Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman Koko Jazz Clubilla 16.8.2014


rissanenlehtonenliebman_koko

 

Uuden levyn kunniaksi Dave Liebman on tullut Suomeen muutamalle keikalle Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartetin solistiksi. Eilen lauantaina bändiä kuultiin Helsingissä Koko Jazz Clubilla ja tänään sunnutaina bändi esiintyy Turussa Turku Jazz in Flames -tapahtumassa. Nimekäs vieras kiinnosti myös yleisöä lauantaina, Koko oli laajennetussa muodossaan suurinpiirtein täynnä.

Keikka lähti liikkeelle levyn alkubiisi Scriabinilla, joka lähti vähän yskien, mutta kun päästiin sooloihin asti niin yhteinen sävel oli jo löytynyt ja biisi saavutti kovan draivinsa. Melkoisella intensiteetillä mentiinkin – etenkin elävänä Liebmanin harvinaislaatuiset kyvyt solistina pääsevät oikeuksiinsa. Hän soitti sopraanosaksofonia kuin käärmeenlumooja, villejä ja vaarallisia pyrähdyksiä sävellysten teemojen ympärillä.

Tarkoituksella tai olosuhteiden pakosta pianon ääressä Aki Rissanen jäi solistina syrjemmälle ja antoi Liebmanin olla valokeilassa suurimman osan aikaa. Rissasen panos bändin soundiin oli kuitenkin merkittävä sävellysten kautta ja keikan aikana muodostui näkemys siitä, että tämän kokoonpanon ytimessä on jännite Rissasen hillitymmän arvoituksellisuuden ja Liebmanin ja Lehtosen dynaamisen jännittävyyden välille.

Rummuissa Jussi Lehtonen soitti suurella sydämellä ja erityisesti dramaattisemmissa hetkissä kuultiin Lehtosta parhaimmillaan. Bassossa Jori Huhtala oli jälleen kerran oivallinen solisti ja vahvisti asemiaan Jazzpossun kirjanpidossa tämän vuoden julkaisujen ja keikkojen mielenkiintoisimpana basistina Suomessa. 

Kokon tavan mukaan keikka oli pitkä kaksisettinen – väliaika pois luettuna musiikkia kuultiin pari tuntia ja yleisö eli mukana hyvin koko ajan. Levyn materiaalista kuultiin kaikki Rissasen ja Lehtosen sävellykset ja paljon muutakin. Studiossa improvisoiden syntyneen The Gong Songin itämaisiin tunnelmiin palattiin Internal Affairsin aluksi Liebmanin tarttuessa puuhuiluun.

Uutta levyä myyvät DigeliusLevykauppa Äx ja Eclipse Musicin nettikauppa. Livenä kvartetti kuultavissa vielä tänään 17.30 Turussa (tapahtuma alkaa Aura Flow’n keikalla neljältä).

rissanenlehtonenliebman_koko_2

 

  • Dave Liebman, sopraano- ja tenorisaksofonit, puuhuilu
  • Aki Rissanen, piano
  • Jussi Lehtonen, rummut
  • Jori Huhtala, basso

 


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *