Kitaristi Varre Vartiainen tunnetaan musadiggarien keskuudessa varmasti monipuolisena tekijänä – Husbandin muistanevat monet Jazzpossun ikätoverit ainakin ja mainstreamissa ja sen lähimaastoissa Vartiaisen kitaraa on kuultu Nylon Beatin, Paula Koivuniemen ja 2000-luvun Leningard Cowboysin ja Sleepy Sleepers -kokoonpanoissa. Sibelius-Akatemiassa taiteellista tohtorintutkia kohti työskentelevän Vartiaisen kyvykkyys perinteisemmän jazzin soittajana on ehkä alkanut kuitenkin tulla esiin vasta viime vuosina ja nyt se viimeistään paljastuu levytyksiltä jazzia seuraaville Eclipse Musicin julkaisemalla Vartiaisen ensimmäisellä omiin nimiin laitetulla julkaisulla Almost Standards.
Aivan yllätyksenä Almost Standards ei jazzkenttää seuraaville tule, levyä on jo vähän ehditty odottelemaankin – monet nyt julkaistuista kappaleista sisältyivät kesäkuussa 2020 radiossa kuultuihin Vartiaisen YLEn Jazzklubin studiosessioihin ja suoratoistopalveluissa julkaistiin myöhemmin 2020 kolme raidoista singlenä ja muutamaan kertaan noita mainioita maistiaisia on Jazzpossunkin kuukausittaisilla soittolistoilla kuultu.
Levyllä ollaan perinnetietoisen jazzin ytimessä, kuten Almost Standards -nimikin antaa ymmärtää. Vartiainen pitää yllä omalta osaltaan jazzin elävää perinnettä niinkuin sitä ylläpidetään jazzkouluissa ja -klubeilla ympäri maailmaa ja hyvin pitääkin. Bändissä soittaa Suomen akateemis-kokojazzklubilaisen siiven kovimpia luita – saksofonissa Joonatan Rautio, vuorovetohenkisesti harmoniasoittimena kuullaan Jukkis Uotila pianoa tai Severi Pyysalon vibrafonia, bassossa ehkä Suomen jazzkentän kroonisesti alilevytetyin soittaja Timo Hirvonen ja rummuissa Jussi Lehtonen.
Levyn kappaleet ovat Vartiaisen omia sävellyksiä, mutta perustuvat tunnettuihin jazzstandardeihin. Tällaisten ns. kontrafaktien säveltäminen tuli olennaiseksi osaksi jazzin palettia 40-luvun bebopin myötä. Raadollisin selitys on että jos musiikin ytimenä on improvisointi ja soolot niin mitäpä sitä säveltäjälle maksamaan osinkoa lyhyesti vedetystä teemasta, mutta kyllä Charlie Parkerin nerouskin tuli vahvasti ilmi nokkelasti vanhoihin harmonioihin sukeltaneista mielikuvituksellisista ja tuolloin vahvasti omia polkujaan kulkeneista uusista melodioista.
Jotkut linkit ovat selkeämpiä, Leosta kuulee Sonny Rollinsin rhythm changes-klassikon Oleo hengen ja nimi vielä yhteyden vahvistaa, I Love Me vetää nimellään ajatukset jo ennakkoon Cole Porterin I Love Youn suuntaan – joistain kuvittelee olevansa todennäköisesti jäljillä, Blues for Jayn 16-tahtinen rakenne ja muutamat melodian osuudet vievät vahvasti ajatukset Thad Jonesin Groove Merchantiin ja joitain jää pohtimaan – Dolphin Romancen nimestä lienee pakko ajatella, että Hancockin Dolphin Dance on innoitus, mutta jotenkin kasari/ysärisiirappinen balladitulkinta mahdollisia vaikutteita hälventää ja Parisin melodiassa kuulin ensin Coltranen Resolutionin jonka jälkeen aloin epäillä että olisiko se sittenkin Monkin Bemsha Swing, mutta taitaa ehkä nimen perusteella ollakin Bill Evansin Nardis… Muutamissa raidoissa jäi tämä kuulija kelaamaan ihan tyhjääkin, mutta ei kontrafakteissa ole mistään arvuuttelukilpailusta kysymys – muotojen ja harmonioiden tuttuus muista stankuista on muusikoille varmasti oivaa tietoa joilla jazzpaketti saadaan vaivatta kasaan, mutta kuulija voi huoletta vain nauttia taidokkaasta jazzista yhteyksiä tietämättä – yhteys jazzin kaanoniin tulee selväksi ilman yksittäisten linkkien tietämistäkin.
Tuo yhteys jazzin juuriin onkin Almost Standardsin kovaa ydintä – ei vain kappaleiden innoituksen vaan myös Vartiaisen oman soiton kautta. Vartiainen käyttää tag linea “Jazz Guitar – Rock Attitude”, mutta rokkiasennetta on ehkä yllättävänkin vähän, sen ehkä bändin vankka jazztausta tällä levyllä vahvistaa. Vartiaisen jazzkepittely ei jää harrasteluksi. Jos sidemanlistaus saa veden nousemaan jazzkielellesi niin Vartiaisen leader-debyytti toimittaa erinomaisesti sitä mitä paketin kannessa annetaan ymmärtää.
Levyllä on maukasta ja menevää sooloilua. Vartiainen ei sorru usein rock-hommissa kunnostautuneiden kitaristien liialliseen blueskuvaston käyttöön (Blues for Jayssa moinen tietysti sallittakoon) ja onneksi muutkin mainiot soittajat pääsevät ääneen solisteina – oiva jazzlevy alusta loppuun!
Uutta levyä saa nyt CD ja digimuodoissa Vartiaisen Bandcampista, lehdistötiedote lupailee LP:tä toukokuuksi.
- Varre Vartiainen – kitara
- Joonatan Rautio – tenorisaksofoni
- Jukkis Uotila – piano, sähköpiano
- Severi Pyysalo – vibrafoni
- Timo Hirvonen – basso
- Jussi Lehtonen – rummut