On aikaa vierähtänyt edellisestä uusien jazzvinyylien katsauksesta, joten tässä yhdeksän keväällä ja kesällä julkaistua mainiota levyä esittelyssä.

Knats – A Great Day in Newcastle

En kiinnittänyt huomiota brittibändi Knatsin toiseen levyyn A Great Day in Newcastle kun se ilmestyi keväällä, mutta ajan mittaan bändi nousi esille toistuvasti somessa tsekkasin levyn ja innostuin ensi kuulemalta ostamaan LP:n ja nyt voin sanoa, että tässä on tähän mennessä tämän vuoden paras brittijazz levy ja jos bändin ensimmäinenkin levy keräsi jonkun verran huomiota, niin nyt voidaan puhua vuoden brittijazzin läpimurtolevystä.

Newcastle levyn nimessä ei ole vain kevyt viittaus klassiseen A Great Day in Harlem valokuvaan vaan Newcastlesta kotoisin oleva bändi on vahvasti paikallisessa kulttuurissaan kiinni, erityisesti tällä toisella levyllä jonka keskeiseen antiin kuuluvat runoilija ja stand-up koomikko Cooper Robsonin lausunta ja tekstit jotka käsittelevät paikallista työväenluokan arkea ja historiaa kaivoksineen ja tehtaineen ja maskuliinista kulttuuria niin vakavasti kuin huumorillakin.

Jos brittijazzin paheisiin kuuluu vähäpätöisten laulu tai rap feattien ujuttaminen vähän joka levylle niin tässä tapauksessa Robsonin tekstien maailma ja spoken word muodostavat levyn todellisen selkärangan ja vahvimman identiteetin.

Musiikkipuolella sävellyksistä vastaa bändin rumpali King David Ike-Elechin kanssa perustanut basisti Stanley Elvis Woodward. Musiikki on jykevää modernia fuusiota jota kuorrutetaan paikoin jousinkin. Sooloista usein näyttävimmin nousevat esiin Woodwardin bassosoolot. Trumpetisti Ferg Kilsby ja saksofonistit George Johnson ja Otto Kampa tekevät mukiinmenevää työtä, mutta ensisijaisesti musiikkipuolen kantavat suhteellisen hyvin mieleenjäävät vahvat sävellykset.

Ehkä levyn kokonaisuuden kannalta on hyväkin että bändi ei ruumiillistu instrumentaalisooloihin. Esimerkiksi Nubya Garcian viimeisimmällä levyllä jouset, laulusolistit ja suurempi tuotanto saavat kaipaamaan Garcian saksofoninsoittoa keskiöön, tällä levyllä sen sijaan jotenkin erilaiset tyylilliset vaihtelut niin sävellyksissä kuin instrumentaatiossa tuntuvat istuvan kokonaisuuteen siinä määrin hyvin, että levyä kuunnellessa ei tule oikeastaan noteeranneeksi miten kappaleesta toiseen piano vaihtuu sähköpianoksi ja välillä sähkökitarat ovat mukana ja välillä ei.

Joka tapauksessa erinomainen levy, vuoden oleellisia julkaisuja maailmalta.

Mikko Antila – Sinetti

Kotimaisten vuoden julkaisujen kärkikahinoihin sen sijaan kipuaa vibrafonisti Mikko Antilan leaderidebyytti Sinetti. Antila on kuunnut kovan bändin jossa kokemusta tuovat Antti Lötjönen ja Teppo Mäkynen, uutta nousevaa sukupolvea edustaa jo joitakin vuosia pääkaupunkiseudulla nuorena kykynä noteerattu klarinetisti/pianisti Joonatan Henriksson (onkohan jopa Joonatanin ensimmäinen pienyhtyelevytys) ja akustisessa kitarassa pehmeän äänimaailman täydentää mm. Django Collective Helsingistä tunnettu Otto Porkkala.

Bändin soundi on akustinen, mutta sen hengessä on jotain joka muistuttaa melodisesta fuusiosta. Antila tuntuu säveltäjänä 70- ja 80-luvun yhden ECM-juonteen hengenheimolaiselta – Keith Jarrettin melodisempi puoli, Gary Burton, Pat Metheny. Hengeltään monia amerikkalaisia tyylejä sisältävä, mutta ei perinteisen bop-jazzikas.

On aina hienoa kun jazzlevyllä soolot ja muu vuorovaikutteinen herkuttelu nousee kohokohdaksi. Sinetillä on paljon mieleenjääviä hyviä melodioita, mutta vielä hienompaa on kun tunnelmalla paikoin todella herkutellaan kuten Mother ja Spring -kappaleiden loppupuolella.

Antila on ollut erityisesti Brasilian opiskeluvuotensa jälkeen näkyvä ja kehuttu nimi Suomen jazzelämässä eikä turhaan, sen todistaa tämä ensimmäinen levy joka laittaa Antilan levyttävänä artistina ja yhtyejohtajana suoraan kovimpaan raskaaseen sarjaan.

Tahmela Six – Alight

Tahmela Six on suomalaisen freen all-star kokoonpano joka koottiin miksaaja-masteroija Jarno Alhon aloitteesta ja kuusikon seissioista tehdystä ensilevystä tuli Alhon ja Antti Kujalan Mustik Motel Musicin ensimmäinen julkaisu muutama vuosi sitten.

Toisen levyn synnyssäkin on tarinallisuutta, uutukainen Alight on nimittäin äänitetty Palmutsaaren tilalla paikassa jossa pelto kohtaa metsän. Linnunlaulu ja tuulen suhina puissa värittääkin jo mukavasti ensimmäistä raitaa Endless Summer Sun. Musiikissa on luonnonhelman avaruutta, tulee tunne kuin kuulija makaisi pellolla soittajien ympäröimänä kun he käyvät vuoropuheluaan. Levy houkuttelee nauttimaan kiireettömästä kesäisestä tunnelmasta.

Kakkosraidan Time and Again alkuunkin hieman linnut visertävät, mutta sitten otetaan jäntevämpi menovaihde. Kahden levyn ja keikkakokemusten perusteella bändi on minun makuuni parhaimmillaan paahtaessaan kovemmalla tempolla ja hyvällä imulla ja tätä osastoa ilahduttavasti saadaan kaksi raitaa putkeen kun Ground VI:kin on menevämpää matskua. Aivan täyttä tumman paahdon intensiteettiä ei kuitenkaan saavuteta, rento levytystilanne kuuluu kaikessa.

Levyn päätteeksi palataan taas vähän luontoambientin kaikuisiin tunnelmiin nimiraidalla Alight josta muodostuu komea kaari hiljaisista vuoropuheluista suurempaan yhtyesoittoon.

Suomalaisessa jazzissa viime vuosina yhteys luontoon on ollut yksi keskeisistä teemoista ja äänitysolosuhteiden ja luonnonäänien kautta Alightkin kuuluu vahvasti tähän kategoriaan ja levy todistaa myös vahvasti siitä, että suomalainen free elää 2020-luvulla vahvaa kautta.

Jeff Parker ETA IVtet – Happy Today

Kitaristi Jeff Parker on tehnyt jo pitkän uran, merkittäviä levytyksiä löytyy jo 90-luvun lopulta Tortoisen ja Isotope 217:n jäsenenä. Sooloartistina Parkerin ura lähti uuteen nousukiitoon kymmenen vuotta sitten International Anthem -levymerkillä julkaistun The New Breed -levyn kautta joka tuolloin nousi Jazzpossun vuosilistoilla kolmanneksi ja Parkerin levyt olivat ainakin minulle Makaya McCravenin ja Jaimie Branchin ohella julkaisuja jotka tekivät IntAntista yhden uuden amerikkalaisen improvisoidun musiikin ja jazzin mielenkiintoisimmista julkaisijoista.

2020-luvun alussa kiinnostuksen levymerkkiin putosi muutamaksi vuodeksi, mutta nyt taas viime vuosina merkittävimmät uudet tuulet Yhdysvalloista ovat puhaltaneet juuri International Anthemin suunnalta kun elektronisen musiikin vaikutteita laajasti hyödyntävästä hieman ambient-henkisestä jazzista on tullut kultakauttaan elävä trendijuttu ja kuinka ollakaan Chicagosta Los Angelesiin muuttanut Parker on näissäkin kuvioissa näkyvästi mukana.

Parkerin ETA IVtet -bändi ehti porista jo pitempään ennenkuin sitä kuultiin levyillä. Se sai alkunsa Parkerin 2016 alkaneesta peräti 7 vuotta kestäneestä maanantairesidenssistä sittemmin suljetussa, David Foster Wallacen Infinite Jestistä nimensä ottaneesta ETA (Enfield Tennis Academy) -coctkailbaarista/keikkapaikasta Los Angelesissa ja levyillä sitä on kuultu ennen tämänvuotista levyä kahdesti vuoden 2022 Mondays at the Enfield Tennis Academyllä ja vuoden 2024 The Way Out of Easylla.

Omilla saroillaan uuden improvisoidun musiikin ja International Anthem -henkisen skenetyksen merkittäviksi hahmoiksi ovat nousseet tänä aikana saksofonisti/tuottaja Josh Johnson basisti Anna Butterss ja tuntuu että erityisesti viimeisen vuoden aikana joukko on saavuttanut jonkunlaisen kriittisen massan kun suurempaan kansan tietoisuuteen on noussut Porissakin kesällä käynyt SML jossa Johnson ja Butterss soittavat ja mainstream-näkyvyyttäkin on tuonut Parkerin, Johnsonin ja Butterssin näkyvä rooli Flean jazzlevyllä. Happy Today tuntuukin tämän ajan tärkeältä julkaisulta melkein sisällöstä huolimatta.

Levy koostuu kahdesta LP:n puolen mittaisesta improvisoidusta siivusta joissa pikkuhiljaa rakennellaan hitaasti muuttuvaa äänimaailmaa. Se ei ehkä sarjassaan ole parhaita levyjä mitä tässä tyylissä on tehty, mutta aivan kelpo tyylinsä edustaja kuitenkin yhden viime vuosien merkittävimpien jazztrendien myrskyn silmästä.

Hot Heros – Tähtisilmä

Hot Heros -trio otti aikoinaan nimensä New Yorkin reissulla sämpylämainoskyltistä, mutta ajan myötä Hot Herosista on tullut yksi vahvasti suomalaisen jazzin vahvimmista äänistä. Uudella levyllä Tähtisilmä sinivalkoisuutta on vielä enemmän kuin ennen kun trio tarttuu mestaripelimanni Konsta Jylhän musiikkiin. Trio saavutti Kaustisten kansamusiikkifestivaaleilla 2025 toisen sijan Konsta Jylhä -kilpailussa ja tästä innostuneena sovitti Jylhän musiikkia nyt kokonaisen levyllisen.

Kuluneimpia Jylhän klassikoita ei tällä kertaa kuulla ja ehkä parempi niin. Levy ei kuulostaa liikaa kansanmusiikin kierrättämiseltä tai tutuilla melodioilla irtopisteiden keräilyltä vaan siinä on vahvasti Hot Herosin musiikin ja tulkinnan leima.

Ilmaisun aitoutta ja käsityöläistekemisen tunnelmaa alusta loppuun.

Vladislav Delay Quintet – vd5

Pitkän linjan elektronisen musiikin tekijä Vladislav Delay (Sasu Ripatti) on ennenkin eksynyt jazzikkaamman yhtyeilmaisun pariin, mutta Vladislav Delay Quartetin levystä on jo vierähtänyt 15 vuotta.

Nyt on saatu kuitenkin uusi satsi moista, osittain samoin muusikoin, mutta ehkä vielä enemmän yhtyetunnelmaisena, joskin kovin perinteisestä jazzista ei voida vieläkään puhua, mutta kun Yhdysvaltojenkin suunnalla jazz saa yhtä useammin elektronisen musiikin ja ambientin muotoja niin ainakin jazzin maailma on Vladislav Delayn synkän elektroniikan ja muiden soitinten äänimaailmaa lähempänä.

Musiikki on ulkoisesti usein melko raskasta, noise-taiteilijan elämä mahtaa olla rankkaa, mutta nyt eri soitinten kirjo tuo ääniin mukavaa pehmeyttä, tämän parissahan voisi vaikka rentoutuakin. Levy onkin kokonaisuutena yllättävän onnistunut synteesi Delayn elektronista ilmaisua hieman uudessa kontekstissa – maistuu ehkä muillekin kuin ihmiislle jotka kuuntelevat Delayn puhtaasti elektronista musaa.

Uusi Jazzi Klubi – at Studio Pelto

Uusi Jazzi Klubin päivistä uutena jazzklubina on jo vierähtänyt aikaa ja niiden päivien Nilsiänkadun rauhansopimus -levystäkin jo viisi vuotta. Nyt kuitenkin Jazzaggressionin kautta on saatu toinen satsi porukan underground-seikkailuja. Hieman kokoonpano on tosin elänyt, poissa ovat ensilevyn saksofonistit Johannes Sarjasto ja Oiro Pena -Pentti Oironen ja tilalla fonissa nyt Markus Holkko.

Nimensä mukaisesti levy on äänitetty Jazzaggressionin Fredrik Lavikin Studio Pellossa Siuntiossa. Kahden päivän aikana bändi improvisoi studiossa yhteensä kymmenen tuntia materiaalia joista sitten koostettiin tämä reilu puolituntinen.

Puhtaasti improvisoidun musiikin maailmasta Suomessa Uusi Jazzi Klubi on melodisemmasta ja rytmikkäämmästä päästä, mitään free henkistä hommaa ei varsinaisesti tavoitella. Tuntuu siltä että välillä löytyi kantava idea ja bändi antoi mennä. Raidoissa on kappalemaisuutta ja vaihtelua ja välillä löytyy hyviä grooveja.

Rentoa marginaalitekemistä, mutta mielenkiintoista sellaista.

Matt Gold & Dustin Laurenzi – Devotional Fade

Jeff Parkerinkin edustamasta Chicago – Los Angeles henkisestä jazzista puheen ollen, myös We Jazz on tässä ajan hengessä mukana. Alkuvuodesta saatiin We Jazzilla SML:n lyömäsoittaja Booker Stardrumin soololevy ja keväällä sitten tämän henkistä musiikkia Chicagon suunnalta.

Kitaristina parhaiten tunnettu Matt Gold on joskus tässä blogissa mainittu mainiosta yhteistyölevystä Horizon tuottaja Resavoirin kanssa (kuinka ollakkaan julkaisijana International Anthem). Tällä kertaa Gold ei kuitenkaan soita kitaraa vaan on vastuussa rytmisemmästä puolesta bassolla, rumpukoneella ja lyömäsoittimilla. Duon toinen pari, puhaltaja Dustin Laurenzi, oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta omia julkaisuja on jo useampia ennen tätä.

Devotional Fade on miellyttävää tämän ajan musiikkia, joskaan ei kovin ihmeellistä omalla sarallaan. Rumpukonetaustat ovat melko ambienthengessä taustalle jääviä. Basso ottaa usein normaalia aktiivisemman roolin, tässä ehkä kuuluu Goldin tausta kitaristina. Saksofonistina Laurenzi välttelee perinteistä saksofonisoundia, hyvin saman tyyppiseltä tuntuvat asenne kuin Josh Johnsonillakin.

“Ihan kiva”, mutta tuskin levy joka jää kovin vahvasti elämään ihmisten mieliin pitemmällä aikavälillä. Ehkä arvokkaimmillaan kulttuurillisena signaalina tämän tyyppisen musiikin ainakin pienellä aallonharjalla olevasta suosiosta “alan piireissä”.

Shabaka – Of the Earth

Shabakaa voinee pitää brittijazzin ja erityisesti Lontoon skenen uuden nousun alun tärkeimpänä hahmona. Itse pidän Lontoon uuden skenen ensimmäisenä merkittävänä julkaisuna Shabakan johtaman Sons of Kemetin Burnia vuodelta 2013 ja lisää seurasi. Shabaka teki hetkellisesti Impulse!stakin merkittävän uuden jazzin julkaisijan kun Impulse! alkoi julkaista Shabakan kaikkien sen ajan kolmen bändin – Sons of Kemetin, The Comet is Comingin ja Shabaka and the Ancestorsin levyjä.

Shabaka on ehkä enemmän vaatimaton filosofityyppi kun parrasvaloissa hehkutteleva johtotähti ja kaikki nuo Suomessakin nähnyt bändit lopettivat toimintansa muutaman vuoden sisällä ja ehtipä Shabakakin kertaalleen lopettaa saksofonin soiton ja keskittyä rauhallisempaan huilun soittoon.

Uusi levy Of the Earth jatkaa suurimmaksi osaksi kahden edellisen soololevyn filosofis-ambienteissa kevyissä maailmoissa, mutta saksofoni on palannut soitinvalikoimaan. Levy on viimeisen päälle soololevy, sillä Shabaka paitsi soittaa kaikki soittimet niin hän on vastuussa myös äänittämisestä, miksaamisesta ja tuotannosta ja kuullanpa häntä rappaamassakin.

Levyllä on paikoin vähän vahvempaakin vääntöä joka miellyttänee Shabakan pitkäaikaisia faneja, luulen että monia innostaisi jos ambient-huilujazzkausi päättyisi ja tulisi joku uusi bändi vaihteeksi.

Itse ainakin kuulun tähän joukkoon, mutta Of the Earthin eduksi voi ainakin sanoa, että vahvempi rytmiikka ja tenorisaksofonin paikoin tuoma väkevämpi ilmaisu nostavat sen edellisten soololevyjen ohi korkeammalle tasolle.

Ihan mainio levy siis, ja vakuuttava taidonnäyte täysin yhden miehen projektina, mutta sitä taustaa vasten että Shabakaa saattoi lukuisine yhtyeineen muutaman vuoden ajan uskottavasti sanoa maailman mielenkiintoisinta uutta musiikkia tekevistä jazzartisteista niin suhteellisen vaatimaton julkaisu, hyvässä ja pahassa.