Jazzpossun heinäkuun 2015 soittolista


playlist_2015_7Näin vuoden puolivälissä siirtyvät tämän blogin soittolistat uuteen uljaaseen aikakauteen – kuukauden lopun sijaan soittikset ilmestyvät tästä eteenpäin kuukauden alussa. Huisia!

Tarjolla on silti entiseen tapaan ajankohtaista musiikkia niin kuluneelta kuukaudelta kuin tulevaltakin klassikkoja unohtamatta.

Laura Annika Quartet – Sambleu

Laura Annika Quartetin ensilevytys Le Lac EP pääsi viime kuussa blogissa esittelyyn. Levyn kohokohta on kevyen kesäisiä rytmejä pursuava Sambleu. Bändi on mahdollista bongata livenä tässä kuussa Pori Jazzeilta Jazz Street Stagelta kahden viikon päästä keskiviikkona 15.7.

Kadi Quartet – Moment Before the H-Hour

Laura Annika Quartet vei mietteet muihin lauluvetoisiin omaa materiaalia esittäviin viime vuosien kotimaisiin bändeihin. Muutaman vuoden takainen Young Nordic Jazz Comets -voittaja Kadi Quartet on näistä omaperäisimpiä erityisesti Kadi Vijan sanattoman laulun ansiosta.

Kvalda – Odysseia

Entinen Young Nordic Jazz Comets voittaja on myös Kvalda – tämä tosin tapahtui vuonna 2004. Vuonna 2011 ilmestynyt Blindfold taitaa olla Jazzpossun tämän vuosikymmenen suosikki kotimaisten laulettujen jazzlevyjen joukosta – suosittelen ehdottomasti tutustumaan mikäli levy ei ole tuttu.

Robert Glasper – Barangrill

Amerikkalaispianisti Robert Glasper on kunnostautunut viime vuosina erityisesti genrerajoja rikkovan modernia r&b:tä, soulia ja hip hoppia jazziin yhdistelevän Robert Glasper Experiment -projektin puitteissa. Uudella julkaisullaan Covered Glasper tekee pehmeää laskua perinteisemmän jazzin pariin – soundit sinänsä perinteisestä pianotriomaailmasta, mutta mukana paljon lainakappaleita populaarimusiikista, mukana innoittajina mm. Radiohead, Kendrick Lamar, Bilal ja tässä kuultavana tulkintana Joni Mitchellin iki-ihana Barangrill.

The Bad Plus & Joshua Redman – Friend or Foe

Pop-musiikkitulkinnoistaan ja vaikutteistaan on tunnettu myös amerikkalaistrio The Bad Plus jolta tosin nämä vaikutteet ovat uran pidetessä jäänyt vähemmälle. Uudella levyllään sosiaalisissa medioissakin hyvin aktiivinen kolmikko on lyönyt hynttyyt yhteen saksofonisti Joshua Redmanin kanssa.

Ornette Coleman – Congeniality

Kesäkuun suru-uutisia oli Ornette Colemanin poistuminen keskuudestamme. Coleman oli ehkä jazzin kehitykseen eniten vaikuttanut elossa ollut muusikko joka raivasi 50- ja 60-luvuilla paljon tietä avant-garde ja free jazzin saroilla.

Don Cherry – The Thing

Ornetten uran alkutaipaleen merkittävä soittokumppani oli trumpetisti Don Cherry, jonka omatkin levytykset kuten Where is Brooklyn ovat avant-garde jazzin klassikoita.

Neneh Cherry & The Thing – What Reason Could I Give

Don Cherryn tytärpuoli Neneh Cherryn ja edellisen biisin mukaan nimetyn skandinavisen free jazzin suuren trion The Thingin yhteislevyllä kuultiin myös Ornetten musiikkia – Science Fiction levyn What Reason Could I Give on harvoja laulajalle sävellettyjä Ornetten biisejä.

John Zorn – Blues Connotation

Kahdeksankymmentäluvun New York avant-garden suuri nimi John Zorn tulkitsi Ornettea varsin brutaalin tehokkaasti Spy vs. Spy: The Music of Ornette Coleman -levyllä – Joey Baronin vahva rumputyöskentely tässä tärkeässä osassa kun Blues Connotation tykitetään noin minuuttiin..

Naked City – Lonely Woman

Myös Zornin Naked City -bändi tulkitsi Ornettea, hieman velmusti tosin. Heidän versionsa Lonely Womanista vetää alkuperäisen vapaasti sykkivän rytmin linjat tasaisen rock-kompin ruotuun ja bassolinjakin on lainattu Roy Orbisonin Pretty Womanista.

David Liebman – Turnaround

Oman tribuuttilevynsä Ornetelle on tehnyt myös saksofonisti Dave Liebman joka on tulossa tässä kuussa myös Suomeen konsertoimaan Koko Jazz Clubille Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartetin kanssa 23.7.

Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet – In The Corner

Tässä vielä näytettä tämän bändin intensiteetistä viime vuonna ilmestyneeltä levyltä.

Sam Rivers – Donwstairs Blues Upstairs

En ollut hetkeen kuunnellut saksofonisti Sam Riversin debyyttilevyä Fuchsia Swing Song – joka muuten äänitettiin Rudy Van Gelderin studiolla seuraavana päivänä John Coltranen A Love Supreme sessioiden päätyttyä. Kuulosti pitkästä aikaa erittäin hyvältä, joten tässä maistiaista tältä klassikkolevyltä.

Jimi Tenor & UMO – Ghost Warrior

Multi-instrumentalisti Jimi Tenor on julkaisemassa syyskuussa levyllisen UMOn kanssa tehtyä musiikkia. Viime viikolla siltä julkaistiin maistiainen Ghost Warrior – levyä odotellessa.

GoGo Penguin – Fanfares

Lopuksi pieni katsaus joihinkin Pori Jazziin tuleviin artisteihin. Jos viime vuonna jazzin asema Kirjurinluodolla oli vahva niin tänä vuonna se saattaa olla vielä vahvempi – kiinnostavia nimiä riittää ohjelmistossa.

Erityisesti ohjelmistossa lämmitti brittiläisen GoGo Penguinin saaminen Suomeen – bändiä on tullut hehkuteltua ensilevyn ilmestymisestä asti ja viime vuoden v2.0 päätyi myös vuoden ulkomaiseksi jazzlevyksi.

Verneri Pohjola – Cold Blooded

Timo Lassy – Fast Fabio

Perjantain ohjelmisto on muutenkin kiinnostava, sillä silloin on mahdollisuus nähdä lähes peräkkäin alkuvuoden kovimmat kotimaiset levyt julkaisseet Verneri Pohjola ja Timo Lassy. Molempien uusilla levyillä keskeiset vahvuudet ovat hyvin esillä ja livekuntokin on ollut kova, joten huippujazzpäivä on varmasti tulossa.

Marius Neset – Theatre of Magic

Norjalaissaksofonisti Marius Neset saatiin viime vuonna Suomeen kahdestikin kahdella eri ohjelmistolla April Jazzeille ja Raahen Rantajatseille – onneksi tällekin vuodelle järjestyi keikka, sen verran kovaa kamaa uusi Pinball -levy on.

Miguel Zenon – Through Culture and Tradition

Pori Jazzin perjantain iltapäivässä soittaa myös Puerto Ricosta kotoisin oleva, nykyään New Yorkissa vaikuttava Miguel Zenon jonka uusimmalla levyllä Identities are Changeable pääosassa ovat Puerto Ricosta New Yorkiin muuttaneet.

Ambrose Akinmusire – Memo (G.Learson)

Marius Nesetin tavoin viime vuonna April Jazzeilla vieraili trumpetisti Ambrose Akinmusire jonka viime vuotinen levy oli melkoinen runsaudensarvi jazzia, minimalistista klassista, yhteistyöbiisejä eri tyylisten laulajien kanssa ja ties mitä muuta. Live-kokemus oli perinteisempää jazzia, mutta mitä mainiointa modernia sellaista – YLE:n taltioima April Jazz keikka on vielä kuunneltavissa Areenasta parin viikon ajan.

Wayne Shorter – Plaza Real

Vuoden suurin jazzlegenda Pori Jazzin ohjelmistossa on Wayne Shorter joka tuo Poriin oman korkeatasoisen kvartettinsa jolta ilmestyi pari vuotta sitten kehuttu levy Without a Net. Shorter huipentaa Lokkilavan jazz-tarjonnan torstaina 16.7.

 


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *