Suunnitelmani kirjoittaa tänä aamuna Keith Jarrettin ja Charlie Hadenin uudesta duettolevystä Last Dance menivät eilen surullisella tavalla uusiksi kun puolen yön aikoihin levisi tieto basistilegenda Hadenin kuolemasta 76 vuoden iässä pitkällisten terveydellisien ongelmien jälkeen.
Tänä aamuna tuntuukin turhalta kirjoittaa tästä balladeista koostuvasta herkästä levystä perinteistä arviota. Levy näyttäytyy tänä aamuna herkkänä jäähyväisenä yhdeltä jazzhistorian keskeisistä basisteista alkaen jo levyn nimestä ja biisivalinnoista kuten Where Can I Go Without You, Everytime We Say Goodbye ja Goodbye. Kahden vanhan herran balladifiilistely sai kummasti syvällisempiä tasoja.
Jos surumielisen kaunis jazz-standardeista koostuva levy onkin hieno jäähyväislevy niin Hadenin musiikillisista ansioista, sillä hyvänä kuuntelijana tunnettu basisti oli aikoinaan tunnettu eteenpäin suuntautuneen avant-garde jazzin aallonharjalta.
Vuonna 1937 syntynyt Haden nousi jo nuorena jazzmaailman tietoisuuteen Ornette Colemanin bändissä. Vuoden 1959 klassikkolevyltä The Shape of Jazz to Come alkanut yhteistyö katkesi muutamaksi vuodeksi 60-luvun alkupuolella Hadenin huumeongelmiin, mutta jatkui sitten uudestaan 70-luvun alkupuolelle asti. Haden soitti useimmilla Ornetten klassikkolevyillä ja erityisesti sai kiitosta kyvystään kuunnella levotonta johtajaa – avaintaito free/avant-garde -klassikoita luodessa!
Pianisti Keith Jarrett oli Ornetten jälkeen toinen merkittävä johtajahahmo Hadenin uralla. Yhteistyö alkoi Jarrettin ensimmäiseltä levyltä Life Between the Exit Signs, jossa soitti triokokoonpano rummuissa Paul Motian. Tästä triosta laajeni muutamia vuosia myöhemmin Jarrettin maineikas Amerikkalainen kvartetti kun siihen liittyi saksofonisti Dewey Redman. Tämä kokoonpano levytti 70-luvun aikana toistakymmentä kertaa ja sitä pidetään yleisesti yhtenä 70-luvun merkittävimmistä jazzbändeistä (tsekkaa näytteenä esimerkiksi livenä taltioitu Fort Yawuh).
Johtajana Hadenin merkittävin kokoonpano oli vahvasti poliittisesti latautunut iso ensemble Liberation Music Orchestra, joka sekoitti poliittisen musiikin vaikutteita free jazziin. Jazzpossun näkökulmasta Liberation Music Orchestra on ollut mielenkiintoinen etenkin siitä syystä, että sen poliittiset kannanotot Vietnamin sotaa vastaan ja sen ajan Latinalaisen-Amerikan tilanteesta tuovat mieleen suomalaisen poliittisen musiikin teemat.
Mutta takaisin päivän levyyn… Jarrettin ja Hadenin tiet erkanivat 33 vuodeksi. Uusiin duo-levytyksiin sysäys tuli Hadenista tehdyn dokumentin Rambling Boy –kuvauksista vuonna 2007, joiden jälkeen Jarrett kutsui Hadenin kotistudiolleen neljän päivän äänityssessioihin joiden tuloksena julkaistiin 2010 Jasmine ja nyt sitten vielä Last Dance.
Yhteissoitto toimii kauniisti ja levyn ääreen on hyvä hiljentyä hetkeksi rauhoittumaan ja kuuntelemaan. Annettakoon sen siis puhua puolestaan.
Hyvästi Charlie, musiikkisi elää vielä pitkään.
- Keith Jarrett, piano
- Charlie Haden, basso