Laura Annika Quartet Rytmihäiriöklubilla 28.1.2015


laura_annika_quartet

 

Vuodesta 1997 Juttutuvassa toiminut Rytmihäiriöklubi nousi jälleen Downbeat-lehden maailman parhaiden jazz-klubien listalle. Mikäpä siinä, kyllähän Juttiksessa kelpaa keskiviikkoisin kuunnella sisäänpääsymaksutta tuoretta huippujazzia, erityisesti Rytmihäiriöklubi on kunnostautunut uusien vielä levyttämättömien bändien esiin tuomisella. Tällä viikolla kevätkausi jatkui laulujazzilla Laura Annika Quartetin tahdissa runsaan yleisöjoukon kuunnellessa.

Laulaja Annika Mustonen saattaa olla monille jazz-elämää seuraaville tutumpi kasvo mm. Jazz Espa ja We Jazz -tapahtumien tuottajana, mutta hän on myös erittäin lupaava laulaja jonka musiikissa eilisen perusteella yhdistyvät oivalla tavalla jazz-laulun perinne ja musiikin tuoreemmat vaikutteet. Nuorista muusikoista koostuva bändi soitti pitkälti omaa materiaaliaan, jota Mustosen kanssa on ollut säveltämässä ja sovittamassa pianisti Aleksis Liukko. Lainakappaleina kuultiin bändiä inspiroineen Kenny Wheelerin musiikkia. Varsinaisesti ulkoista vetoapua ei kuitenkaan tarvittu vaan omat sävellykset kantoivat jo riittävän pitkälle.

Kvartetin kaksi muuta jäsentä – basisti Joonas Tuuri ja rumpali Juhana Kiiski yllättivät iloisesti hienoina solisteina. Bändissä oli riemastuttavasti kaikki jazzin oleelliset asiat edustettuina – erittäin lupaavaa settiä!

Bändi oli taannoin studiossa ja keväällä on kuulemma ilmestymässä ensimmäinen EP, joten kannattaa pitää korvat auki. Laura Annika Quartetin toimia voi seurata Facebookissa.

  • Annika Mustonen – laulu
  • Aleksis Liukko – piano
  • Joonas Tuuri – basso
  • Juhana Kiiski – rummut

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *