Lasken itseni todennäköisesti Bill Frisellin faneihin niin pitkään kun 1951 syntyneen kitaristin ura jatkuu – niin jälkikäteen merkittävä tapahtuma oli sen aikaisen Bill Frisell Quartetin näkeminen livenä Pori Jazzeilla 1997. Tuo keikka avasi jazzin maailman nykyäänkin elävänä ja alati kehittyvänä monipuolisena musiikin genrenä joka on rönsynnyt laajalti eri suuntiin perinteisen “jazz-tradition” ulkopuolelle.
Fanius on pohjimmiltaan epärationaalista ja olenkin valmis myöntämään, että 2000-luvulla Frisellin omissa nimissä julkaistu tuotanto on varsin epätasaista ja varsinaisia hutejakin matkan varrelle on tullut. Valitettavasti uusi levy Guitar in the Space Age! jonka julkaisukiertue tuo miehen myös Tampere Jazz Happeningiin 1.11. vaikuttaa olevan tuolta heikommalta puolelta.
Levy on nostalginen katsaus Frisellin nuoruuden kitaramusiikkiin 50- ja 60-luvulta ja asenne on vahvasti jalat reino-tohveleissa ja kiikkustuolissa vanhoja kaihoisasti muisteleva niin että käteen ei tunnu paljoa jäävän 70-luvulla syntyneelle (nuoremmasta yleisöstä puhumattakaan).
Alku on vielä lupaava – utuisen leijaileva versio rautalankaklassikosta Pipeline väreilee mukavasti ja nostaa hieman odotuksia – “kyllä tästä vielä hyvä levy tulee kun meininki alkaa nousemaan”. Mutta eipä meininki oikeastaan nouse, ei. Seuraa suoraviivainen veto Byrdsin Turn, Turn Turnista. Nätti biisi, mutta aika kaluttu eikä uutta ole tarjota. Kolmosbiisi Messin’ with the Kid on jo suorastaan loukkaavan tasapaksu ja svengaamaton jos vertaa Junior Wellsin verevään alkuperäiseen.
Samalla kaavalla 14 raitainen levy jatkaa oikeastaan loppuun asti – valmiiksi kauniit ja nostalgiaa herättävät biisit kuten Turn, Turn, Turn ja Beach Boysin Surfer Girl toimivat sinänsä – kyllä bändi soittaa osaa, mutta mitään uutta sanottavaa tai omaa näkökulmaa ei niihin löydy. Oman aikansa sähäkämmät biisit sen sijaan tuntuvat kautta linjan menettävän sitä jotain – Messin’ with the Kidin lisäksi myös Link Wrayn Rumble, Duane Eddyn Rebel Rouser ja levyn toinen kuolematon rautalankahitti Telstar ovat kovin latteita.
Paljolti samoja heikkouksia joita löytyi myös muutaman vuoden takaiselta John Lennonin biisejä versioineelta Frisell-levyltä All We Are Saying… joka oli sen luokan pannukakku ja pettymys että kieltäydyin tuolloin Friselliä kuulemasta Juhlaviikoilla. Nyt sentään soitto on sinänsä nautittavaa, biisivalinnat sinänsä osuvia ja vanhojen herrojen nostalgia voi hyvinkin toimia lämminhenkisesti livenä koettuna, joten odotukset vielä Tampere Jazz Happeningia kohtaan ovat vielä kohtuullisen korkealla.
Levyä myy Levykauppa Äx. Se on myös kuunneltavissa Spotifyssa.
- Bill Frisell, kitara
- Greg Leisz, steel-kitara, sähkökitara
- Tony Scherr, basso, akustinen kitara
- Kenny Wollesen, rummut, lyömäsoittimet, vibrafoni
Vertailun vuoksi alkuperäisversioita voi fiilistellä tästä soittolistasta (mukana siis kaksi Frisellin omaa biisiä):
One response to “Bill Frisell – Guitar in the Space Age”
Vaikka All We Are Saying olikin tosiaan heikko levy, keikka Juhlaviikoilla oli ihan mahtava. Biisit saivat livenä ihan eri tavalla ilmaa alleen, huomattavasti kokeellisempina versioina. Eiköhän Tampereellakin tule upea keikka!