Jazzpossun syyskuun 2015 soittolista


jazzpossu-syyskuu

 

Loppukesään mahtuu enemmän mielenkiintoisia jazztapahtumia kuin mihin ehtii paikalle työkiireidenkin alkaessa uudella tarmolla kesälomien jälkeen – Flow, Helsingin Juhlaviikot, Viapori Jazz ja Porvoo Jazz Festival tapahtuvat kaikki melko lyhyen ajanjakson sisällä. Kuukauden soittiksen pääpaino onkin vahvasti viime aikojen menneissä ja tulevissa tapahtumissa ja keikoissa.

 

Verneri Pohjola – Akvavit

Ehkä vuoden kuumin kotimainen jazznimi Verneri Pohjola keikkailee aktiivisesti juuri nyt ja hyvä niin – Pohjolan kvartetti vakuutti jälleen kerran Flow’ssa, tänään 1.9. Pohjolan ja Aki Rissasen duo avaa Bar Favelan joka kuun ensimmäisen tiistain jazzkonserttien sarjan kello 19,  perjantaina Porvoo Jazz Festivaleilla Verneri Pohjola & Scandinavian All Stars kokoonpano kello 19 ja lauantaina soolona Kahvila Sävyssä We Jazz 2015 -ohjelmiston julkistustilaisuudessa.

Dr. Lonnie Smith – Sexx Laws

Flow’n odotetuimpia artisteja päälavalla oli ensimmäistä kertaa Suomessa konsertoinut Beck – kuitattakoon tämä heinä-elokuun vaihteessa Suomessa Oulun Elojazzeilla vierailleen Dr. Lonnie Smithin tulkinnalla Sexx Lawsista.

Flying Lotus – Fkn Dead

Levyillään paikoin vahvoja jazz-vaikutteita esiintuova Flying Lotus kuului myös odotettuihin vierailijoihin, vaikkakin energisessä DJ-setissä jazz-hommat jäivät vähemmälle.

Thundercat – Them Changes

Flying Lotuksen ja Kamasi Washingtonin kanssa samasta LA skenestä tuleva basisti Thundercat on myös tulossa loppuvuodesta Suomeen – keikka Tavastialla 2.12. Musiikissa vahvat 70-luvun funk- ja smoothimman pään fuusiovaikutteet – jazz-osastolta erityisesti George Duke -sektori.

George Duke – Echidna’s Arf

Otetaan sen kunniaksi yksi raita Dukeakin. Tässä Duke tulkitsee aiemman työnantajansa Frank Zappan biisin Echidna’s Arf vuonna 1975.

Logan Richardson – Like Water

Yllämainitun Verneri Pohjolan ohella Porvoo Jazz Festivalin mielenkiintoisiin nimiin kuuluu saksofonisti Logan Richardson joka soittaa triona Teppo Mäkysen ja Antti Lötjösen kanssa perjantaina Pohjolan jälkeen.

Harmoniasoittimettomalta trio-kokoonpanolta voinee odottaa samanlaista ilmavaa ilmaisun vapautta kuin tässä Like Water -biisissä Richardsonin levyltä Cerebral Flow.

Dog Life – Barrikad

Flow’n ohjelmiston vahvin positiivinen yllättäjä oli ruotsalainen Dog Life -trio joka oli livenä todellinen free jazzin jymypaukku.

Fire! Orchestra – Enter Part Four

Muutama Dog Lifen soittaja oli ennestään tuttu ison Fire! Orchestran riveistä jossa soittaa monia ruotsalaisen free ja avant-garde jazzin isoja nimiä, jota voi myös lämpimästi suositella.

Dungen – Franks Kaktus

Ruotsista puheen ollen, hieno psykerokkibändi Dungen on tulossa myös Suomeen. Keikka Tavastialla 11.11. Koska uusi single Franks Kaktus on instrumentaalibiisi niin livahtakoon tähän jazzlistalle.

Enemmän jazzkontekstissa Dungenissakin vaikuttavia herroja voi kuulla Svenska Kaputt -bändissä jolta on muuten myös lähiaikoina ilmestymässä uusi levy jonka nimi on Suomi.

Jimi Tenor & UMO – Blue Ural

Jimi Tenorin ja UMOn yhteislevy Mysterium Magnum  on juuri ilmestynyt – hivenen eksoottistakin kosmista big band -mystiikkaa tarjolla. Ilmainen julkkarikeikka tänään omalla tavallaan eksoottisessa paikassa: Kontulan Aapelin baarissa 21:00.

Itse yritän ehtiä sekä Favelaan yhdelle setille että Aapelin baariin, saa nähdä mahtuuko sisään ainakin Facebook-tapahtuman perusteella yleisöä on tulossa kohtuullisen paljon.

Mikko Innanen, William Parker, Andrew Cyrille – Look for the Red Door

Favelasta puheen ollen tiistai-iltoja isännöi normaalisti kevään tapaan Mikko Innanen vaikka ensimmäinen keikka ilmeisesti ilman Innasta mennäänkin.

Kotimaisen laatulevy-yhtiö TUM Recordsin uusimmat julkaisut ovat muuten tulleet juuri äskettäin Spotify’hin joten kehotan tutustumaan esimerkiksi tähän Song for a New Decade -levyyn jossa Innasen kanssa soittavat basisti William Parker ja rumpali Andrew Cyrille jos ei ole vielä tuttu. Suosittelen myös ostamaan jatkossakin TUMin CD-julkaisuja sillä ne ovat laajoine oheismateriaaleineen vertaansa vailla jazzmaailmassa.

Hannu Salama & Hepa Halme – Hyvästi, kirvesvarsi!

Innanen on mukana myös TUMin julkaisemalla hienolla Hannu Salaman ja Hepa Halmeen yhteislevyllä Auringonnousun talosta helvetin kuuseen jossa Salaman väkevään lausuntaan yhdistyy alkuvoimainen usein blues-viritteinen hypnoottinen musisointi.

Itse en valitettavasti päässyt tämän vuoden Viapori Jazzeille, mutta etenkin lauantaina siellä oli vahvasti esillä runollisiin teksteihin perustuva spoken word, joten otetaan sen kunniaksi tähän enemmänkin kotimaisia runollisuuden ja jazzin kohtaamisia.

Heikki Sarmanto & Maije Hapuoja & Juhani Aaltonen – Proletariaatin cocktailkutsuilla

Heikki Sarmanto & Maija Hapuoja – Katson kiikarilla

Heikki Sarmanto on tehnyt musiikkia Pentti Saarikosken runoihin muutamaankin otteeseen. Vuonna 1989 ilmestynyt Salakuljetettu ikoni –levy taitaa olla ensimmäinen Sarmannon levy jonka olen itse kuullut isäni saatua sen jostakin Siemens OYn mainosversiona.

Sarmanto on aiheena Kirjasto Kympin Kymppiklubilla torstaina 3.9.  Luvassa kaksi settiä musiikkia Sarmanto-Juhani Aaltonen duolta, harvinaisia elokuvia ja keskustelutilaisuus jossa uran vaiheita muistelevat Sarmannon kanssa Juhani Aaltonen, Maija Hapuoja, Reino Laine ja veli Pekka Sarmanto.

The Otto Donner Treatment – Maailma tulee pienemmäksi

Suomalaisen runouden ja jazzin kohtaamisten kulmakiviä on luonnollisesti myös Saarikosken teksteihin perustuva Otto Donner Treatmentin klassikkolevy En soisi sen päättyvän. Juuri nyt tämä levy on ajankohtainen myös räppäri Asan uuden Lovehittilevyn tiimoilta jossa näyttävästi levyä samplataan alku- ja loppusoittoina.

Wigwam – Neron muistolle; hyvää yötä

Asan lisäksi Love Recordsin klassikoiden puolesta näkyvästi liputtaa myös Svart Records, jonka hienot uudelleenjulkaisut tuovat kuolemattomia levyjä jälleen saataville vinyylillä. Wigwamin ensimmäinen levy Hard n’ Horny on äskettäin tullut saataville kolmessa eri värissä – levyjen pahvikannet tekevät kunniaa ihan ensimmäisen painoksen bändin jäsenten käsin kuvittamille kansille. Hämybiisi Neron muistolle; hyvää yötä kuuluu Jazzpossun omiin suosikkeihin.

Pekka Pohjola – Sekoilu seestyy

Pekka Pohjolassa nämä tasot leikkaavat – DJ Shadow’n samplaamana yhdeksi varmasti kansainvälisesti tunnistetuimmaksi 70-luvun suomijazz/proge biisiksi noussutta Sekoilu seestyy -kappaletta samplaa Asakin ja Harakka Bialoipokku on Svartin julkaisemana saatavina mustana ja vihreänä vinyylinä.

KYN, Jukka Linkola – Outo Kantele

Tässä vielä runousteeman jatkeena perusasioiden äärellä Kantelettaren teksteihin perustuvaa Jukka Linkolan KYN -kuorolle säveltämää Outo Kantele –sarjaa yksi kappale. Kaija Viitasalon johtama KYN on tulossa esiintymään myös Koko Jazz Clubille 30.10. Mikko Hassisen säveltämällä ohjelmistolla.

Monica Zetterlund – Visa från Utanmyra

Monica Zetterlund ja Jan Johanssonin lähtemättömästi pohjoismaiseen jazzkulttuuriin istuttama Visa från Utanmyra eivät ole mitenkään erityisesti ajankohtaisia, mutta ajattomuudessaan kuitenkin ajankohtaisia aina.

‘N Stuff – Breathe

Uusi mielenkiintoinen kokoonpano on kahden säveltäjän Tuomo Nopparin ja Jori Pesosen yhteisproduktio ‘N Stuff jolta on juuri ilmestynyt ensimmäinen single Breathe jossa yhdistyy leppoisa bossa-fiilis jousiin ja isomman orkesterin tuntuun Jukka Eskolan Orquesta Bossan mieleen tuovalla tavalla. Laulusolistina toimii Kadi Vija.

Erik Lindström Awardees – Liian Vähän Aikaa

Suomalaisen jazzin pitkän linjan vaikuttaja Erik Lindström tuli maallisen vaelluksensa päähän 93 vuoden iässä 27.8. Lindströmin kynästä ovat lähtöisin mm. Ranskalaiset korot, Muistatko Monrepos’n, Pikku midinetti ja Letkajenkka. Viime vuosina Lindströmin nimi on ollut säännöllisesti esillä hänen nimeään kantavan nuorelle jazzmuusikolle myönnettävän stipendin yhteydessä jonka jakotilaisuudessa Lindström oli tänäkin keväänä mukana Sami Nummelaa onnittelemassa.

Tässä Liian vähän aikaa kappaleen tulkitsee Tuuli Ikonen tämän stipendin saaneiden Lindströmin sävellyksiä kunnioittavalla yhteislevyllä Eric’s Tunes.

Jukka Perko & Iiro Rantala – Therefore I Am Sad

Iiro Rantalan uusi John Lennon -tribuutti on juuri ilmestynyt, mutta edellisen suomalaisen sielunmaiseman kuolemattomia säveliä tulkitsevan duo-levyn tunnelmissa Rantala ja Jukka Perko ovat parhaillaan pienellä kiertueella – viime viikolla duo esiintyi kahden setin verran Viapori Jazzeilla, pääkaupunkiseudulla heidät voi nähdä ja kuulla vielä 11.9. Espoossa Sellosalissa.

Drifter – Nothing Ever Lasts

Kaikki loppuu aikanaa, myös Jazzpossun syyskuun soittolista. Viimeisen hitaan vetää tällä kertaa Drifter joka aiemmin eri basistilla Alexi Tuomarila Quartettina tunnettiin. Uusi levy Flow on juuri ilmestynyt Suomessa, julkaisijana Edition Records.


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *