Tänä viikonloppuna: Tampere Jazz Happening!


tampere

 

Syksyn jazz-tapahtumien valopilkku Tampere Jazz Happening järjestetään nyt 34. kertaa. Happening on profiloitunut erityisesti ennakkoluulotonta avant-gardea esittelevänä tapahtumana, mutta tänäkin vuonna ohjelmistossa on paljon muutakin monenlaiseen jazzmakuun sopivaa musiikkia. Tässä muutamia suosituksia – koko ohjelmisto ja muu oleellinen tieto löytyy festivaalin sivuilta.

Torstai 29.10. Young Nordic Jazz Comets

Torstaina festarit alkavat Young Nordic Jazz Comets -showcasella Tullikamarin Klubilla jossa on tarjolla mahdollisuus kuulla pohjoismaisen jazzin tulevaisuuden nimiä viiden bändin verran pääsymaksuttomassa konsertissa.

Suomea edustaa monipuolinen trio Katu Kaiku (Adele Sauros saksofonit, Mikael Saastamoinen basso, Erik Heikkinen rummut), jonka keikasta Allotriassa kirjoitin syyskuussa. Muista edustajista eniten hypeä on nostanut juuri ensi kuun alussa ensilevynsä maineikkaalla ECM-levymerkille julkaisuva norjalaissaksofonisti Mette Henriette.

Perjantai 30.10. Yrjö-palkinto, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Hannu Salama ja Vapaat Radikaalit

Jazzliiton Yrjö-palkinnon jako avaa perjantaina Tullikamarin Pakkahuoneen tarjonnan seitsemältä. Palkinto on jaettu vuodesta 1967 vuotta 1971 lukuunottamatta vuosittain ansioituneelle suomalaiselle jazzmuusikolle. Yleisradion Jazzradio jakaa samalla Varjo-Yrjön suomalaista jazzkulttuuria edistäneelle taholle. Jazzmuusikoille ei ole liikaa kultaa ja kunniaa jaossa, joten vuoden tärkeimmän palkinnon jako on aina juhlahetki.

Illemmalla suomalaista sanaa ja säveltä yhdistellään huipputasolla valitettavasti osittain lomittain Pakkahuonella ja pienemmällä Telakalla. Pakkahuoneen lavalle nousee 23:30 huippusuosittu kolmen rap-taiteilijan ja huippujazzmuusikoiden muodostaman big bandin yhteenliittymä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana joka julkaisi äskettäin myyntilistoille ampaisseen toisen levynsä Korottaa panoksii. Suuren kysynnän takia tähän settiin on myyty lippuja myös erikseen – loppuillan juhlameininki noussee kattoon kovan livebändin voimalla.

Telakalla puolestaan lavalla puolilta öin Hannu Salama ja kuusihenkinen Vapaat radikaalit -yhtye. Ohjelmistossa lienee Salaman ja Hepa Halmeen mainion Auringonnousun talosta helvetin kuuseen -levyn materiaalia. Väkevää tulkintaa lienee luvassa.

Lauantai 31.10. Colin Stetson & Sarah Neufeld, Ilmiliekki Quartet

Lauantailta nostettakoon esille Colin Stetsonin ja Sarah Neufeldin duo. Kaksikko on aiemmin soittanut yhdessä ainakin Arcade Firen indie rock-bändin livekokoonpanossa, mutta nyt on luvassa rouheaa minimalismia. Stetsonin omaperäiset soolobassosaksofoni-levyt, jossa monien mikrofonien ja kehittyneiden soittotekniikoiden kautta yhden miehen saksofonisoitto saa kokonaisen höyryvoimalla puhisevan ja puhkuvan orkesterin mittasuhteet ovat kiehtoneet jo pitempään ja viimeksi Bon Iverin kiertuekeikan mahdollistama soolokonsertti Helsingin Siltasessa jäi kolmisen vuotta sitten väliin.

Stetson tuntuu olevan paremmin tunnettu indie ja minimalismi/drone/kokeellinen musiikin piireissä kuin jazz-ympyröissä, mutta hänet on helppo nähdä myös Evan Parkerin ja myös Tampereelle saapuvan Mats Gustafssonin kaltaisten jazz-puhaltajien tradition jatkajana, joten on erittäin mukava nähdä hänet yhden Suomen johtavista jazz-festivaaleista ohjelmistossa.

Telakan puolella kotimaisen illan päättää Ilmiliekki Quartet jonka uutta levyä All Dead  , jonka julkaisukiertueen Tampereen keikka avaa, ainakin itse odotan jo kieli pitkällä. Jos tällä hetkellä ehkä vahvin ehdokas vuoden kotimaiseksi levyksi on Verneri Pohjola Quartetin Bullhorn niin sen loppuvuoden ennakkoon vahvin haastaja lienee tämä levy jossa soittavat Pohjolan kvartetista Pohjola itse ja basisti Antti Lötjönen ja lisäksi pianossa Tuomo Prättälä ja rummuissa Olavi Louhivuori.

Hieman tässä yhteydessä taas Happeningin käytännön järjestelyt jossa melkein kaikki suomalaiset bändit soittavat pienellä Telakalla johon mahtuminen on todella hankalaa niille jotka suhaavat myös Pakkahuoneen puolella – Ilmiliekki esimerkiksi kestää kyllä kiinnostavuusvertailun mihin tahansa isommankin salin esiintyjään.

Sunnuntai 1.11. Life and Other Transient Storms, Carla Bley “Trios”

Festivaalin sunnuntai on omistettu naisten johtamille kokoonpanolle. Iltapäivän avaa maailmanensi-ilta Life and Other Transient Storms jota johtaa portugalilainen trumpetisti Susana Santos Silva, joka on itselleni tuttu vierailuista useilla viime vuosien ruotsalaisilla jazz-levyillä. Bändissä muita kiinnostavia nimiä ovat tanskalaispuhaltaja Lotte Anker ja ruotsalaisbasisti Torbjörn Zetterberg, jonka johtama Och Den Stora Frågan -kokoonpano jossa Santos Silva myös soittaa julkaisi juuri äskettäin uuden levyn Om Liv och Död jota täten suositeltakoon festarien myyntipisteestä ostettavaksi – sikäli kun saatavilla on.

Sunnuntain huipentaa yksi kaikkien aikojen suurista naishahmoista jazzissa, ensi vuonna 80 vuotta täyttävä Carla Bley joka tuo festareille trion jossa soittavat Steve Swallow ja Andy Sheppard. Modernin jazzin ehdottomia huippunimiä!

Lisätietoja kaikesta festarien sivuilta. Tsekkaa myös somet: Facebook | Twitter | Instagram


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *