Vuonna 2023 julkaistiin jälleen mukavasta uutta suomalaista jazzia. Viiden kärjen ja 15 muun huomionarvoisen levyn joukko valikoitui noin neljästäkymmenestä ehdokkaasta ja valinta oli vaikea – listan ulkopuolelle jäi paljon mielenkiintoista musiikkia. Kotimaista listaa kootessa harmitus siitä että kaikkia huomion arvoisia levyjä ei voi nostaa kahdenkymmenenkään joukkoon jää usein päällimmäiseksi tunteeksi kuratoijalel, niin tänäkin vuonna. Voidaan kuitenkin iloita siitä että mielenkiintoisia jazzlevyjä ei ole koskaan aiemmin julkaistu Suomessa niin paljon kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Pitemmittä puheitta sukelletaan tarjontaan, tässä seulan läpäisseet levyt 6-20 esittäjän mukaan aakkosjärjestyksessä:
- Aili Ikonen – Helposti palavaa
- Aki Rissanen – Hyperreal
- Aleksi Heinola Quartet – Aleksi Heinola Quartet
- Freezer – Icebreaker
- Heikki Ruokangas – Karu
- Josefiina Vannesluoma & Mortal Lease – The Mortal Lease
- Jouni Järvelä, Lenny Pickett, Pepa Päivinen, Jonatan Sarikoski – Jouni’s Pipe Dream
- Laihonen & Salmi – Rauhan ja nautinnon puutarhassa
- Nathan Francis Quintet feat. Vladimir Shafranov – The House that Bobby Built
- Sigurður Rögnvaldsson – Luna
- The Stance Brothers – Duktus
- Tuomas Paukku Scription – Whirls
- Tuomo Uusitalo Trio – Homecoming
- Valtteri Laurell Nonet – Tigers Are Better Looking
- VIRTA – Horros
5. Aarni Häkkinen – Aarni Häkkinen Jazz Orchestra
Tuntuu että pasunisti/säveltäjä/orkesterinjohtaja Aarni Häkkisen debyyttilevystä Aarni Häkkinen Jazz Orchestra pitäisi puhua paljon enemmän kuin puhutaan. Häkkinen on jo aiemmin saavuttanut menestystä Roast Burn Big Bandin johtajana mm. voittamalla Suomen Big Band -mestaruuskilpailun 2018, mutta ensilevy joka samalla aloitti Häkkisen ja Tuomas Talven perustaman Bopcat Recordsin julkaisutoiminnan on vahva näyttö nuoren säveltäjän kyvyistä ja levylle koottu kokoonpano on melkoinen all-star kattaus kotimaista jazzosaamista trumpetisti Ryan Quigleyllä vahvistettuna.
BIg band -levyrintamalla Aarni Häkkinen Jazz Orchestra on merkittävin uusi avaus Sointi Jazz Orchestran debyytin jälkeen. Vahvasti big band -musiikin perinteessä kiinni oleva musiikki ei ehkä ole kovin trendikästä, mutta Häkkiseltä voidaan tämän levyn perusteella odottaa tulevaisuudessa paljon big band -kulttuurin jatkajana ja tulevaisuuden nimenä.
4. Antti Lötjönen Quintet East – Circus/Citadel
Basisti Antti Lötjösen kolmen puhaltajan Quintet East jatkoi seikkailujaan ilmaisun vapauden maailmoissa onnistuneesti alkuvuodesta toisella levyllään Circus/Citadel.
Lötjösen sävellykset jättävät Mikko Innaselle, Jussi Kannasteelle ja Verneri Pohjolalle paljon tilaa mehevälle sooloilulle ja rummuissa Joonas Riipan luovuus pääsee valloilleen. Circus/Citadelilla kuullaan kotimaista Ornette Coleman/Charlie Haden henkistä musaa mehevimmillään – puoli jalkaa vapailla poluilla mutta kuitenkin homma täysin hallussa.
3. Kaisa’s Machine – Taking Shape
New Yorkissa vietetty aika kuuluu basisti Kaisa Mäensivun Kaisa’s Machinen uudella levyllä. Uutta levyä “masiinalta” olikin jo innokkaasti odotettu debyytin jatkoksi ja New Yorkissa vaikuttavista muusikoista koottu versio bändistä ei pettänyt odotuksia.
Kansainvälisen tason suoritus jolla basisti todistaa taitonsa säveltäjänäkin.
2. New 4 – Direction Zero
Joskus hyviä jazzlevyjä julkaistaan hämmentävänkin vähin äänin. Varsin vähälle huomiolle on jäänyt uuden New 4 kokoonpanon vain digitaalisesti julkaistu debyytti Direction Zero. Kokoonpanossa soittavat Tomi Nikku, Toomas Keski-Säntti, Joonas Tuuri ja Jonne Taavitsainen ja jälki on niin priimaa kuin näiltä soittajilta voi odottaa.
Bändin moderni jazz on terävää ja intensiivistä. Parhaimmillaan soittajat innostuvat oikein tosissaan – on aina ilo kuulla jazzia jossa kappaleiden huippukohdat kasvavat sooloista muusikoiden innostaessa toisiaan ja Direction Zerolla on mukavasti juuri tällaista dynamiikkaa.
1. Verneri Pohjola – Monkey Mind
Verneri Pohjolan uusi kvartetti jatkaa Pohjolan voittokulkua. Monkey Mind -levyllä on paljon tuttua Pohjolaa, mutta myös riittävästi uutta. Muutamilla kappaleilla vierailevat soittajat ja Tuomo Prättälän elektroniikka tuovat levylle uusia sävyjä joka nostaa uuden levyn edellisen kvartettilevyn The Dead Don’t Dream edelle.
Pohjolan taiteellisen ilmaisun eri puolten synteesikin tuntuu jatkuvasti kehittyvän, Pohjolan trumpetti soi monipuolisemmin kuin koskaan.
Jos Monkey Mindia ei ehkä varauksetta voi nostaa Pohjolan uran parhaaksi levyksi niin se kuitenkin edustaa yhä suomalaista jazzia parhaimmillaan.