Cafe Pori Jazz: Teemu Viinikainen

Iltapäivän avauksen ilmaiskeikalla saatiin nauttia Teemu Viinikaisen kitarasta reilun tunnin soolosetin ajan. Viinikainen tulkitsi hienostuneen efektirikkaasti sävellyksiä niin jazzin kuvastosta Thelonious Monkilta ja Duke Ellingtonilta kuin muualtakin – kuultiin mm. Unto Monosta ja Rakastan sinua, elämä.

Efektit ja ääninkäsittely toivat settiin intiimiä otetta, hieman Bill Frisellin kaltaista soittoa, eikä sähköisyys vieraannuttanut luonnollisesta – Care Pori Jazzin ympäristön lintujen laulu ja liverrys sopi niin erinomaisesti Viinikaisen setin oheen että piti aivan hetki miettiä oliko kyseessä ihan spontaani lintujen ääntely vai oliko Viinikaisella omat lintuefektit mukana.

Rennot ja humoristiset välispiikit tekivät setin tunnelmasta lämpimän – kitaristi oli yleisöä lähellä.

• Teemu Viinikainen – kitara

 

Riitta Paakki Quartet

Pianisti Riitta Paakin viimevuotinen levy Piste oli positiivinen yllätys – erityisesti kaksi avausraitaa Rebecca ja Garag sisälsivät upeaa dynamiikkaa ja dramatiikkaakin. Tämän levyn materiaalista koostunut keikka oli ehkä hieman rento, laiskan lauantai-iltapäivän versio tästä levystä, mutta nytkin sen keskivaiheille sijoitetut kaksi mainittua kappaletta nousivat esille, erityisesti Rebecan teeman palatessa Manuel Dunkelin soolon jälkeen kehiin tuli jälleen selväksi, että tässä on poikkeuksellisen vahva sävellys jossa on jotain erityistä. Myös Fredin rento svengi ja blues-henkinen herkuttelu vetosivat aurinkoisessa iltapäivässä.

Yleisö näytti kvartetin setin jälkeenkin vielä varsin vähälukuiselta ottaen huomioon että on sentään lauantai jolloin musiikin ystävien luulisi olevan lähes täydellisessä kesäilmassa liikkeellä jo aiemmin.

• Riitta Paakki – piano
• Manuel Dunkel – tenorisaksofoni
• Antti Lötjönen – basso
• Joonas Riippa – rummut

Antti Lötjönen Quintet East

Basisti Antti Lötjösen Quintet East buukattiin alunperin kesän 2020 festareille levyjulkkaritunnelmissa. Kuten Verneri Pohjolan kvartetinkin tapauksessa levyn julkaisusta tuntuu jo olevan vaikka kuinka kauan. Tämän bändin tapauksessa materiaalia on jo ehditty kuulemaan livenäkin mm. Tampere Jazz Happeningissa, joten ehkä enemmän odotukset kohdistuivat siihen oliko tämän kesän esiintymiseen saatu jotain uutta kulmaa tai kehitystä.

Materiaali tuntui ainakin selväsit vielä hioutuneen kun bändi aloitti Erzeben Strassella joka tuntui nyt soljuvan levyä ja aiempia keikkoja paremmin. Verneri Pohjola ja Mikko Innanen kunnostautuivat myös odotetusti solisteina. ALQE:n esiintymisessä oli nyt seikkailullisuus, yllätyksellisyys ja jo tutun materiaalin odotetun tulkinnan turvallisuus hyvässä tasapainossa – nyt ehkä oli se bändin juurien maaperän Charlie Haden/Ornette Coleman -pitoisuus kohdallaan – ja olipa mukana muutama uusikin Lötjösen sävellys, joten sen sijaan että korona-ajan rajoitetussa Tampere Jazz Happeningissa bändin nähneille tämä festarikeikka ei ollut vain jo tutun toistoa.

TJH:sta tuttu kihelmöivä ja kutkutteleva Pocket Yogan venytetty lopetus saatiin tälläkin kertaa setin riehakkaaksi finaaliksi jonka huipentuessa hymyilivät niin soittajat kuin yleisökin.

• Antti Lötjönen – basso
• Jussi Kannaste – tenorisaksofoni
• Mikko Innanen – saksofonit
• Verneri Pohjola – trumpetti
• Joonas Riippa – rummut

Saimaa

Matti Mikkolan johtaman Saimaan yhteislevy tänään myöhemmin vielä Kirjurinluodon lavalle nousevan Pepe Willbergin kanssa oli epätodennäköinen jymymenestys jonka jälkeen Saimaa on jäänyt elämään jonkunlaisen siivun mainstream-suosiotakin säilyttäen. Tämän Pori Jazz Soi Taas -festivaalin kirjossa Saimaalle jäi ehkä tehtäväksi varmistaa, että ohjelmisto ei koostunut pelkästä jazzista mutta soittamisen iloa piisasi ja kai sitä kansansuosiotakin – katsomo nimittäin näytti melko väljältä aiemmin päivällä mutta Saimaan aloittaessa alkoi olla Lokkilavan istumakatsomo täynnä.

Tunnin setissä kuultiin bändin ennen esittämätöntä materiaalia (koska korona, kuten johtaja Mikkola asian ilmaisi) ja linjana oli pitkälti viihteellinen instrumentaalimusiikki. Jos aiemminkin bändi on tulkinnut ennakkoluulottoman reteästi Myrskyluodon Maijan (joka päätteeksi kuultiin vanhasta ohjelmistosta) niin nyt oli musiikin linjaa käännetty vielä vähemmän viihteen puolelle kevyellä ironiakuorrutuksella – kuultiin useita noveltyhittejä ja sen kaltaista kamaa kuten Tequila, Herb Alpertin Spanish Fly ja TV-sarjanBonanzan tunnari, mutta myös vähän kunnianhimoisempaa, mutta viihteellistä instrumentaalimusaa kuten bändin tulkinta Allman Brothers Bandin Jessicasta. Tuli mieleen että bändi oli tässä asussaan vähän kuin musiikkiopistolaisten sisäsiisti Sleepy Sleepers.

Mikäs siinä – hauska musiikillinen välipala, vähän onnistui Saimaa saamaan kansaa tanssimaankin, joskin normaalivuonna kun tanssittavaa musiikkia olisi tarjolla enemmän olisi varmaan saatu vähän paremmatkin bileet pystyyn.

• Matti Mikkola – kitara
• Nelli Saarikoski – laulu, tamburiini
• Jani Kankare – huilu, saksofoni
• Janne Toivonen – trumpetti, kitara
• Juha Kuoppala – koskettimet
• Mikael Myrskog – koskettimet
• Jesper Anastasiadis – basso
• Toni Kulku – lyömäsoittimet
• Mooses Kuloniemi – rummut
• Tero Sundell – rummut

Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement: En soisi sen päättyvän

Jos jotkut levyt joutuivat koronan takia odottamaan julkkarikeikkaansa vuoden niin Pepe & Paradisen Niin vähän on aikaa sai sitä odottaa 49 vuotta sillä lauantain Pori Jazz Soi Taas -setti jossa Willberg lauloi Otto Donnerin kotimaisiin runoihin säveltämää musiikkia Niin vähän on aikaa ja En soisi sen päättyvän levyiltä Jukka Eskolan kokoaman bändin säestämänä oli Willbergin välispiikin mukaan ensimmäinen kerta kun tämän levyn materiaali koskaan esitettiin livenä.

Itselleni molemmat näistä levyistä kuuluvat Love Recordsin merkittävän tuotannon ehdottomaan parhaimmistoon. Ne edustavat paitsi suomalaisen runon ja jazzin kohtaamista parhaimmillaan niin ne ovat myös Donnerin musiikin merkittävimpiä levytyksiä ja Niin vähän on aikaa erityisesti minulle myös Willbergin uran huippusaavutus laulajana.

Willberg on 70-luvun puolessa välissä syntyneen näkökulmasta Willberg on tehnyt muutaman paluun suuren yleisön suosikiksi – ensin 90-luvulla Mestareissa ja sitten aiemmin lauantaina esiintyneen Saimaa -yhtyeen kanssa, mutta nämä levyt tuntuvat aina jääneen vain jazzväen suosikeiksi. Niin kovasti Niin vähän on aikaa LP:n Digeliuksesta löytyessä ilahtunut sielunu riutui nähdessään sittemmin ilmestyneen Svartin uusintapainoksen päätyvän alennuslaariin… Käsistähän näin merkittävien klassikoiden uusintajulkaisuthan pitäisi viedä. Niinpä tämä Eskolan ideoima kunnianosoitus vain näille levyille oli ohjelmiston odotetuimpia hetkiä ja se muutenkin erottui Pori Jazz Soi Taas -ohjelmistosta projektina joka tarjosi festivaaleila tuoreen konseptin siinä missä monet muut setit olivat “vuoden myöhässä” tapahtuneiden tuntuisia.

Eskolan kokoama Jukka Eskola Statementiksi nimetty bändi oli sekä solistisesti vahva niin myös monipuolinen. Puhaltimissa kuultiin Eskolan lisäksi Pope Puolitaipaleen ja Aleksi ahoniemen saksofoneja ja huiluja, koskettimet hoiti Saimaassakin edellisessä setissä soittanut Mikael Myrskog, bassossa Eero Seppä ja rummuissa Jaska Lukkarinen.  Puhaltajat hoitivat myös monin paikoin tärkeitä muita lauluosuuksia.

Heti alkutahdeista kävi selväksi, että Statement hoitaisi sovitusten tulkinnan pieteetillä. Avattiin En soisi sen päättyvän -levyn alkutahtien mukaisesti josta siirryttiin heti Niin vähän on aikaa -nimibiisiin jonka sovitus edustaa tätä materiaalia maagisimmillaan.

Willbergin (74) äänessä kuuluivat vuodet yllättävän vähän. Laulajalle tämä materiaali on paikoin ehkä yllättävänkin haastavaa – aikansa modernit runot innoittivat Donneria paikoin haastaviin rytmisiin valintoja ja monet kohdat vaativat myös korkeaa ja vahvaa ääntä. Tämä live-esiintyminen jotenkin konkretisoi tämän materiaalin haasteet eri tavalla kuin levy jolla voi aina luottaa kaiken onnistuvan ja sitä hienompi oli kuulla miten Willberg materiaalin vielä pystyi hoitamaan.

Musiikillisesti Statement pystyi tarjoamaan erittäin vahvoja sooloja. Sekä Puolitaival Tuuleen kylväjällä että Eskola Lähtisin taas matkalle kappaleissa nostivat tunnelman uudelle tasolle heittäytyvin sooloin jonka Willbergkin spiikeissään noteerasi.

Ainakin minulle tämä setti täytti odotukset sille mitä odotin kunnianosoitukselta Willbergin jazzin ja runon yhdistäneille projekteille – tämä oli se Willberg-nostalgiahetki jota olin ehkä aina odottanut, mutta en osannut toivoa, kiitokset Jukka Eskolalle sen ideoinnista.

Yleisöki nautti kuulemastaan. Setin saamat suosionosoitukset olivat ehkä tähän astisen festivaalin raikuvimmat. Tämä ohjelmisto esitetään vielä ainakin Oulussa Elojazzeilla 7.8. ja Helsingin juhlaviikoilla 31.8. Jos näiden levyjen ystävät ovat empineet että mitäköhän mahtaa olla luvassa ja kannattaako keikalle mennä niin kyllä kannattaa.

• Pepe Willberg – laulu
• Jukka Eskola – trumpetti, flyygelitorvi, sopraanopasuuna, laulu
• Pope Puolitaival – saksofonit, huilu, laulu
• Aleksi Ahoniemi – saksofoni, huilu, kitara, laulu
• Mikael Myrskog – koskettimet
• Eero Seppä – basso
• Jaska Lukkarinen – rummut

Pori Jazz Soi Taas yhteenveto

Kolmen pitkän jazzpäivän jälkeen lähdin jo tämän setin jälkeen kotimatkalle joten Quintessence ja viimeiset jamit jäivät kokematta, joten vielä olisi ollut jazzia lisääkin, mutta ei ainakaan jäänyt sellaista tunnelmaa, että pienemmän mittakaavan festivaali olisi ollut ohjelmistoltaan rajoittunut. Suomalaisen jazzin ystävää hemmoteltiin monipuolisella ohjelmistolla ja melkein pääsi sanomaan, että nyt on Pori Jazzeilla jo pelkkää jazzia.

Näin rikkaan festivaalin luominen epävarmoissa olosuhteissa tuntui työvoitolta, mutta nyt kun koki sen näinkin onnistuneena niin ehkä kunnianhimoa olisi voinut olla enemmänkin. Jos korona-aika ei olisi tehnyt kaikesta libemusiikista epävarmaa ja harvinaista herkkua niin ohjelmisto olisi varmasti negatiivisesti tuntunut “parasta ennen”-päivämääränsä ohittaneelta – vuoden myöhästynyt “julkkarikeikka” ei sitten kuitenkaan ole uuden materiaalin tuoreen esittämisen tai pitemmän soiton jälkeen kehittyneen materiaalin veroinen elämys.

Järjestelyt toimivat Kirjurinluodolla ja Kehräämössä yleisesti ottaen hyvin. Hieman laajempaa ruokavalikoimaa olisi kaivannut, kahden ruokakojun tarjonta alkoi kolmantena päivänä tuntua jo nähdyltä vaikka sekä Turo’s Hevi Kebab että Levant mainiot festarimurkinat tarjosivatkin.

Jamipaikkana Kehräämö tarjosi hienot puitteet jammailulle, vaikkakin sijaintina se tuntui syrjäiseltä ja vaati oman perehtymisensä siinä missä vanha Cafe Jazz oli automaattisesti Kirjurinluodolta keskustaan poistuneiden reitillä. Kaikki päivät juontanut Tuomas Kirkkopelto toi onneksi spiikeissään esille useampaan kertaan jatkovaihtoehtoja niin Kehräämössä kuin Cafe Pori Jazzissa jotka olivat perinteiseen tapaan jätetty festivaalin sivuston ohjelmatiedoista pois. Ehkä monelta jäi myös huomaamatta että joka päivä Kirjurinluodolla Cafe Pori Jazzissa juuri ennen Pori Jazz Soi Taas -ohjelmaa oli tarjolla mainioita ilmaiskonsertteja joiden tarjonta ei olisi Lokkilavalla kalvennut – erityisesti Petri Puolitaival Nordic4:n setti Jukka Eskolalla vahvistettuna perjantain alkuiltapäivässä oli jopa näiden kolmen päivän parhaimmistoa.

Pienessä mittakaavassa oli hyötynsäkin. Päälavan isot nimet jazzin ulkopuolelta vievät usein keskusteluja Pori Jazzista jazzfestivaalina väärään suuntaan – vaikka festareilla tapahtuu “normivuosina” paljon muutakin niin erityisesti kun otetaan huomioon festariviikon keikat Kirjurinluodon ulkopuolella niin Pori Jazz on ollut tälläkin vuosituhannella erittäin merkittävä suomalaisen jazzin vuosittainen katselmus. Nyt muun toiminnan jäädessä käytännössä pois, tämä puoli pääsi keskiöön.