NYConnection Lavaklubilla


nyconnection

 

Rumpali Jaska Lukkarisen ja israelilaissyntyisen pianisti Roy Assafin New Yorkissa alkanut yhteisprojekti NYConnection kiertää parhaillaan Suomea – kokoonpanona on kansainvälisin voimin tehdyn ensilevyn jälkeen jo vakiintunut suomalaisin täydennetty version: saksofoneissa Jussi Kannaste ja bassossa Antti Lötjönen. Eilen bändi käväisi Helsingissä Lavaklubilla. UMOn, HKO:n  ja Michel Legrandin samaan aikana Musiikkitalolla tapahtunut konsertti varmasti verotti yleisöä, mutta keikalle saapui kuitenkin kolmisenkymmentä intiimimmän jazz-ilmaisun ystävää.

Kiertueen teemana on anything goes. Bändi soittaa viime vuonna ilmestyneen Urban Griot -levyn materiaalia, mutta tulkinnan vapausasteita on roimasti kasvatettu – kappaleiden järjestys ja siirtymät biisistä toiseen tapahtuvat vaistonvaraisesti hetkessä eläen ja kiertueen jokainen keikka on erilainen.

Muutos toi mukavan raikkaan tuulahduksen ohjelmistoon – keikka oli varsin erilainen kokemus kuin edelliset NYConnection keikat. Kappaleiden teemat esitettiin varsin lyhyesti ja paljon kartoitettiin tuntemattomia maisemia valmiiden sävellysten välillä. Erityisesti saksofoneissa Jussi Kannaste onnistui näissä tunnusteluissa mainiosti.

Assafilla ja Lukkarisella on tässä bändissä jotenkin miellyttävän rehellinen ja suoraviivainen ote musiikkiin. Jazzpianistiksi Assaf herkuttelee poikkeuksellisen paljon vahvoilla melodioilla ja kaikenlainen kikkailu on vähissä. Assafin sävellyksillä tälle bändille on Löylyn ja Sisun kaltaisia nimiä – liekö kyseessä siis Assafin musiikillinen tulkinta suomalaisesta vaatimattomuudesta. Myöskään Lukkarinen ei tee itsestään suurta numeroa tässä bändissä, vaikka yhden komeimmista illan sooloista soittikin – bändin yhteissoitto on NYConnectionin vahvaa ydintä.

Niin kiehtovia kuin anything goes-konseptin luomat luovat seikkailut olivatkin niin ehdoton kohokohta saatiin loppuun kun bändi teki setin lopuksi illan suoraviivaisimman tulkinnan levynkin parhaiten mieleen jäänestä biisistä Löyly. Ehdottoman komea biisi johon oli hyvä lopettaa puolentoista tunnin setti hyvää modernia jazzia jossa tulkinnanvaraisuuden ja luovuuden käsinkosketeltava läsnäolo lämmitti ainakin tämän jazzdiggarin sydäntä.

Panin muuten merkille, että tästä keikasta saa merkittävästi enemmän irti jos bändin musiikki on tuoreessa muistissa kun uuteen kappaleeseen siirtymää ja hidasta rakentumista pystyy paremmin seuraamaan ja nauttimaan hienovaraisesta kommunikaatiosta, joten suosittelen keikoille suuntaavia kuuntelemaan Urban Griotin etukäteen jos mahdollista.

Kiertue jatkuu seuraavasti:

  • 18.3. Pieksämäki
  • 19.3. Jyväskylä
  • 20.3. Savonlinna
  • 21.3. Pori
  • Roy Assaf, piano
  • Jaska Lukkarinen, rummut
  • Jussi Kannaste, saksofonit
  • Antti Lötjönen, basso

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *