Jazzpossun joulukuun soittolista


joulukuu

Joulukuun jazz-elämän keskeinen kiintopiste oli kuun alkupuolen We Jazz 2014 -tapahtuma, jonka jälkeen keikkarintama hiljeni muutamaksi viikoksi joulun ajaksi.

Tämän kuun soittolistalla muistellaan hieman We Jazzia, fiilistellään välipäivien rauhallisempaa musiikkia ja lopuksi uuden vuoden kunniaksi vähän räväkkäämpää fuusiota.

M.A.Numminen & Kullervo Linnan orkesteri – Minä laulan vaikka sataa

Joulukuun valopilkun – We Jazz 2014 -tapahtuman – avasi tänäkin vuonna M.A.Numminen, jonka performanssiin sisältyi kalevalamittaisen runon lisäksi vanha klassikko Minä laulan vaikka sataa useammalla kielellä. Numminen levytti biisin 70-luvulla Kumipallona luokses pompin ain’ levylle.

Ella Fitzgerald & Louis Armstrong – I’ve Got My Love to Keep Me Warm

Nummisen 70-luvun levyjen swing-tulkinnoista yksi parhaista on Olen nähnyt Helga-neidin kylvyssä -levyltä Kyllä lempi lämmittää, jonka tässä esittävät hurmaavasti joulukuisin alkuperäissanoin todellinen superkaksikko Ella Fitzgerald ja Louis Armstrong.

Toni Edelmann – Kinos Oksalla

Jazzpossun vuodenaikaan sopivien biisien ehdottomia suosikkeja on Toni Edelmannin levollisesti svengaava Esko Linnavallin sovittama ja Harri Saksalan laulama Kinos oksalla Love Recordsin julkaisemalta klassikkolevyltä Lauluja vuodelta 1975. 

Mopo – Luonto Kutsuu

Mopon Beibe nousi Jazzpossun vuoden kotimaiseksi julkaisuksi – välipäivien rauhallisissa tunnelmissa on hyvä muistaa kotimaista puhdasta luontoa basisti Eero Tikkasen sävellyksen Luonto kutsuu sävelin.

GoGo Penguin – Last Words

Ulkomaisen vuoden julkaisun tittelin vei puolestaan GoGo Penguin, jonka ilmoitettiin saapuvan myös kesällä Suomeen Pori Jazziin. Uutta v2.0 –levyä on näilläkin soittolistoilla soitettu jo sen verran paljon, että otetaan yksi biisi mainiolta debyyttilevyltä Fanfares.

Bill Evans – B Minor Waltz (For Ellaine)

Pianojazzballadien suuri mestari oli Bill Evans, jonka musiikki käy mainiosti välipäiväfiilistelyyn. B Minor Waltz (For Ellaine) on uran loppupuolelta – You Must Believe in Spring levy äänitettiin 1977 ja julkaistiin muutama vuosi myöhemmin Evansin kuoleman jälkeen.

Iiro Rantala – Pekka Pohjola

Äskettäin LP:nä ilmestyi Iiro Rantalan hieno ensilevy saksalaiselle ACTille. Lost Heroesilla kuullaan sarja hienoja kunnianosoituksia Rantalan sankarihahmoille Jean Sibeliuksesta Jaco Pastoriukseen. Basistilegenda Pekka Pohjolalle omistettu kappale on levyn kauneimpia.l

Verneri Pohjola Quartet – White View

Uuden levyn julkaisee lähiaikoina Pekan jälkikasvu trumpetisti Verneri Pohjolan uusi kvartetti. Edelliseltä levyltä sopii vuodenvaihteen odotuksen tunnelmiin White View – ainakin vielä tätä kirjoittaessa maisemat ovat kauniin lumiset.

Mighty Mighty – See the Light

Useammalla “vuoden suosikkilevyt”-listalla olen bongannut alkuvuodesta 2014 ilmestyneen kosketinsoittaja Kari Setälän johtaman Mighty Mightyn See the Light -levyn, jossa yhdistyy Timo Lassy -tyylinen 60-luvun innoittama svengi 70-luvun vaikutteisiin. Levy jäi tässä blogissa arvostelematta – muistutettakoon sen olemassaolosta kuitenkin tällä listalla.

Koko Jazz Orchestra – Chillin’

Jazzin monitoimimies Jussi Fredriksson palkittiin syksyllä muutamaankin kertaan työstään jazz-kulttuurin eteen. Ahkerasti mies toimii myös julkaisupuolella – Fredriksson musicilta ilmestyy tasaista tahtia korkealaatuisia jazzlevyjä, joista viimeisimpänä julkaisuna Koko Jazz Orchestran ensilevy, jossa kuullaan paitsi Fredrikssonin niin myös rumpali/säveltäjä/pedagogi Jussi Lehtosen musiikkia. Chillin’ kappale kuultiin aiemmin Lehtosen omalla This Time -levyllä, mutta komeammin se soi nyt 8 henkisen Koko Jazz Orchestran versiona.

Jussi Fredriksson Trio – Uuno Walk

Fredriksson musicin julkaisuja on myös Jussi Fredrikssonin nykyisen trion – bassossa Jori Huhtala ja rummuissa Mika Kallio – levy ?, jonka materiaalia kuultiin soolotulkintoina myös We Jazz 2014 -tapahtumassa. Jotenkin Jazzpossun korvaan talvinen tunnelma on Fredrikssonin koiran inspiroimassa kappaleessa Uuno Walk, josta mieleen tulee…

Vince Guaraldi Trio – Skating

Vince Guaraldin musiikki, joka on suuremmille yleisöille erityisesti tuttua Tenavat-piirretyistä. A Charlie Brown Christmas -levy kuuluu joulunajan ehdottomiin jazz-klassikoihin ja on Jazzpossun oma suosikki joulujazz-levyjen joukosta.

Lars Danielsson – Ill Violet

Vuoden lopun top-listoilta bongautui ruotsalaisbasisti Lars Danielssonin uusi levy Liberetto II. Ill Violet kappaleen tunnelma on lähes joululaulumaisen harras. Danielssonin kvartetissa soittavat pianisti Tigran, kitaristi John Parricelli ja Esbjörn Svensson Triosta tuttu rumpali Magnus Öström. Trumpetissa levyllä vierailee Tampere Jazz Happeningissa Suomessa taannoin nähty Mathias Eick.

Olli Ahvenlahti, Eero Koivistoinen & Oulu All Star Big Band – The Poet

Talvisesta chillailusta fuusiotykittelyyn meidät siirtävät hillitysti We Jazz -festivaalillakin 70-luvun tunnelmiin palanneet Olli Ahvenlahti ja Eero Koivistoinen Oulu All Star Big Bandin kanssa levytetyllä versiolla Ahvenlahden The Poet -biisistä.

Mikko Hassinen – Thermo Gear Soft

70-luvun fuusiojazzin sävyjä ja räväkkyyttä löytyy rumpali Mikko Hassisen Elektro GT -projektista jonka levy löytyy nyt myös Spotifystä. Levyn kohokohta on Thermo Gear Soft, jossa bassossa Lauri Porra ja kitarassa Timo Kämäräinen päästetään irti solisteina.

Pekka Pohjola – Oivallettu Matkalyhty

Pekka Pohjolan asema yhtenä Suomen 70-luvun musiikin suurena ikonina lienee vain vahvistunut basistin siirryttyä ajasta ikuisuuteen vuonna 2008. Tänäkin vuonna Laulava Pohjola -konsertti kunnioitti miehen musiikkia ja Pohjolan musiikin vaikutteisiin törmää säännöllisesti uusillakin levyillä. Pohjolan uran suurin myyntimenestys oli Keesojen lehto vuodelta 1977, jossa maailmanlaajuista kiinnostusta lisäsi levyn Pohjolan kanssa tuottanut ja sillä kitaraa soittanut Mike Oldfield.

Anssi Tikanmäki – Muuttuva Maaseutu

Pohjolan suomalaiskansallista fuusio-linjaa jatkoi 80-luvulla Anssi Tikanmäki jonka levyistä rakastetuin lienee klassikko Maisemakuvia Suomesta vuodelta 1981. Levyn tunnelmiin palattiin livenä vuoden 2013 Viapori Jazzeilla.

Chick Corea – Vulcan Worlds

Myös Chick Corea palaili taannoin 70-luvun tunnelmiin Helsingissäkin vierailleen Vigil-kokoonpanon kanssa – tosin vanhoista huippuhetkistä jäätiin tällä kertaa aika kauas. Return to Forever -bändin kitaravetoisen kauden parhaimpiin levyihin kuuluu Where Have I Known You Before jonka avaa hienosti Vulcan Worlds.

Herbie Hancock – Palm Grease

Uudenvuoden fuusiogroove-pakettiin oli pakko ottaa myös Herbie Hancockia. Jymymenestyslevy Headhuntersia seurasivat funk-fuusion tiellä levyt Thrust ja Man-Child.

Mahavishnu Orchestra – One Word

Fuusiojazzin rokimpaa puolta edusti kitarasankari John McLaughlinin Mahavishnu Orchestra jonka ensimmäiset kaksi levyä The Inner Mounting Flame ja Birds of Fire vetosivat jo nuoreen Jazzpossuun ja kuuluivat aikoinaan ihan ensimmäisten jazz-suosikkien joukkoon. Birds of Firen huippuhetki on pitkä jamittelu One Word.

Frank Zappa – The Gumbo Variations

Frank Zappan ensimmäinen vierailu jazz-rock maailmaan oli Hot Rats vuonna 1969 joka levynä kuuluu Jazzpossun ja monien muiden mielestä Zappan aivan parhaisiin. Zappan myöhemmillä jazzlevyillä paino oli vahvemmin sävellyksissä, mutta tällä ensimmäisellä pääsevät muutkin soittavat vapautuneemmin jammailemaan paikoitellen, erityisesti pitkällä The Gumbo Variationsilla jossa paljon sooloilutilaa saavat viulisti Sugarcane Harris ja saksofonissa Ian Underwood.


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *