Pori Jazzin perjantain ohjelmisto oli paperilla ennakkoon oma suosikkini kolmesta päivästä. Sääennuste lupasi jatkuvaa, mutta pientä sadetta, mutta ei se torstainakaan hirveästi tunnelmaa haitannut, joten korkein odotuksin suunnattiin jälleen Kirjurinluodolle.

Jazzdiggarin päiväohjelma on jälleen vuorottelua Lokkilavan ja Poriljongin välillä ja erityisesti perjantaina harmillisesti kiinnostavaa ohjelmistoa menee päällekäin kun sekä Lokkilavalla että OP-lavalla on kiinnostavaa ohjelmaa.

Talambo

Basisti Jori Huhtalan Talambo alkoi studioprojektina, mutta myöhemmin tätä Delusions of Grandeur -levyllä julkaistua musiikkia esittämään koottiin myös muhkea seitsemän hengen livekokoonpano jolla oli kunnia avata perjantain hieno Lokkilava-kattaus.

Septetillä olikin mainio hyvin ulkoilmalavalla skaalaava soundi. Huhtala soittaa tässä projektissa sähköbassoa ja tämän kanssa vahvan rytmisen pohjan luovat rumpali Tuomas Timonen ja tässä bändissä elektroakustisia lyömäsoittimia soittava Jaska Lukkarinen. Koskettimissa Huhtalan pitkäaikainen yhteistyökumppani Antti Kujanpää ja eturivissä tenorisaksofonissa Jussi Kannaste, kitaroissa Sigurdur Rögnvaldsson ja multi-instrumentalisti Joakim Berghäll sekä alttosaksofonissa että kitarassa.

Yksi miete jäi setistä vahvimpana mieleen – rytminen pohja ja groove ja soundi olivat niin mukavasti kohdallaan että lähes jokaiseen biisiin olisi toivonut vahvempaa sooloilua, nyt jäi semmoinen fiilis että jotain jäi puuttumaan. Kyllähän bändistä solisteja löytyi, mutta septetin massasta olisi suonut soolojen nousevan vahvemmin esiin – tässä olisi sinänsä ollut aineksia vaikka mihin.

• Jori Huhtala – basso
• Jussi Kannaste – saksofoni
• Joakim Berghäll – saksofoni, kitara
• Sigurdur Rögnvaldsson – kitara
• Antti Kujanpää – koskettimet
• Tuomas Timonen – rummut
• Jaska Lukkarinen – lyömäsoittimet

Juho Valjakka Trio

Pianisti Juho Valjakka on vielä suhteellisen uusi tulokas jazzkentälle. Muistan nähneeni Valjakan ensimmäisen kerran jaZZanti-sarjassa nuorten muusikoiden NIMBY -kokoonpanossa ja sitten sen jälkeen seuraavan kerran UMOn pianistina – hieno meriitti nuorelle soittajalle.

Valjakan nykyinen trio on toiminut jo muutamia vuosia – bassossa Oskari Siirtola ja rummuissa Anssi Tirkkonen – ja ensilevy Liminal Spaces ilmestyi äskettäin – tosin sen verran vähin äänin että en ole sitä itse vielä kuullut. Pientä levyjulkkaritunnelmaakin Poriljongin setissä näin oli.

Valjakan itse säveltämä musiikki oli modernia jazzia rikkain harmonioin pienellä jatkuvalla jännitteellä maustettuna. Se toi mieleen hieman Aki Rissasen musiikin jazziin päin kalleellan olevan puolen, mutta siinä missä Rissasen musiikissa muut musiikilliset vaikutteet kuuluvat jazziakin vahvempana oli Valjakan trion musiikki selvästi jazzperiinteestä tullutta.

Nuori trio teki hyvää jälkeä ja erityisesti Siirtolan otteet vakuuttivat niin napakassa rytmin ylläpidossa kuin vakuuttavassa sooloilussa. Tulevaisuuden jazznimiä!

• Juho Valjakka – piano
• Oskari Siirtola – basso
• Anssi Tirkkonen – rummut

Immanuel Wilkins Quartet

Torstaina Lokkilavalla soittaneen Joel Rossin tavoin saksofonisti Immanuel Wilkins kuuluu legendaarisen Blue Note -levymerkin nykyisiin nuoriin artisteihin jotka todistavat että Blue Note kuuluu vieläkin mielenkiintoisinta uutta amerikkalaista jazzia julkaisevien labelien joukkoon. Muutaman vuoden takainen Omega on viime vuosien vahvimpia debyyttilevyjä ja tämän vuoden The 7th Hand on kelpo seuraaja ja yksi vuoden tähän mennessä parhaista jazzlevyistä.

Jos torstaina Ross ei Lokkilavalla tavoittanut levyjensä tenhoja niin Wilkinsin kvartetilta tämä kävi paremmin. Debyyttilevyn Grace and Mercyn tunnistettava teema loi heti tunnelman, että tuo levyiltä jo tuttu bändi oli nyt täällä elävänä. Kvartetti jaksoi kehitellä kappaleita pitkään – reiluun tuntiin taisi mahtua neljä sävellystä ja hehkuttelu palkittiin paikoin tunnelman kohotessa korkealle. Rumpali Kweku Sumbry osoittautui kovaksi tekijäksi ja ensimmäisen puoliskon vahva soolo jäi kohokohtana mieleen.

Aivan täysosumaa Wilkinsin setistä ei kuitenkaan tullut, kun ennustettu sadekuuro vihdoin iskin setin puolessa välissä niin sekä Wilkins että pianisti Micah Thomas syyllistyivät sooloissaan turhaan näpertelyyn joka ei ulkoilmassa toiminut juuri ollenkaan.

Setti saatiin kuitenkin lopuksi vielä uuteen nousuun kun Wilkins kutsui lavalle vieraaksi Shabaka Hutchingsin jonka Sons of Kemetin saataisiin lavalle myöhemmin. Kahden huippusaksofonistin voimin viimeinen kappale nosti taas tunnelman korkealle ja aurinkokin alkoi taas paistaa.

Hutchings oli Porissa päivälleen viisi vuotta aikaisemmin Shabaka and the Ancestorsin kanssa ja silloinkin hänet nähtiin lavalla toistamiseen Sun Ra Arkestraa vahvistamassa. Näin saatiin Lokkilavalla hauska linkki festivaalin lähihistoriaan.

• Immanuel Wilkins – saksofoni
• Micah Thomas – piano
• Richard Rosato – basso
• Kweku Sumbry – rummut
• +Shabaka Hutchings – tenorisaksofoni

Uxila Exile

Vibrafonisti Ilkka Uksila teki viime vuonna vahvan nousun suomalaisen jazzin levypuolen mielenkiintoisimpiin tekijöihin soittamalla monilla huippujulkaisuilla ja hänen oman Uxila Exile -bändinsä debyyttikin oli varsin mainio julkaisu.

Poriljongissa Uxila Exile jäi hieman välipalan oloiseksi kun Lokkilavalla tarjoiltiin ennen ja jälkeen maailman kärkikokoonpanoja. Mukavaltahan Uxila Exile silti kuulosti, festareilla torstainakin hyvin esillä ollu Tomi Nikku vakuutti jälleen trumpetissa. Energy kappaleen soolossa oli hienoa ajatuksen selkeyttä ja itsevarmuutta. Myös levyn avauskappaleen Crane Island aikana bändi sai aikaan hetkeksi maagista tunnelmaa.

• Ilkka Uksila – vibrafoni
• Tomi Nikku – trumpetti
• Joonas Tuuri – basso
• Ville Luukkonen – rummut

Sons of Kemet

Oma kiinnostukseni brittijazzin uuteen aaltoon voi katsoa alkaneen siitä kun näin Shabaka Hutchingsin Sons of Kemetin Tampere Jazz Happeningeilla 2014. Tuolloin Hutchings oli Suomessa vielä käytännössä tuntematon hahmo, mutta varsin nopeasti sen jälkeen uusi Lontoolainen musiikki valtasi jazzmaailman toden teolla. Selvästi suurin aallonharja tuon skenen nousussa on jo nähty ja muutenkin tuntuu että ehkä aikakausi on vaihtumassa. Sons of Kemetkin on ilmoittanut että nyt käynnissä oleva kiertue tulee olemaan yhtyeen viimeinen – ainakin tässä muodossa. Ei sillä että tämäkään ehkä täysin pysyvä muoto olisi – kiertueen kumpikaan kahdesta rumpalista ei nimittäin ole bändin levyillä soittanut, mutta ehkä tärkeimmät tekijät kokoonpanossa ovat kuitenkin Hutchings ja tuuban soittaja Theon Cross joka on vakuuttanut myös omilla levyillään. Vaikka Cross ei ole Sons of Kemetin ensimmäinen tuuban soittaja niin ainakin minun mielestäni juuri hän on hionut tuuban käytön nopeatempoisen ja tanssittavan musiikin luihin ja ytimiin käyvänä bassona joka toimii käytännössä paremmin kuin voisin kuvitella.

Suurin piirtein joka vuosi Lokkilavalla on yksi artisti joka innostaa yleisön tanssimaan ja tänä vuonna Sons of Kemet oli selkeästi tässä roolissa ja jo setin alkupuolella tanssinhaluista väkeä alkoi kerääntyä lavan eteen.

Sons of Kemet tarjoiliki sitten rituaalin omaista rytmikästä ja hypnoottistakin afrofuturistista tanssimusiikkia jonka tahtiin kelpäsi liikkua. Viimeisimmällä levyllä Black to the Future yhteiskunnallisesti kantaaottavalla rapilla oli melko suuri osa joka jakoi bändin musiikin ystävien mielipiteitä. Nyt livenä paino oli täysin rytmikäällä musalla joka soi lähes tauotta. Pienen hengähdystauon Hutchings soi yleisölle soittaen tovin soolohuilua toukokuisen Afrikan Culture soololevynsä hengessä, joskin sekin oli varsin rytmikästä menoa.

Vahva esitys!

• Shabaka Hutchings – saksofoni
• Theon Cross – tuuba
• Jas Kayser – rummut
• Edward Wakili-Hick – rummut

Maxxxtet

Ehkä paras muistoni Poriljongista aiemmilta vuosilta on Max Zengerin Globuksen keikka vuodelta 2019 joka oli tuon vuoden parhaita millään lavalla näkemiäni ja todella vahva veto. Kun Zengerin toinen kokoonpano Maxxxtet avasi settinsä todella tulisella versiolla Demoni 1:stä niin kävi mielessä että onko Zenger ja Poriljonki todella lyömätön yhdistelmä.

Ihan yhtä timanttisesti ei sentään keikka jatkunut kun alkurypistys, mutta erittäin kovilla energiatasoilla liikuttiin ja keikka oli vahvempi kuin keväinen esitys Espoon April Jazzeilla. Erityisen kovassa vedossa oli basisti Eero Tikkanen joka soitti todella intensiivisesti ja lähes paikoin jätti muun bändin varjoonsa ja sai muutkin paikoin innostettua kovaan meininkiin – vahvan avauksen kaltaista vahvuutta koettiin myös Demoni 3:n intensiivisessä teemassa. Tikkasen vahvojen otteiden lisäksi myös festareilla kovasti urakoinut Tomi Nikku joka soitti tässä jo neljännen setin kahden päivän sisällä sooloili väkevästi.

• Max Zenger – alttosaksofoni, bassoklarinetti
• Tomi Nikku – trumpetti
• Eero Tikkanen – basso
• Jonatan Sarikoski – rummut

Joe Lovano & Dave Douglas Quintet: Sound Prints

Lauantaina jazzin perinteessä vahvimmin kiinni olevaa ohjelmistoa edusti saksofonisti Joe Lovanon ja Dave Douglasin Sound Prints joka syntyi kymmenisen vuotta sitten kunnianosoituksena Wayne Shorterin työlle johtajakaksikon omin sävellyksin.

Shorter on yksi jazzin historian merkittävimmistä säveltäjistä. Hänen sävellyksensä määrittivät paljon 60-luvun post-boppia, erityisesti Miles Davisin post-bop ajattelun kiteyttänyt 60-luvun kvintetissä Shorterilla oli iso rooli. Kun jazzin kehityskulussa seuraava askel oli sähköinen fuusio niin post-bop jäi tietyssä mielessä perinteisen akustisen jazzin kehityksen huipuksi joten Shorterin ottaminen kiintopisteeksi antoi Lovanolle ja Douglasille mahdollisuuden laajaan modernin jazzin tutkiskeluun. Toki Shorter soitti ja sävelsi myös fuusiobändi Weather Reportissa, mutta ei tullut mitenkään yllätyksenä että tuota aikaa ei tässä setissä noteerattu.

Sound Printsin sävellykset tavoittivat paikoin mainiosti Shorterin henkeä. Tarpeeksi lähellä että joku Shorterin sävellyksistä tuli elävästi mieleen menemättä kuitenkaan liian lähelle pikkunäppärään teemojen variointiin. Aivan stererotyyppistä “soitetaan Shorterin hengessä” -meininki ei onneksi ollut. Lovano ihastutti viime vierailullaan April Jazzeilla 2021 upealla balladisoitollaan ja vähän balladiherkutteluhenkeä saatiin mukaan nytkin ja Douglaskin soitti paikoin suorastaan romanttisen herkästi. Monipuoliset soittajat pääsivät näyttämään laajasti taitojaan.

Muutaman kerran saivat lavan haltuunsa myös kvintetin muut jäsenet. Pianisti Lawrence Fields ja basisti Yasushi Nakamura hoitivat tonttinsa toimivasti, rumpali Rudy Royston jopa puolestaan pääsi säväyttämäänkin.

• Joe Lovano – saksofoni
• Dave Douglas – trumpetti
• Lawrence Fields – piano
• Yasushi Nakamura – basso
• Rudy Royston – rummut

Perjantain jamit

Kun Sound Printsin jälkeen ehdittiin Kehräämölle niin Max Zengerin johdolla house bändin Lee Konitz -teemasetti oli jo hyvässä käynnissä. Kehräämön jamien vähäisiä yleisöääriä on tullut harmiteltua, mutta perjantai osoitti että ehkä turhaan. Kun jamit saatiin käyntiin niin Kehräämön pöydät olivat suurinpiirtein täynnä yleisöä – perinne jatkuu!

Musiikillinen anti oli vahvaa ensimmäisessä riipaisussa kun lavalla nähtiin mm. viime aikoina monissa Helsingin jameissakin nähty pitkän linjan pianisti Vova Shafranov, Kaisa Mäensivu, Joe Peri, Adele Sauros, Sibelius-Akatemiassa opiskeleva nuori trumpetistilahjakkuus Vid Sketa ja erittäin vakuuttavaa jälkeä sooloissaan tehnyt virolaissaksofonisti Aleksander Paal. Laittakaapa nimiä mieleen!