We Jazz 2015 ohjelmisto julkistettu – voita festariliput kilpailussa!


wejazz2015

Kilpailu on toteutettu lämminhenkisessä yhteistyössä We Jazzin kanssa.

Joulukuussa kolmatta kertaa järjestettävän We Jazz -tapahtuman ohjelmisto julkistettiin viime viikonloppuna. Talven valopilkku jatkaa edellisten vuosien sävelin – pääosassa on luova tekeminen ja kokeminen uusissa erilaisissa tiloissa ympäri Helsinkiä. Uusina esiintymispaikkoina ovat mukana mm. Genelecin omistama puutalo Hämeentiellä, Vallilan varikolta lähtevä Kulttuuriratikka, perinteinen rock-klubi Tavastia ja pianisti Joonas Haaviston yksiö.

Jo alusta asti We Jazzissa on korostettu tapahtuman keskiverto musiikkifestivaalista eroavaa luonnetta – erilaisista tapahtumasta käytetyistä käsitteistä ehkä vahvimmin resonoi utopia. We Jazz ei ole iso festivaali jossa pariin päivään on ahdettu ohjelmistoa ja isoja nimiä yhteen paikkaan ähkyyn asti vaan seitsemän päivän ohjelmisto jakautuu mukaviksi yksittäisiksi konserteiksi – jazzdiggarin unelmien Helsingissä voisi olla tällaista aina. Tämä utopia ei tunnu tavoittamattomalta, tällainen jazzkaupunki Helsinki voisi hyvinkin olla.

Valovoimaisia esiintyjiäkin toki festarilla on, suurimpana nimenä pianisti Vijay Iyer joka tuo Helsinkiin trionsa jossa poikkeuksellisesti rumpalina Tyshawn Sorey ja toisena ulkomaisena vieraana 78-vuotias free jazz -mies Gunter Hampel Saksasta.

Suomesta mukana ovat vuoden kovimmat jazznimet Timo Lassy ja Verneri Pohjola niin oman kvartettinsa kanssa kuin Jussi Lampelan kanssa toteutetussa projektissa Meren kasvojen edessä, jossa toteutetaan livenä uusi ääniraita vuonna 1926 valmistuneeseen mykkäelokuvaan.

Muita esiintyjiä ovat mm. LP-kokonaisuutensa toisen osan syksyllä julkaiseva rumpali Teppo Mäkysen Teddy’s West Coasters, ensilevynsä julkaiseva Teemu Åkerblom QuartetJuhani Aaltonen TrioJaska Lukkarinen TrioJukka Perko Jazztet ja tämän vuoden We Jazz Rising Star -tunnustuksen voittaja Bowman Trio joka hakee inspiraationsa itse keksimänsä tutkimusmatkailija Johan Bowmanin tarinasta.

Konseptina etukäteen jännittävin on Kulttuuriratikassa tapahtuva Invitation Quintet jonka kokoonpano on salainen ja etukäteen tuntematon – kukin muusikko yhdestä festarijärjestäjien valinnasta alkaen kutsuu mukaan bändiin aina seuraavan soittajan muita projektiin osallistujia tuntematta. Muusikot nousevat ratikan kyytiin yksitellen ja soitto alkaa soolona ja jatkuu tauotta uusien soittajien liittyessä mukaan lennosta.

Kilpailu!

Minulla oli ilo ja kunnia osallistua ohjelmiston julkistuksen yhteydessä julkaistulla We Jazz 2015 -tabloidijulkaisun tekemiseen muutamalla artikkelilla – mutta ei siinä vielä kaikki. Synergiaedut ja yhteistö We Jazzin kanssa jatkuvat nyt kilpailulla jossa juuri sinä voit voittaa ilmaisen festaripassin – osallistuminen on helppoa, täyttele kilpailulomake täällä ja odottele onnettaren tiedonantoa. Kilpailu on käynnissä 8.11. asti ja festaripasseja on jaossa kahdelle onnekkaalle. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostitse, että se kenttä kannattaa täyttää huolella.

We Jazz 2015 -lehdestä löytyy mm. tämmöinen hieno mainos
We Jazz 2015 -lehdestä löytyy mm. tämmöinen hieno mainos

Komeaan printtilehteen voi ennakkotietojen mukaan törmätä tästä eteenpäin esim. festarin tulevilla konserttipaikoilla, kahvila Sävyssä, Digeliuksessa. Kannattaa ottaa lehti mukaan jos näette. Sitä voi myös tiedustella sähköpostitse osoitteesta press@wejazz.fi .

  • Lisää ohjelmistosta virallisilla sivuilla (lisää sisältöä sinne vielä tulossa tätä julkaistaessa)
  • Liput myynnissä tiistaista 8.9. eteenpäin
  • …ja ne voi voittaa myös mahtavasta kisasta!

One response to “We Jazz 2015 ohjelmisto julkistettu – voita festariliput kilpailussa!”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *