Tag: Eric Echampard

  • Tampere Jazz Happening 2026: Sunnuntai

    Tampere Jazz Happening 2026: Sunnuntai

    Sunnuntaina perinteisin menoin Pakkahuoneella oli tarjolla kolme settiä ja sen jälkeen olisi vielä ollut uusitulla Klubilla päätössetti johon en kuitenkaan jäänyt. Beiggja Sunnuntai-iltapäivän alkuun saatiin festivaaliin norjalaista henkeä. Beiggjan melodisena solistina soittaa hollantilaissaksofonisti Kika Sprangers, mutta musiikin henki on hyvin vahvasti vuonojen tunnelmaa henkivää norjalaista villapaitajazzia. Norjalaisjäsenet ovat ehkä blogin seuraajille tuttuja eri kokoonpanoista –…

  • Kimmo Pohjonen & Eric Echampard Sellosalissa

    Kimmo Pohjonen & Eric Echampard Sellosalissa

    Improvisoitu musiikki nautti eilen harvinaista kansansuosiota Espoossa kun harmonikkataiteilija Kimmo Pohjosen ja ranskalaisrumpali Eric Echampardin Vapaiden äänien Charles Gilin järjestämän Suomen kiertueen päätöskonsertti veti Sellosalin täyteen viimeistä paikkaa myöten – jäipä halukkaita kuulijoita salin ulkopuolellekin. Paljon rakentui Pohjosen vahvan persoonan ympärille. Hihattomaan paitaan ja nahkaessun mieleen tuomaan hameeseen sonnustautunut tuimailmeinen mies harmonikan palkeet käsissään toi mieleen sepän –…