Cafe Pori Jazz: Petri Puolitaival Nordic4 feat. Jukka Eskola

Jälleen ennen varsinaisen festivaaliohjelmiston alkua oli mahdollisuus nauttia yksi ilmaissetti huippujazzia Cafe Pori Jazzin terassilla. Tänään alkuiltapäivän viihteen tarjosi puhaltaja Petri “Pope” Puolitaipaleen Nordic4 yhtye joka julkaisi Northern Resonance levyn muutama vuosi sitten ja tältä levyltä tuttua materiaalia kuultiin livesetissä nytkin. Puolen päivän aikaan terassilla tunnelma ja yleisön virittyneisyystila ei automaattisesti ole huipussaan, mutta tämä ei bändiä lannistanut vaan Puolitaival, kosketinsoittaja Jussi Fredriksson, basisti Jori Huhtala ja rumpali Jonatan Sarikoski laittoivat latausta mukaan sooloihin.

Vielä kovempaa vääntöä oli kuitenkin tulossa kun lavalle saatiin vierailevaksi solistiksi levylläkin soittanut Jukka Eskola. Eskolan sukupolvesta nousi suomalaisen jazzin kentälle monta hienoa soittajaa tämän vuosituhannen alussa ja tätä uutta suomijazzin nousukautta eletään oikeastaan vieläkin. Tuosta joukosta Eskola on monipuolisena solistina ehkä kaikista kovin luu ja sitä hienoa energiaa kun heittäytyvä solisti nostaa tunnelman aivan uudelle tasolle ja muun bändin mukanaan saatiin kokea terassilla nytkin kun Sonny from Kaustinen biisissä Eskola puhalsi oksat pois ja innosti perässään Puolitaipaleenkin huippusooloon.

Päivän avaussetti jää usein tunnelmaltaan vielä vähän heräileväksi, mutta nyt Nordic4 nousi puitteiden yläpuolelle ja tarjosi todellista jazzherkkua varhain liikkeellä olleelle yleisölle.

• Petri “Pope” Puolitaival – saksofoni
• Jussi Fredriksson – piano
• Jori Huhtala – basso
• Jonatan Sarikoski – rummut
• + Jukka Eskola – trumpetti

Tomi Nikku 5tet

Festivaaliohjelmiston avasi muutaman vuoden toiminut Tomi Nikku 5tet. Nuori trumpetisti on kuulunut jazzin lupauksiin jo muutamia vuosia ja ensimmäistä levytystä leaderina onkin jo odotettu ja nyt se on tulossa. Flame Jazz Records julkaisee debyytin Light & Shade syyskuussa ja ensimmäinen näyte ilmestyi sopivasti tänään suoratoistopalveluihin.

Nikun kvintetissä soittavat alttosaksofonia ja bassoklarinettia Max Zenger, vibrafonia Ilkka Uksila, bassoa Vesa Ojaniemi ja rumpuja Jonatan Sarikoski jolle tämä oli siis jo päivän toinen setti Porissa.

Kuten Nikun otteista Bowman Trion, Alder Egon ja Sointi Jazz Orchestran riveissä voi arvata oli luvassa melko kuulasta modernia jazzia, mutta ehkä vielä hieman varovaisin ottein – jos Eskola todisti aiemmin mitä reteällä heittäytymisellä voi tehdä niin tähän settiin olisi kunnon nostattelua kaivannut enemmänkin sillä perusasiat ovat hyvin paketissa.

Positiivinen yllättäjä oli vibrafonisti Uksila joka on muutaman vuoden ollut “se yllättävä vibrafonistivierailija joka ei ole Panu Savolainen”. Nyt otteet olivat varmat ja usein taustalle hempeän äänensä vuoksi jäävä vibrafoni oli täysipainoisesti mukana. Uksila on uusista levyistä mukana myös The Watercolorsin debyytillä, joten vibrafonisti tullee jazzyleisöille lähivuosina entistä tutummaksi soittajaksi.

• Tomi Nikku – trumpetti
• Max Zenger – saksofoni, bassoklarinetti
• Ilkka Uksila – vibrafoni
• Vesa Ojaniemi – basso
• Jonatan Sarikoski – rummut

Jussi Lehtonen Quartet

Rumpali Jussi Lehtosen nykyinen kvartetti on ainakin levytysten perusteella tuntunut uran ehkä vahvimmalta kokoonpanolta, erityisesti uusinta levytystä Connection kuunnellessa on tuntunut siltä, että Lehtosen musiikki – kutsutaan sitä nyt vaikka moderniksi mainstream jazziksi – on löytänyt oikeat tulkit. Saksofonisti Joonatan Rautio on jo pitkään tunnettu tämän tyylisen soiton erikoisosaajalta ja nyt virolaiskaksikko Holger Marjamaa pianossa ja Heikko Remmel bassossa tuovat hyväntuulista ja kovalla drivellä menevää tukea joka pystyy vastaamaan Lehtosen ja Raution kovimpiinkin innostumisiin.

Setin alkuun kuultiin uusimman levyn parasta antia – Moonshine on hittibiisi jossa kaikki toimii. Sävelletyssä osassa on meininkiä ja se jättää tilaa innostua vielä lisää kunhan päästään sooloihin ja tästä kvartetti nautti täysin rinnoin. Marjamaa ja Remmel ovat molemmat muusikoita joiden ruumiinkielestä ja ilmeistä näkee kun soitto sujuu ja maistuu hyvältä ja tähän tykittelyyn oli lähes mahdoton olla lähtemättä yleisössäkin mukaan.

Lehtonen oli valinnut päivän keikalle läpileikkauksen biisejä uransa varrelta joka valitettavasti tarkoitti muutamia vähemmän meneviä hidastempoisempia biisejä jotka pääsivät lannistamaan tunnelmaa lupaavasti alkaneessa setissä. Tässä olisi kvartetti täynnä innostujia jotka ehkä voisivat lähteä keskenään kilvoittelemaankin toinen toistaan korkeammalle nostaen, mutta hitaampi fiilistely ei tähän oikein suo mahdollisuuksia – ei oikein jaksa yleisössäkään innostua symbaalihimmailutunnelmoinnista.

Samoissa tempon määrittelemissä innostumisen tasoissa jatkettiin setin loppuun asti, nopeatempoisemmissa kappaleissa kuten 2000-luvun alun U Street All-Starsin ohjelmistoon kuuluneessa Afroditessa ja Bouncing With Juliuksessa bändi oli liekeissä ja sitten välillä taas ei. Potentiaali bändissä olisi kyllä hurja – jos koko setin tai levyn rytmitys ja hehku olisi niin hyvä kuin kovimmissa kappaleissa niin syntyisi melkoisia mestariteoksia.

• Jussi Lehtonen – rummut
• Joonatan Rautio – tenorisaksofoni
• Holger Marjamaa – piano
• Heikko Remmel – basso

Aili Ikonen & Jukka Perko Avara – Dusty!

Laulaja Aili Ikonen ja Jukka Perkon kahden kitaristin – sähkökitarassa Jarmo Saari ja akustisessa Teemu Viinikainen – levyttivät muutama vuosi sitten laulaja Dusty Springfieldin kuuluisaksi tekemää musiikkia eritoten tätä projektia varten Hectorin tekemin käännöksin. Pori Jazz Soi Taas -keikalle nimensä veroinen kokoonpano sai kaksi instrumentalistia lisää, bändissä kuultiin myös Niko Kumpuvaaran harmonikkaa ja Verneri Pohjolan trumpettia.

Projektin ehdottomasti paras puoli, jos myös välillä sen heikkous, on että Ikonen ja Avara eivät kaihda muottien rikkomista ja ennakko-odotukset väistäviä valintoja, kohdistuivat ne sitten Dusty Springfieldin musiikkiin, alkuperäisiin sävellyksiin ja sovituksiin tai Avaran muihin levyihin.

Kahden taitavan ja moni-ilmeisen kitaristin vahvuuksia hyödyntävät sovitukset ovat poikkeuksetta mielikuvituksellisia – paikoin ehkä niinkin taitavasti rakennettuja ettei kuulija niiden nerokkuutta huomaakaan, mutta alkuperäiset kappaleet tuntevalle kuulijalle ei jää epäselväksi, että nyt ei vain lauleta tuttuja lauluja uusin sanoin vaan kokoonpano muokkaa musiikillisestikin kappaleet uuteen uskoon.

Kunnianhimoiset sovitukset jättivät paljon vastuuta Ikoselle joka suoriutui tehtävästä erinomaisesti – moni-ilmeisesti tulkitsien, mutta melodian vaalijana myös koko paketin kasassa pitäen.

Parhaimmillaan uusien ideoiden jännite purkautuu alkuperäisen sävellyksen kauneuden paljastaen kuten Burt Bacharachin Rakastunut jokainen -nimiseksi kääntyneessä Anyone Who Had a Heartissa tai Charles Aznavourin Hier encoressa (Eilen kun mä tiennyt en).

Heikoimmillaan tuntuu, että musiikillisesti kupletin juoni kunnianhimossa pääsee katoamaan niinkuin Son of a Preacher Manissa jota ei musiikillisesti juuri alkuperäiseksi tunnistanut eikä tilalla ollut paljoakaan vaikka hauskaan lopetukseen sekin johti. Papin poika sanoitus oli kyllä varsin hauska (vaikka Joukon ja Kostin tulkinta Tytär salapoliisin on kiistämättä semmoinen suomalaisen käännöslyriikan saavutus että sitä on ehkä mahdoton ylittää).

Paikoin rohkeat musiikilliset valinnat toimivat paremmin, jopa ahdistaviin kuulokuviin vajonnut Windmills of Your Mind tulkinta Mielen tuulimyllyt todisti väkevästi kokoonpanon ilmaisun skaalasta.

Kaksi lisäinstrumentalistia sopivat kokoonpanoon saumattomasti – etenkin Kumpuvaaran harmonikka toi mukaan herkullisen uuden ulottuvuuden. “Jos orkesterissa ei ole haitaria niin siitä puuttuu jotain”, kuten Viinikaisen isä oli Perkon spiikkitarinan mukaan todennut osoittautui Kirjurinluodon keikalla todistetuksi – muutenkin kun siinä spiikin tautologisessa punchlinessa jonka lukija varmasti arvaa.

• Aili Ikonen – laulu
• Jukka Perko – saksofoni
• Jarmo Saari – sähkökitara
• Teemu Viinikainen – akustinen kitara
• + Verneri Pohjola – trumpetti
• + Niko Kumpuvaara – harmonikka

Olli Soikkeli Trio

Korona-aika on pitänyt muutaman ulkomailla aiemmin vaikuttaneen muusikon nyt normaalia pitempään Suomessa. New Yorkissa uraa tehnyt kitaristi Olli Soikkeli on yksi näistä joiden soitosta on saatu livenä nauttia rajoitusten salliessa normaalia enemmän. Nyt Kirjurinluodon lavalle nousi uusi triokokoonpano jossa soittavat basisti Joonas Tuuri ja rumpali Aleksi Heinola. ‘

Soikkeli tunnetaan ehkä parhaiten Django Reinhardtin tyylisen hot jazzin taitajana, mutta skaalaa löytyy paljon enemmänkin kuten Porin setti todisti – Djangoakin kuultiin, mutta Djangoa enemmän sävellyksiä repertuaariin olivat tuottaneet Wes Montgomery ja Antonio Carlos Jobim. Luvassa oli rennolla ammattitaidolla temposta riippumatta vedettyä svengaavaa musiikkia joka kattoi aimo siivun melodista jazzia ja brasilialaista musiikkia joka muodosti melko suurenkin osan setin materiaalista.

Ei voi kuin todeta “se on helppoa kun se osaa” – usein kaikenlaista tilutusta ja soittotaidolla briljeerausta hieman halveksutaan (tunteetonta!), mutta on siinä jotain hienoa kun joku osaa soitaa eikä sitä häpeile.

Triossa basisti Joonas Tuuri oli jälleen mies paikallaan – vähäeleinen luottomies hoiti hommat nytkin. Rumpali Heinollalla on hieman temperamenttia ja räjähdysherkkyyttä takataskussa ja vaikka setti oli hillityllä charmilla vedettyä niin Heinola toi omiin sooloihinsa persoonallisuutta ja liekkiä ettei tarvinnut vikkeläsormisen kitaristin vierellä hävetä.

• Olli Soikkeli – kitara
• Joonas Tuuri – basso
• Aleksi Heinola – rummut

Verneri Pohjola Quartet

Päivän odotettu kohokohta oli Verneri Pohjolan kvartetin Kirjurinluodon illan päättänyt setti. The Dead Don’t Dream levyn ilmestymisestä on jo vierähtänyt aikaa eikä kvartetti – pianossa Tuomo Prättälä, bassossa Antti Lötjönen ja rummuissa Mika Kallio – ole juuri jos ollenkaan päässyt sitä elävälle yleisölle esittämään

Bändi avasi reilun tunnin setin The Conversationalistilla jonka abstrakti tunnustelu viritti heti tunnelman, että kvartetti oli valmis tutkimaan vapaankin tulkinnan mahdollisuuksia levyn materiaalin ympärillä. Vaikka Pohjola on osoittanut olevansa vahvojen melodioiden taitaja niin musiikissa on aina ollut mukana Ilmiliekki Quartetin läpimurrosta asti myös ripaus tai kaksi avant-gardeakin ja nykyinern kvartetti ei pelännyt turhia tutkimusmatkoillaan vaan yleisö sai nauttia vahvan melodisen annin ja jännitteisen tutkistkelun vaihtelusta.

Settiin saatiin myös tervetullut vierailija kun terveyssyistä nykyään harvoin keikoilla nähty Avaran riveissä aiemmin iltapäivällä soittanut Teemu Viinikainen tuli soittamaan Bullhorn-levyn Another Day -biisiin. Näin hetkeksi saatiin kasaan Pekka-levyn yhtye ja paluu vanhempaan tuttuun materiaaliin maistui makealta sekin.

Muuten setti koostui uuden levyn materiaalista, mutta ei tuntunut levytetyn toistolta vaan uudelta ja vielä kehittyvältä. Kvartetin jäsenet ottivat kaikki hetkittäin homman haltuun syviin vesiin hakeutuvin sooloin. Vaikka paljon yleisöä oli jo Kirjurinluodolta lähtenyt illan viilennyttyä niin jäljelle jäänyt yleisö oli musiikin lumoissa kun setti hieman kymmenen jälkeen päättyi. Toivottavasti korona-aika helpottaa ja materiaali saa elää ja hengittää lisääkin.

• Verneri Pohjola – trumpetti
• Tuomo Prättälä  – piano
• Antti Lötjönen – basso
• Mika Kallio – rummut
• + Teemu Viinikainen – kitara

Jamit ja perjantain yhteenveto

Kirjurinluodon ohjelmiston jälkeen oli taas jamien aika Kehräämössä. Päivällä festareilla oli selkeästi enemmän väkeä ja jameissakin oli vähän enemmän tunnelmaa vaikka Kokemäenjoen yli ja ympäri navigoidessa herääkin ajatus, että kyllä perinteinen jamipaikka oli siinä mielessä parempi että Kirjurinluodolta lähtijät kulkivat vahingossakin sen ohi ja kuulivat musiikin. Jameja kuitenkin mainostettiin normaalia enemmän välispiikeissä ja ainakin jamimeiningistä kiinnostunein yleisö paikalle ennen pitkää löysi. Soittajat olivat pitkälti samoja kuin edellisenä iltana, mutta etenkin kitarapuolelle saatiin lavalle kovia vahvennuksia kun Jarmo Saari ja Olli Soikkeli kävivät vuoroillaan jammailemassa.

Yleisesti ottaen tunnelma festareilla on ollut korkealla – niin jazzyleisö kuin muusikotkin tuntuvat hieman helpottuneilta ja onnellisilta kun pitkästä aikaa saadaan nauttia elävästä musiikista. Suomalaisen jazzin ystävälle ohjelmisto on runsas ja täysipainoisista jazzintäyteisistä päivistä on saatu nauttia – perjantainakin ensimmäisistä sävelistä jameista nukkumaan lähtöön jazzpäivä kesti 14 tuntia, suurin osa siitä elävän musiikin siivittämänä. Lokkilavalla viihtyvälle jazzjengille festarien pienempi mittakaava näkyy varsin vähän eikä ole paljon negatiivisia kommentteja kuulunut.