Kesäkuussa soittolistan pääpaino on 75-juhlavuotta viettävän Blue Noten klassikkolevytyksillä. Vähän normaalia enemmän mennään alkuun hittikimara-hengessä että ei unohtuisi Blue Noten merkitys juuri 60-luvun monien mieliin painuneimpien biisien julkaisijana. Tässä mukana myös kunnianosoitus 85 vuoden iässä kesäkuussa kuolleelle pianist-säveltäjä Horace Silverille jonka uran parhaat vuodet ja tunnetuimmat levytykset olivat juuri Blue Notelle.
- Horace Silver – The Cape Verdean Blues
- Horace Silver – Song for my Father
- Horace Silver – Psychedelic Sally
Horace Silverin merkitystä 60-luvun jazzille ei kannata aliarvioida vaikka hänestä ei ikinä tullutkaan yhtä suurta nimeä kuin Miles, Coltrane, Monk tai Mingus jazz-piirien ulkopuolella. Silti jazz-muusikoiden ja diggarien keskuudessa Silver kuuluu ehdottomasti A-ryhmään.
Erityisen hyvin Silveriltä onnistui mieleenpainuvien ja tarttuvien melodiavetoisten biisien kynäily. Parhaiten tunnetaan varmaankin Song for my Father, mutta paljon muitakin klassikoita hänen kynästään on lähtöisin.
Art Blakey & the Jazz Messengers – Moanin’
Horace Silver oli perustamassa yhtä 50- ja 60-luvun hard bop aikakauden keskeistä bändiä – Jazz Messengersiä – yhdessä rumpali Art Blakeyn kanssa. Silverin jälkeen pianoon tullut Bobby Timmons sävelsi Moanin’ biisin josta tuli bändin tunnetuin biisi ja yksi tänä päivänä useimmiten soitetuista ja rakastetuimmista 60-luvun jazzklassikoista.
Herbie Hancock – Watermelon Man
Herbie Hancock kuului 60-luvulla vielä Blue Noten talliin. Vasta 22-vuotiaana ilmestyi omissa nimissä ensilevy Takin’ Off, jonka ehkä tunnetuin kappale on groovy Watermelon Man.
Lee Morgan – The Sidewinder
60-luvulla Blue Noten isoimpia hittejä oli Lee Morganin The Sidewinder, joka nousi Billboardin listoille niin LP:nä kuin nimiraidasta editoituna lyhyempänä single-versiona. Reippaan boogaloo-rytmisen biisin menestys saikin Blue Noten yrittämään samaa rakennetta useilla levyillä tämän jälkeen ja monet aikakauden levyistä alkavatkin svengaavalla “hittibiisillä”.
Donald Byrd – Black Byrd
Ottaen huomioon 60-luvun Blue Note -katalogin laajuuden ja monien levyjen legendaarisen maineen on hieman yllättävää, että vuonna 1973 kaikkien aikojen myydyimmäksi Blue Note -levyksi nousi trumpetisti Donald Byrdin Black Byrd. Alunperin Byrd kuului hard-bop tyylin edustajiin, mutta 60- ja 70-luvun vaihteessa hän vaihtoi sähköisempään soundiin ajan hengen mukaan.
Black Byrdiin tultaessa ollaankin syvällä jazz-funkissa ja smoothimmassa R&B:ssä, mutta mikäpä siinä. Mainio levy!
Don Wilkerson – Dem Tambourines
Saksofonisti Don Wilkerson tuli tunnetuksi 50-luvulla Ray Charlesin bändissä. Blue Note antoi hänelle muutaman levyn ajaksi mahdollisuuden toteuttaa voimakasta soul-jazz -henkistä soittamistaan leaderina, mutta menestystä ei kummemmin tullut ja Wilkersonin levytysten määrä jäi vähäiseksi. Jotkut biiseistä ovat kuitenkin jääneet eloon diggarien mielissä, kuten esimerkiksi tämä Dem Tambourines vuoden 1962 Preach, brother! -levyltä.
Big John Patton – The Turnaround
Big John Patton oli Blue Noten keskeisiä hammond urkureita, jolle kertyi toistakymmentä levytystä leaderina. Erityisen onnistunutta Pattonin yhteistyö oli kitaristi Grant Greenin kanssa, tässä esimerkkinä joulukuussa 1965 levytetty tulkinta Hank Mobleyn klassikkobiisistä The Turnaround.
Wayne Shorter – Mahjong
Vuosien 1964 ja 1970 välissä Wayne Shorter ehti levyttää omissa nimissään Blue Notelle 11 levyä samalla kun oli merkittävässä osassa myös Miles Davisin toisen suuren kvintetin noin kymmenellä julkaisulla – tuohon aikaan osattiin ainakin levyjä takoa kun rauta oli kuumaa.
Keskeisiä julkaisuja oli JuJu, jossa Coltranen vaikute kuuluu vielä vahvana – ovathan bändinä Coltranen kanssa soittaneet McCoy Tyner, Reggie Workman ja Elvin Jones, mutta Shorterin oma ääni säveltäjänä nousee silti päällimmäiseksi.
Larry Young – Softly, as in a Morning Sunrise
Yksi Jazzpossun pisimpään fanitettuja Blue Note -levyjä on urkuri Larry Youngin Unity, jonka diggailu on jatkunut jo ainakin 15 vuoden ajan. Siinä missä hammond-mestarit yleensä olivat tiukasti groove ja soul-jazz linjoilla niin Young oli seikkailullisempi.
Jazzstandardiksi muuttunut operettisävelmä Softly, as in a Morning Sunrise päästää hyvin esille myös tämän kokoonpanon puhaltajat: Joe Henderson saksofonissa ja Woody Shaw trumpetissa.
Bobby Hutcherson – Theme from “Blow Up”
Musiikin murroksessa ja ajan hengen voimakkaasti muuttuessa 60-luvun lopulla monet Blue Note -sessiot jäivät aikoinaan julkaisematta. Tässä esimerkkinä vibrafonisti Bobby Hutchersonin johtamaa sessiota vuodelta 1967, jossa käsittelyssä pianoa soittaneen Herbie Hancockin teema Michelangelo Antonionin Blow-Up -leffasta edelliseltä vuodelta.
Sittemmin näitä unohdettuja sessioita on onneksi kiitettävästi julkaistu arkistoista, tämä Oblique ilmestyi ensin vain Japanissa 1979 ja muualla maailmassa vihdoin CD:llä 1990.
Pharoah Sanders – Memories of Lee Morgan
Sitten muiden levy-yhtiöiden puolelle… Pharoah Sanders oli Impulse!n kantavia voimia John Coltranen kuoleman jälkeen ja yksi Pori Jazzien kiinnostavimpia vieraita tänä vuonna.
Tässä herkkä kunnianosoitus 33-vuotiaana traagisesti Slug’s Saloon -jazzklubilla puolisonsa ampumana kuolleelle Lee Morganille, joka ehti suhteellisen nuoresta iästään huolimatta levyttää omissa nimissään Blue Notelle 25 levyä.
Max Roach – Effi
Jazzpossun vinyylihyllyn uusimpia tulokkaita on rumpali Max Roachin vuonna 1968 ilmestynyt Members Don’t Git Weary. Yksi levyn avainhahmoja on ehdottomasti pianisti Stanley Cowell, jonka kynästä irtosi tuohon aikaan hienoja sävellyksiä kuten tässä kuultava Effi.
Vuonna -68 populaarimusiikki ja jazz sen ristiaallokossa elivät voimakasta murroksen aikaa ja -41 syntynyt Cowell tuntuu hahmolta joka hävisi tässä ajan hengessä ja olisi ollut paljon tunnetumpi nimi säveltäjänä jos olisi aloittanut levytysuransa viitisen vuotta aikaisemmin. Levy-yhtiöiden haluttomuus tarttua perinteisempään jazz-materiaaliin 60 ja 70-lukujen vaihteessa johti kuitenkin siihen, että Cowell perusti Charles Tolliverin kanssa itsenäisen ja itsepäisen Strata-East -levy-yhtiön josta tuli yksi jälkikäteen ajatellen 70-luvun jazz-elämän mielenkiintoisemmista julkaisijoista.
Charles Mingus – Track C – Group Dancers
Toinen kuukauden vinyylihankinta oli yksi Charles Mingusin suurista klassikkolevyistä The Black Saint and the Sinner Lady. Tässä Track C, joka alkaa samana vuonna Mingus Plays Piano -levyn klassikkokappaleen Myself When I am Real, joka oli aikoinaan Jazzpossun suosikkijazzkappaleita.
The Black Saint and the Sinner Ladyssa on aimo annos Mingusin eksentrisyyttä. Liner noteseissa levyä arvioi Minguksen psykologi ja tuohon aikaan jazz-sanaa halveksunut Mingus vaati, että levy julkaistiin osana lyhyeksi jäänyttä Impulse!:n folk-sarjaa. Levyn takakantta koristaakin normaalista muutettu slogan “The new wave of folk is on Impulse!”.
HERD & Aili Ikonen – Jazzbasilli (The Preacher)
Vibrafonitrio HERDin ja Aili Ikosen Jazzbasilli-projekti kiertää innokkaasti festareita ympäri Suomea tänä kesänä. Keikkakalenterista löytyy Pori Jazz, Oulun Elojazz, Viapori Jazz, Raahen Rantajatsit ja monta muuta tapahtumaa, joten tänä kesänä mahdollisuudet nähdä tämä kattaus livenä Suomessa ovat hyvät.
Projektin alunperin Laila Kinnusen vuonna -59 levyttämä nimibiisihän on lähtöisin Horace Silverin kynästä. The Preacher oli ensimmäisen Jazz Messengers -levyn hittibiisi 50-luvun puolessavälissä.
Phronesis – Urban Control
Blogissa arvosteluun pääsi vihdoin kesäkuussa Phronesiksen uusin julkaisu Life to Everything. Brittiläis-pohjoismaisen trion levy kannattaa ehdottomast tsekata jos moderni pianotrio-soundi kiinnostaa.
Kit Downes Trio – Tambourine
Kesäkuun uusia tuttavuuksia vanhemmista levyistä oli lontoolaispianisti Kit Downesin trion levy Quiet Tiger muutaman vuoden takaa
Steve Lehman Quintet – Post-Modern Pharoahs
Yksi Jazzpossun odottamia ulkomaisia uutuusjulkaisuja on näinä päivinä Euroopassa ilmestyvä saksofonisti Steve Lehmanin oktetin uusi levy Mise en Abime, joka on jo saanut viiden tähden arvosteluja mm. Downbeat ja The Guardian -lehdissä. Ainakin oktetin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa levy Travail, Transformation and Flow ihastutti viitisen vuotta sitten ilmestyessään, joten odotukset ovat korkealla.
Postin toimitusta odotellessa Lehmanin omaperäisestä äänimaailmasta näytteenä hieman vanhempaa kvintettimateriaalia – Post-Modern Pharoahs ilmestyi ArtificialLight -levyllä kymmenisen vuotta sitten.
Markus Pesonen Hendectet – Hum
Kitaristi Markus Pesonen ihastutti kesäkuun We Jazz -klubilla duona Olavi Louhivuoren kanssa. Toistaiseksi Pesosen kansainvälisesti tunnetuin levytys on ison Hendectet -kokoonpanon Hum muutaman vuoden takaa jota täten kuunneltakoon.
Avishai Cohen Triveni – Wise One
Joulukuussa järjestettävän We Jazz 2014 -festivaalin avajaiskonsertin ulkomaiseksi vieraaksi ilmoitettiin kesäkuussa New Yorkilaisen trumpetisti Avishai Cohenin Triveni -trio. Cohen vieraili tänä vuonna myös Espoossa April Jazzeilla Omer Avitalin bändissä ja ainakin siitä keikasta kuului jälkikäteen vain hyvää.
Tässä näytteenä tulkinta John Coltranen Wise Onesta. Trivenin levytyksillä bassossa on Avital, mutta Helsinkiin basistiksi saapuu ranskalaisbasisti Yoni Zelnik.