarjonnan. Siellä esiintyi Meio Azul -kitara/lauluduo joka soitti hillittyjä bossa nova -klassikoita. Seamoren miljöö sopisi kyllä hyvin jazzseteille – paremmin kuin osittain läpikulkutilalta tuntuva Retro, mutta koska se jakaa saman tilan Oscar À La Carte ravintolan kanssa niin ohjelmisto lienee tarkoituksella enemmän taustamusiikkihenkinen. Miellyttävä tunnelma kuitenkin bossan tahdissa ehdottomasti sielläkin.
Iltayhdeltätoista homma jatkui Vogue-yökerhossa jossa oltiin tällä kertaa liikenteessä soul-vivahtein. Ensimmäisenä bändinä kuultiin Sami Saarta ja Jazzpoikia – Saarihan on vahvasti soulmiehiä – ja sen jälkeen Heini Ikonen tulkitsi soul klassikoita Queen of Motown -ohjelmistolla.
Saarella ja Jazzpojilla oli hyvä, viihteellinen meininki – kokemus solistina näkyy ja kuuluu – ja musiikissa yhdistyi 60-luvun jazz niin bop-perinteistä, ikivihreistä standardeista kuin jazz-iskelmä näkökulmista ja se soulkin. Vierailijoitakin nähtiin lavalla – useammassa kappaleessa mukana olivat sunnuntaina keikkavuoroissa olevat puhaltajat Gunu Karjalainen ja Jussi Kannaste ja Ikonen kävi laulamassa yhden kappaleen esimakuna omaan settiinsä.
Saaren omat sanoitukset ovat hauskoja ja toimivia ja hauskasti bändissä on sellainen välitön tunnelma kuin jazziskelmä olisi ollut aina olemassa. Ei siis vain retroa nostalgiatrippailua vaan hyvää, viihdyttävää meininkiä. Bändi on myös suuntaamassa kohta studioon äänittämään toista levyä.
Ikosen musiikilliset juuret ovat pitkälti soulissa ja sujuvasti illan viimeinen keskiyön jälkeen alkanut setti etenikin. Jos Saari ja pojat saivat muutaman parin tanssimaan niin Ikosen Motown-kimara sai sitten biletyksen vapaammin käyntiin. Bändi esiintyi nyt ensimmäistä kertaa ja totta kai jatkoa on luvassa.
Risteilyn ohjelmistoon kuuluvat myös jamit joita samaan aikaan viriteltiin Retrossa. Käydessäni paikalla soittamassa oli etupäässä nuoria muusikoita mutta vanhempikin harrastaja liittyi joukkoon. Viime vuoteen verrattuna tuntui tosin siltä että Retron jamit jäivät vaisusti varjoon sillä baaria jo suljettiin ja muusikoita ja yleisöä oli vähän kun yhden jälkeen suuntasin hyttiin, mutta ties vaikka siitä homma olisi lähtenyt uuteen nousuun – joskus ainakin laivalla on jammailtu pitkälle aamuyöhön.
Sunnuntain paluumatkan tunnelma on rento – aamulla on aikaa nukkua laivan kääntyessä pikavisiitillä Tukholmassa aikaisin aamulla ja kääntäen keulan takaisin kohti Turkua ja nauttia aamiaisesta ja rentoutua sillä jazzohjelma jatkuu vasta yhdeltä iltapäivällä.
Jazzia on paluumatkallakin kolme settiä – 15. risteilyllä laineilla viihdyttivät ensin trumpetisti Mikko Gunu Karjalaisen Italian Quartet joka oli varsin rento ja svengaava paketti – erityisesti aloituskappale Carmell Jonesin Beepdurple oli aivan mainio revittely Suomen jazzpiireissä jo viime vuosina tutuksi tulleen rumpali Alessandro D’Annan lyödessä löylyä. D’Anna on aivan erinomainen standardien tulkitsija jonka soitossa on vauhtia ja mukaansatempaavaa karismaa. Hyvin homman klaarasi myös Gunu jonka hauskat välispiikit (varmasti kaikille Pori Jazzin jameissa viime vuosina viihtyneille tuttuun tapaan) huvittivat risteily-yleisöä.
Toisen Flame Jazz artisti talk show’n jossa Saari, Ikonen ja Shinkarenko kertoivat musiikkinsa taustoista ja tulevista suunnista lavalle nousi Teppo Mäkysen 3TM soittamaan rauhallisen ambient/elektronismausteista jazziaan jota on tänä vuonna tulossa levylläkin lisää. Hieman kesken setin lähdin nauttimaan Frank’sin ravintolan antimista, mutta ainakin alkupuolella materiaali ja tyyli oli ensimmäiseltä levyltä tuttua, mutta kesällä ilmestyneen puhtaasti ambient-henkisen “preludi”-levyn perusteella myöhemmin tänä vuonna kuultaneen enemmän erilaista otetta. Mielenkiinnolla odotan mitä kuuluu ensi viikon SaloJazzeilta Mäkysen kotikentältä jossa 3TM soittaa samana päivänä kolme keikkaa luvaten kolmea eri keikkaa ja ohjelmistoa.
Viimeinen livebändi oli Tuomo & Markus feat. Verneri Pohjola joka joutui tällä kertaa tulemaan toimeen ilman Tuomo Prättälää joka joutui terveyssyistä jättämään risteilykeikan väliin, mutta hyvin soitto ja laulukin basisti Jere Ijäksen tuuratessa taustalauluin Prättälää. Bändin musiikkia voisi mieltää “moderniksi pelimannimusiikiksi”, eri tyylejä sikin sokin Simon & Garfunkel -henkisestä singer-songwriter musasta countryn kautta Pohjolan jazzbiiseihin – kuultiin Land of Real Men ja Kätkävaaran Lohikäärme Mikael Myrskogin vieraillessa pianossa ja välillä Ijäs ja Markus Nordenstreng vaihtoivat soittimiakin – soittajien oloista musiikkia.
Risteilyn rytmitys sopii kokonaisuutena mukavasti jazzmusalle – perjantai-ilta lähtee nopeasti liikkeelle joten siinä on jazzille vähän haastetta pysyä nousevan tunnelman mukana, mutta paluumatka on mukavaa naatiskelua jossa rauhallisempi ja paikoin kokeellinenkaan jazz kuten 3TM ei tunnu olevan aivan väärässä paikassa laivan yökerhotilassa. Enimmäkseen Helsingistä Tukholmaan kulkeneelle on myös ollut mukava yllätys miten hienot näkymät lähes koko paluumatkan ajan tällä reitillä on saaristoon – kyllä kelpaa.
Seuraavan kerran Flame Jazz Cruise järjestetään 25.1.2020 ja tuolloin teemana world jazz. Tästä teemasta ja tulevista esiintyjistä kehotan lämpimästi tsekkaamaan heti tilaisuuden tullen Flame Jazz Recordsilla lähitulevaisuudessa ilmestyvän Ilkka Arola Sound Taginen levyn – on varsin mainiota musiikkia nimittäin se!
