Tahmela Six Tenhossa


Mustik Motel -levymerkin alkukesällä ulos tullut ensimmäinen julkaisu Tahmela Sixin Mount on yhä vuoden keskeisiä kotimaisia julkaisuja. Olikin siis suorastaan välttämätöntä lähteä Tenhoon sunnuntaina 20.10. kun tuli ensimmäinen tilaisuus kuulla bändiä livenä pääkaupunkiseudulla.

Maamme tämän hetken free jazz osaajien kermasta idean isän, ääni-insinööri Jarno Alhon ja bändin lyömäsoittaja Janne Tuomen kokoama ryhmä ei aivan täysilukuisena saapunut Tenhon lavalle sillä puhaltaja Otto Eskelinen oli sairastunut, mutta muuten paikalla oltiin levyn kokoonpanossa – tenorisaksofonissa Sami Sippola, trumpetissa Eero Savela, kitarassa Topias Tiheäsalo, bassossa Eero Tikkanen ja Tuomi rummuissa.

Mainiota meininkiä loi myös tämä Tahmela Fünf, kuten Tiheäsalo sitä kutsui, eikä bändin polveileva free kolmea puhaltajaa suinkaan vaadi. Tunnelmat vaihtelevat rubaattomaalailusta rytmisesti menevämpään poljentoon ja etenkin sitten kun grooveen isketään kiinni on meininki mitä mainiointa. Levyn tapaan tärkeänä moottorina toimivat Tikkasen basso ja Tiheäsalon kitara joka huokuu varhaisten Pharoah Sanders -levyjen Sonny Sharrock -henkeä, Tahmela Six muistuttaakin paikoin tämän yhteyden kautta viime vuoden festareilla hurmannuta Phardahia. Kitaransoittoon livenä omat mausteensa toivat runsas huiluäänten käyttö ja erilainen äänentuotanto äänirautoja avuksi käyttäen.

Tenhon yhden setin keikalla kuultiin paitsi uuden levyn materiaalia niin myös levyttämätöntä kamaa. Kovin sävellyskeskeistä yhtyeen musiikki ei kuitenkaan ole, tärkeämmältä tuntuu lähteä fiiliksen vietäväksi. Livebändinä tässä kokoonpanossa tuntuu olevan aineksia yhtyeeksi joka pystyy rakentamaan yhtenäisen setin mittaisen kaarenkin. Musiikissa on vapaamman jazzin tenhoa, mutta se ei ole yliaggressiivista tai liian muodotonta, kokeneiden soittajien tyylitajun kautta hommassa tuntuu olevan järkeä ja yleisökin nautti kuulemastaan.

Vuoden keskeisiä kotimaisia jazztulokkaita tänä vuonna – niin levyllä kuin livenäkin.

  • Sami Sippola – tenorisaksofoni
  • Eero Savela – trumpetti
  • Topias Tiheäsalo – kitara
  • Eero Tikkanen – basso
  • Janne Tuomi – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *