jaZZanti: PLOP & Seppo Kantonen Laulumiehissä


plop_kantonen

Kuusi vuotta sitten Helsinki Jazz ry:n järjestämän jaZZanti -sarjan aivan ensimmäinen esiintyjä oli PLOP-trio pianisti Seppo Kantosella vahvistettuna – nyt sama nelikko saapui avaamaan kuudennen toimintavuoden – tällä kertaa koko konsertin kvartettina pysyen. PLOP nauttii vahvaa kannatusta avant-gardemman jazzin ystävien keskuudessa ja nytkin Laulumiesten juhlasali on suurinpiirtein täynnä yleisöä.

Puhaltaja Mikko Innasen, basisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riipan muodostaman PLOPin musiikki on tinkimätöntä avant-gardea – melodioista, rakenteista ja tunnelmista saatetaan vaeltaa soittaja kerrallaan sisään ja ulos, yksittäiset elementit voidaan vetää perusasioihinsa naiiviuteen asti ja usein ainoa pysyvä tekijä on Eric Dolphyn musiikin mieleen tuova kuuntelijan korvat tarkkana varpaillaan pitävä epävarmuuden tuoma jännite – haastavaa mutta palkitsevaa.

Pianisti Seppo Kantosen mukaan tuonti tuo monia mielleyhtymiä muista kokoonpanoista viime vuosilta – Kantonen ja Innanen ovat esiintyneet viime vuosina useampaan otteeseen duona, Kantonen ja Riippa muodostavat yhdessä Kahden miehen galaksin, Kantonen, Innanen ja Riippa soittavat kaikki Innasen Innkvisitiossa ja Herrala on soittanut Kantosen Tokka-yhtyeen trio-muodossa. Tällä kertaa vahvistus ei johtanut kokoonpanoa näihin muihin suuntiin vaan toimi erityisesti ensimmäisessä setissä PLOPin henkeä vahvistaen.

Illan toisessa setissä bändi sitten palasikin kahvitauolta entistä jykevämmin ottein – kappaleissa tuntui olevan enemmän rakennetta ja vahvaa rytmiikkaa ja tunnelma nousi aivan toiselle tasolle. Erittäin vaikuttavaa materiaalia!

PLOP julkaisee kolmannen levynsä maaliskuussa ja on kohdattavissa keikoilla koti- ja ulkomailla seuraavasti:

  • 19.4. Telakka, Tampere (FI): PLOP (Innanen, Herrala, Riippa) & Pekkola/Laihonen Duo
  • 21.4. Philly Joe’s, Tallinn (EE)
  • 22.4. Jokioinen (FI)
  • 23.4. Pori (FI) -PLOP & Pekkola/Laihonen Duo
  • 24.4. Kokkola (FI)
  • 25.4. Seinäjoki (FI)
  • 27.4. Vossa Jazz, Voss (NO)
  • 29.4. Malmitalo, Helsinki (FI)
  • 30.4. Loviisa (FI)
  • 1.4. Joensuu (FI)
  • 5.5. Bar Favela, Helsinki (FI)

jaZZanti -sarja jatkuu kahden viikon päästä 10.2. saksofonisti Esa Pietilän ja harmonikkataiteilija Veli Kujalan duolla. Loppukevään ohjelmisto löytyy Helsinki Jazz ry:n sivuilta.

  • Mikko Innanen – puhaltimet
  • Ville Herrala – basso
  • Joonas Riippa – rummut
  • Seppo Kantonen – flyygeli

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *