Teemu Åkerblom Quartet – Teemu Åkerblom Quartet


åkerblom

 

Basisti Teemu Åkerblomin kvartetin uusi levy esittelee vuonna 1990 syntyneen basistin myös varsin ennakkoluulottomana säveltäjänä. Levy alkaa melkoisella rypistyksellä Blues for Martinilla, joka nosti heti odotukset korkealle vetävällä rytmillään ja melkoisen räävittömällä saksofonismilla – kovaa hämyilyä! Tästä avauksesta tunnelma sitten rauhoittuu, mutta muille soittajille löytyy tilaa tulkita kautta levyn.

Kvartetin kokoonpano ei ole aivan vakio levyllä. Åkerblomin lisäksi kaikilla raidoilla soittavat rumpali Mikko Arlin ja saksofoneja ja huilua soittava Max Zenger. Muilla kappaleilla neljäntenä pyöränä vaihtelevat tenorisaksofoneissa Ville Vannemaa ja Jarno Tikka ja trumpetissa tänä vuonna monessa mukana oleva Verneri Pohjola.

Parasta jälkeä syntyy kun solistit innostuvat irrottelemaan Åkerblomin ja Arlinin luomassa kehikossa – saksofonistit edellämainitulla avausraidalla ja levyn päättävällä From Berlinillä ja Pohjola October 22 -biisillä. Åkerblomin viipyilevät melodiat hitaampitempoisissa biiseissä eivät oikein jää mieleen – tunnelma jää paikoin hieman liiankin abstraktiksi.

DJ:näkin toimivalla Åkerblomilla tuntuu olevan 60-luvun puolenvälin ja 70-luvun jazzin henki hallussa – vahvasti paikoin tulevat mieleen modaalisen jazzin kultakauden tyylittelyt ja nuoren pohjoismaisen modernin jazzin henki, ote on varsin persoonallinen.

Ensimmäinen levytys jolla Åkerblomia kuulin oli Filunki-trion (Åkerblom, Zenger ja rummuissa Aleksi Kinnunen) omakustanne Elämän tarinoita muutaman vuoden takaa. Tuon bändin (joka on myös jonkunlaista comebackia tänä vuonna tehnyt ainakin yhden raidan verran) nuoruuden innolla riivitystä hiomattomasta meiningistä on kypsymistä ja kasvua selvästi havaittavissa, mutta toisaalta vielä jää fiilis, että tältä jengiltä tullaan kuulemaan vielä parempaakin tulevaisuudessa.

Uutta levyä voi tilata suoraan Jazzaggressionilta tai Levykauppa Äxästä (CD / LP). LP-julkaisusta puuttuu kaksi raitaa jotka julkaistiin erikseen erittäin pienen 25 kappaleen painoksen kymppituumaisella joka on tätä kirjoitettaessa jo myyty loppuun. Näytteitä Soundcloudissa:

https://soundcloud.com/jazzaggression/sets/taq

Bändin voi nähdä livenä We Jazz 2015 -tapahtumassa 13.12. Tavastialla samalla keikalla Timo Lassy Bandin kanssa – muista myös vielä käynnissä oleva Jazzpossu//We Jazz -kilpailu josta voit voittaa festariliput.

  • Teemu Åkerblom, basso
  • Mikko Arlin, rummut
  • Max Zenger, saksofonit, huilu
  • +Ville Vannemaa, tenorisaksofoni
  • +Jarno Tikka, tenorisaksofoni
  • +Verneri Pohjola, trumpetti

 

 


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *